Dwight Thomas

jamaikalainen pikajuoksija

Dwight Thomas (s. 23. syyskuuta 1980) on jamaikalainen pikajuoksija. Hän on kilpaillut sekä 100 metrin juoksussa että 110 metrin aitajuoksussa.

Mitalit
Dwight Thomas (vasemmalla)
Dwight Thomas (vasemmalla)
Maa:  Jamaika
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
      Hylätty Peking 2008 4×100 m
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Berliini 2009 4 × 100 m
Hopeaa Hopeaa Osaka 2007 4 × 100 m

Vuonna 1998 Thomas voitti pronssia alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa 100 metrillä ja kultaa pikaviestissä. Aikuisten arvokilpailuissa Jamaikan pikaviestijoukkueessa hän on voittanut hopeaa Osakan MM-kilpailuissa 2007[1] ja Berliinin MM-kilpailuissa 2009. Hän voitti alun perin kultaa myös Pekingin olympialaisissa 2008, mutta myöhemmin Jamaika hylättiin, kun Thomasin joukkuekaveri Nesta Carter kärysi dopingista[2]. Jokaisella kerralla hän on juossut joukkueessa alkuerissä. Sydneyn olympialaisissa 2000 ja Helsingin MM-kilpailuissa 2005 hän sijoittui pikaviestissä neljänneksi. 100 metrin juoksussa hän sijoittui viidenneksi Helsingin MM-kilpailuissa ja 60 metrin aitajuoksussa hän oli kahdeksas Budapestin MM-hallikilpailuissa 2004. IAAF:n yleisurheilufinaalissa 2005 hän sijoittui toiseksi 100 metrillä. Pan-Amerikan kisoissa 1999 hän voitti pronssia pikaviestistä ja vuoden 2002 kansainyhteisön kisoissa hopeaa pikaviestissä.

Berliinin MM-kilpailuissa 2009 hän kilpaili 110 metrin aitajuoksussa ja sijoittui seitsemänneksi ajalla 13,56.[3] Saman vuoden IAAF:n yleisurheilufinaalissa hän oli 110 metrin aitajuoksussa kolmas. Daegun MM-kilpailuissa 2011 hän selviytyi 110 metrin aidoissa loppukilpailuun, jossa hän ei kuitenkaan päässyt maaliin asti.[4]

Saavutukset muokkaa

  • MM-kulta pikaviestissä 2009
  • MM-hopea pikaviestistä 2007
  • Juniorien MM-pronssi 100 metriltä 1998
  • Yleisurheilufinaalin toinen 100 metriltä 2005
  • Viides 100 metrillä MM-kisoissa 2005
  • Pronssia Pan-Amerikan kisoista pikaviestistä 1999

Henkilökohtaiset ennätykset muokkaa

Ulkoradat muokkaa

  • 100 m: 10,00 (2005)
  • 200 m: 20,32 (2007)
  • 110 m aidat: 13,15 (2011)

Sisäradat muokkaa

  • 55 m: 6,28 (2003)
  • 60 m: 6,61 (2004)
  • 60 m: aidat: 7,59 (2004)

Lähteet muokkaa

  • Butler, Mark (toim.): IAAF Statistics Handbook: Helsinki 2005, s. 554. IAAF, 2005. (englanniksi)
  • Dwight Thomas Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)

Viitteet muokkaa

  1. 12th IAAF World Championships in Athletics • Biographical Entry List (Arkistoitu – Internet Archive), IAAF (englanniksi)
  2. Seppä, Petri: Joukkuekaveri kärysi dopingista – Usain Bolt menettää yhden olympiakullan Ilta-Sanomat. 25.1.2017. Arkistoitu 25.1.2017. Viitattu 25.1.2017.
  3. Mulkeen, Jon: Event Report – Men's 110m Hurdles – Final berlin.iaaf.org. 20.8.2009. IAAF. Arkistoitu 26.8.2009. Viitattu 25.8.2009. (englanniksi)
  4. Daegun MM-kilpailut 2011: 110 metrin aitojen loppukilpailu (Arkistoitu – Internet Archive)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.