Ed Asner

yhdysvaltalainen näyttelijä
(Ohjattu sivulta Edward Asner)

Eddie ”Ed” Asner (15. marraskuuta 1929 Kansas City, Missouri29. elokuuta 2021 Los Angeles, Kalifornia[1][2]) oli yhdysvaltalainen näyttelijä. Hän esitti 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa Lou Grantia televisiosarjoissa The Mary Tyler Moore Show ja Lou Grant. Asnerilla on tähti Hollywood Walk of Famella. Hän oli kahdesti naimisissa ja esiintyi televisiotyönsä lisäksi elokuvissa. Hän toimi vuosina 1981–1985 Screen Actors Guildin puheenjohtajana.

Ed Asner
Henkilötiedot
Syntynyt15. marraskuuta 1929
Kansas City, Missouri, Yhdysvallat
Kuollut29. elokuuta 2021 (91 vuotta)
Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat
Näyttelijä
Aktiivisena 1950–2021
Aiheesta muualla
www.ed-asner.com
IMDb
Elonet

Uran alku

muokkaa

Asner syntyi Kansas Cityssä aškenasijuutalaiseen ortodoksijuutalaiseen perheeseen ja opiskeli 1947–1949 Chicagon yliopistossa, jossa hän myös aloitti näyttämöuransa. Asner palveli 1951–1953 Yhdysvaltain maavoimissa.[3]

Asner palasi sotilaspalveluksensa jälkeen Chicagoon, missä hän oli perustamassa Playwrights Theatre Clubia, joka myöhemmin otti uuden nimen Compass Players. Uusi teatteri oli improvisaatioteatteri, mikä ei Asneria kiinnostanut. Hän muutti siksi vuonna 1955 Chicagosta New Yorkiin j sai rooleja off Broadway -tuotannoista. Tunnetuin näytelmä oli vuosina 1955–1961 esitetty Bertolt Brechtin Kolmen pennin ooppera.[3]

Asner muutti vuonna 1961 Los Angelesiin ja alkoi uran televisiossa. Hän näytteli vuonna 1961 rikossarjassa Alaston kaupunki, vuosina 1962–1963 gangsterisarjassa Lahjomattomat, vuonna 1963 sarjassa Alfred Hitchcock esittää ja vuonna 1964 poliisidraamassa Slattery’s People.[3]

Läpimurto The Mary Tyler Moore Show’ssa

muokkaa

Asnerin läpimurto-ohjelma oli vuosina 1970–1977 esitetty tilannekomedia The Mary Tyler Moore Show, missä hän näytteli paikallisen televisioaseman johtajaa Lou Grantia. Asner voitti roolistansa Emmyn vuosina 1971, 1972 ja 1975. Hänen hahmonsa oli niin suosittu, että se sai oman spin-off-sarjansa Lou Grant, mistä Asner voitti Emmy-palkinnon 1978 ja 1980. Lou Grantia esitettiin 1977–1982.[3] Asner voitti 1970-luvun puolivälissä Emmy-palkinnon sarjoista Rikas, rakas, köyhä, varas ja Juuret.[4]

Asner toimi vuosina 1981–1985 näyttelijöiden ammattiliiton SAG:n puheenjohtajana. Hän muun muassa edisti asemassaan näyttelijöiden työehtoja, mutta hän sai myös arvostelua poliittisesta toiminnastaan.[4] Asner vastusti Yhdysvaltain sotilaallista läsnäoloa Keski-Amerikassa erityisesti El Salvadorissa, ja hänellä oli siitä erimielisyyttä SAG:n jäsenen Charlton Hestonin kanssa. Lou Grant lakkautettiin vuonna 1982 sarjan suosiosta huolimatta, ja Asnerin mukaan taustalla olivat poliittiset syyt.[3]

Viimeiset vuodet

muokkaa
 
Asner vuonna 2015.

Asner jatkoi uraansa 1980-luvulla televisiossa ja esiintyi kahdeksassa televisioelokuvassa. Hänellä oli myös pääroolit tilannekomediassa Off the Rack ja draamassa The Bronx Zoo. 1990-luvun merkittävin televisiosarja oli Thunder Alley (1994–1995). 2000-luvulla hän oli mukana vuosina 2006–2007 tehdyssä Studio 60 on the Sunset Stripissa ja vuonna 2019 alkaneessa sarjassa Dead to Me. Asnerin elokuvia olivat muun muassa Elf (2003), missä hän näytteli joulupukkia, ja animaatio Up – kohti korkeuksia (2009), missä hän ääninäytteli päähahmoa. Seitsemän Emmyn lisäksi Asner voitti urallansa viisi Golden Globea.[3]

Salaliittoyhteydet

muokkaa

Asner esitti myös salaliittoja syyskuun 11. päivän 2001 terrori-iskun tapahtumisista. Hän oli mukana 9/11-totuusliikeessä ja teki useita vaihtoehtoisia dokumentteja iskuista.[5][6][7][8][9][10]

Filmografia

muokkaa
Pääartikkeli: Ed Asnerin filmografia

Lähteet

muokkaa
  1. Ed Asner 'MTMS' & 'Lou Grant' Star Dead at 91 TMZ. 29.8.2021. Viitattu 29.8.2021. (englanniksi)
  2. McLellan, Dennis: Ed Asner dies at 91, played gruff but lovable Lou Grant on ‘Mary Tyler Moore Show’ Los Angeles Times. 29.8.2021. Viitattu 31.8.2021. (englanniksi)
  3. a b c d e f Blumberg, Naomi: Ed Asner Encyclopedia Britannica. 11.11.2020. Viitattu 29.8.2021. (englanniksi)
  4. a b Dagan, Carmel & Natale, Richard: Ed Asner, Emmy-Winning ‘Lou Grant’ Star, Dies at 91 Variety. 29.8.2021. Variety Media, LLC. Viitattu 29.8.2021. (englanniksi)
  5. Audio interview of Ed Asner stephaniemiller.com. Arkistoitu August 24, 2006. Viitattu August 24, 2006.
  6. Ed Asner's message to the 9/11 truth movement youtube.com.
  7. Rossmeier, Vincent: Would you still sign the 9/11 Truth petition?. Salon, September 11, 2009. Artikkelin verkkoversio.
  8. The Oil Factor website theoilfactor.com. Viitattu November 24, 2017.
  9. Asner, Ed: A letter to the Peace and Justice movement from Ed Asner April 26, 2004. 911 Visibility Project. Arkistoitu toukokuu 2, 2004. Viitattu September 26, 2008.
  10. YouTube youtube.com. Viitattu November 24, 2017.

Aiheesta muualla

muokkaa