Ecaterina Szabó

romanialainen telinevoimistelija

Ecaterina Szabó (s. 22. tammikuuta 1967 Zagon) on entinen romanialainen telinevoimistelija ja olympiavoittaja. Hän voitti neljä kultamitalia olympialaisissa, kaksi MM-kilpailuissa ja kaksi EM-kilpailuissa.

Ecaterina Szabó

Szabó oli Los Angelesin 1984 olympialaisten menestyksekkäin telinevoimisteluja. Henkilökohtaisessa moniottelussa hän kokosi 79,125 pistettä ja sijoittui hopealle 0,05 pisteen erolla emäntämaan Mary Lou Rettoniin mutta joukkuekilpailussa ja kolmella eri telineellä hän voitti kultaa. Joukkuekilpailun kultaa Romania voitti ensimmäisen kerran kautta aikain. Eroa Yhdysvaltain joukkueeseen jäi tasan yksi piste. Szabón pisteet henkilökohtaisissa kultamitalilajeissa olivat 19,975 permannolla, 19,875 hypyssä sekä 19,800 puomilla, jolla hän jakoi kultamitalin maannaisensa Simona Paucăn kanssa.

Budapestin MM-kilpailuissa 1983 Szabó voitti kultaa permannolla ja saavutti hopeaa joukkuekilpailussa, nojapuilla ja hypyssä sekä pronssia moniottelussa. Montréalin MM-kilpailuissa 1985 hän saavutti hopeaa joukkuekilpailussa, puomilla ja hypyssä. Rotterdamin MM-kilpailuissa 1987 hän voitti joukkuekilpailussa kultaa ja saavutti puomilla pronssia. MM-mitaleja hän siis keräsi urallaan yhteensä kaksi kultaista, kuusi hopeista ja kaksi pronssista.

Göteborgin EM-kilpailuissa 1983 Szabó voitti kultaa permannolla ja nojapuilla sekä saavutti hopeaa hypyssä ja pronssia moniottelussa. Helsingin EM-kilpailuissa 1985 hän saavutti hopeaa hypyssä.

Lähteet

muokkaa