Wikipedia

Duff McKagan

Michael Andrew ”Duff” McKagan (s. 5. helmikuuta 1964 Seattle, Washington) on yhdysvaltalainen muusikko, joka tunnetaan parhaiten hard rock -yhtye Guns N’ Rosesin basistina vuosilta 1985–1997 sekä jälleen vuodesta 2016 alkaen. Hän on muusikon uransa ohella toiminut myös kolumnistina niin ESPN:n kuin Seattle Weeklyn verkkosivustoille.[1] Guns N’ Rosesista eroamisensa jälkeen McKagan on myös opiskellut liiketaloutta Seattlen yliopistossa.[2]

Duff McKagan
Duff McKagan vuonna 2012.
Duff McKagan vuonna 2012.
Henkilötiedot
Syntynyt5. helmikuuta 1964 (ikä 60)
Ammatti muusikko
sijoittaja
säveltäjä
kolumnisti
Muusikko
Taiteilijanimi Duff McKaganView and modify data on Wikidata
Laulukielet englanti
Aktiivisena 1979–
Tyylilajit hard rock
heavy metal
glam rock
punk rock
Soittimet bassokitara
kitara
Yhtyeet Guns N’ Roses (1985–1997, 2016–)
Duff McKagan's Loaded (1999–)
Velvet Revolver (2002–2008)
Neurotic Outsiders (1995–1997)
Ten Minute Warning (1982–1984, 1997–1998)
Levy-yhtiöt Geffen Records
RCA Records
Maverick Records
Sub Pop Records
Century Media Records
Aiheesta muualla
duffonline.com

Duff McKagan on tunnettu myös bassosoundistaan, jonka muodostavat muun muassa plektran käyttö, soitto puoli sävelaskelta alennetussa vireessä sekä soitettaessa käytettävä sähköbasson chorus-efekti. Fender on julkaissut Duff McKagan Signature Precision -basson, joka on suunniteltu McKaganin käyttämän basson mukaan.

Lapsuus ja nuoruus muokkaa

Duff McKagan syntyi Seattlessa, Washingtonissa vuonna 1964 Elmer ja Alice Marie McKaganin perheeseen kahdeksantena ja nuorimpana lapsena Jonin, Carolin, Markin, Brucen, Joanin, Claudian ja Mattin jälkeen.[3] Mark lähti komennukselle Vietnamin sotaan Duffin ollessa kolmevuotias.[4] Perheen äiti kuoli huhtikuussa 1999 kamppailtuaan pitkään Parkinsonin taudin kanssa.[5] McKaganin isä kuoli vuonna 2007.[6]

Ennen liittymistään Guns N’ Rosesiin McKagan oli soittanut bassokitaran ohella useita eri instrumentteja, kuten rumpuja ja kitaraa, useissa Seattlen punk-kokoonpanoissa.[2] Tällaisia yhtyeitä olivat muun muassa The Vains,[7] Ten Minute Warning, jossa McKagan soitti rytmikitaristina[8] sekä Fastbacks, joka myöhemmin toimi Guns N’ Rosesin lämmittelijänä yhtyeen ensimmäisellä kiertueella.[7] Opintovuotensa hän oli keskeyttänyt, vaikka olikin alun perin haaveillut urasta lääkärinä äitinsä veljen tavoin.[9] Hänet erotettiin kuitenkin keskikoulusta, jonka jälkeen hän ajautui vaikeuksiin kunnes aloitti rockmusiikin harrastamisen high school -vuosiensa alkupuolella. Hän ei tosin koskaan valmistunut high schoolista.[9] 18-vuotiaana hän suoritti kuitenkin GED-kokeen, joka vastaa high schoolin päättötutkintoa, jonka avulla hän pääsi lopulta opiskelemaan liikekirjanpitoa Santa Monica Community Collegeen.[9]

Guns N’ Roses (1985–1997, 2016–) muokkaa

McKagan liittyi Guns N’ Rosesin bassokitaristiksi vuonna 1985 korvaten yhtyeestä lähteneen Ole Beichin nähtyään yhtyeen paikallisen musiikkilehti Music Connectionin ilmaispalstalle ilmoituksen yhtyeestä, joka haki bassokitaristia. McKagan oli ainoa ilmoitukseen vastannut, ja hän liittyikin yhtyeeseen heti koesoittonsa jälkeen.[10] McKagan järjesti yhtyeelle kiertueen Yhdysvaltain länsirannikolle, mutta soolokitaristi Tracii Guns ja rumpali Rob Gardner eivät pitäneet ajatuksesta lähteä kiertueelle niin aikaisessa vaiheessa ja jättivät yhtyeen.[11] Koska kiertue oli lyöty lukkoon, yhtye tarvitsi nopeasti korvaajat Traciille ja Robille, joten Traciin korvasi englantilainen Saul "Slash" Hudson, ja rummuissa Robin paikan otti Steven Adler. Molemmat olivat McKaganin vanhoja tuttavia, sillä he olivat aiemmin soittaneet yhdessä Road Crew -yhtyeessä.[12]

Kahden päivän kuluttua, uuden kokoonpanon harjoiteltua yhteen mittaan puolentoista vuorokauden ajan, laulaja Axl Rose, rytmikitaristi Izzy Stradlin, McKagan, Slash ja Adler lastasivat lainaamansa pakettiauton ja lähtivät ensimmäiselle kiertueelleen Guns N’ Rosesin nimen alla.[12] Kiertue oli saanut nimekseen Hell Tour, ja siihen kuului esiintymisiä ympäri länsirannikkoa. Noin sadanviidenkymmenen kilometrin päässä yhtyeen kotiseudulta Los Angelesista pakettiauto hajosi, mutta yhtye ei lannistunut vastoinkäymisestä vaan jatkoi matkaansa liftaamalla.[12] Vastoinkäymisiä kohdanneesta matkanteosta huolimatta yhtye pääsi lopulta McKaganin kotiseudulle Seattleen, jossa yhtye esiintyi ensimmäisen kerran uusitulla miehistöllä 8. kesäkuuta 1985 lämmittelijänään McKaganin entinen yhtye Fastbacks.[13] Yhtyeen energinen lavaesiintyminen herätti kiinnostuksen myös levy-yhtiöiden keskuudessa, ja lopulta yhtye solmi levytyssopimuksen Geffen Recordsin kanssa.[14]

McKagan oli uuden yhtyeensä kanssa saanut taskuunsa levytyssopimuksen, ja Geffen päätti hyödyntää hiomattoman timanttinsa. Yhtiö päätti julkaista EP-levy Live ?!*@ Like a Suiciden ennen täysimittaista albumia.[15] EP julkaistiin vuoden 1986 jouluaattona 10 000 kappaleen painoksena. Sen julkaisijaksi väitettiin yhtyeen omaa Uzi Suicide -levymerkkiä, mutta todellisuudessa merkki oli pelkkä markkinointiväline Geffenille, joka painatti ja jakeli levyn.[15] Yhtye oli neljän kappaleen tuotoksestaan todella ylpeä, vaikka McKagan on myöhemmin paljastanut EP:n liveyleisön nauhan olleen 1970-luvulla järjestetyn Texxas Jam -rockfestivaalin jäämistöä,[16] ja se oli päätynyt albumille, koska yhtyeen jäsenistä oli hauskaa laittaa EP:lle suunnaton liveyleisö, vaikka hyvälläkin tuurilla yhtye esiintyi noin sadalle ihmiselle.[16] EP:n kaikki 10 000 painettua kappaletta myytiin nopeasti, ja vain muutama niistä kulkeutui Englantiin ja Eurooppaan. Kyseinen EP on siis syystäkin keräilijöiden keskuudessa haluttu kohde.

Yhtye aloitti myös debyyttialbuminsa Appetite for Destructionin nauhoitukset yhdessä tuottaja Mike Clinkin kanssa Los Angelesin esikaupungissa Canoga Parkissa sijaitsevalla Rumbo-studiolla.[17] Albumin nauhoitukset päätettiin vuoden 1986 joulukuussa, ja albumi tarvitsisi enää nimen.[18] Lopulta albumin nimi ja kansikuva valikoitui Axlin ehdotuksesta losangelesilaisen taiteilija Robert Williamsin maalauksen ”Appetite for Destruction”, (”Tuhon nälkä”) mukaisesti. Albumia pidetään yhtenä koko 1980-luvun merkittävimmistä julkaisuista, ja lähes 30 miljoonan kappaleen maailmanlaajuisella myynnillään se on kaikkien aikojen myydyin esikoisalbumi.[19] Yhtye kuitenkin jatkoi työntekoa vuoden mittaisesta kiertueestaan huolimatta, ja 30. marraskuuta 1988 Yhdysvalloissa julkaistiinkin jo yhtyeen uusi GN’R Lies -studioalbumi. Albumi koostui Live ?!*@ Like a Suicide -EP:n materiaalista kahden vuoden takaa, jonka lisäksi se esitteli neljä akustista kitarointia sisältänyttä kappaletta, jotka yhtye oli nauhoittanut alkuvuodesta Mike Clinkin kanssa.[20] Albumi joutui kuitenkin kovan kritiikin kohteeksi kappaleen "One in a Million" vuoksi, ja sitä kritisoitiin myös sen lyhyestä pituudesta.[21]

Helmikuussa 1990 kosketinsoittaja Darren ”Dizzy” Reed liittyi yhtyeeseen, ja yhtyeen ensimmäinen esiintyminen uuden kosketinsoittajansa kanssa tapahtui 7. huhtikuuta 1990.[22] Kyseinen konsertti osoittautui samalla rumpali Steven Adlerin viimeiseksi Guns N’ Rosesissa. Adlerin erottamiseen vaikuttivat vakavat päihdeongelmat, eikä hän ollut kyennyt soittamaan tulevalle albumille kirjoitetun ”Civil War” -kappaleen rumpuosuuksia halutulla tavalla.[23] Hänen tilalleen otettiin 26-vuotias Matt Sorum, ja yhtyeen seuraavan studioalbumin nauhoitukset aloitettiin uuden kokoonpanon voimin syyskuussa 1990 A&M Studiosin Hollywoodissa sijaitsevalla Studio One -äänitysstudiolla.[24] Yhtye julkaisikin samanaikaisesti tupla-albumit Use Your Illusion I ja Use Your Illusion II -studioalbumit julkaistiin 17. syyskuuta 1991, minkä jälkeen yhtye lähti ennätyksellisen pitkälle, mutta selkkauksien täyttämälle Use Your Illusion Tour -maailmankiertueelleen.

Kesken kiertueen kitaristi Izzy Stradlin kuitenkin jätti yhtyeen, ja hänet korvattiin aiemmin Kill for Thrills -yhtyeessä vaikuttaneella Gilby Clarkella.[25] Julkaisunsa aikoihin Use Your Illusion II oli nousemassa myyntitilastojen ykköseksi Use Your Illusion II -albumin seuratessa perässä toisella sijalla hittisinglejen siivittämänä. Vuonna 1993 yhtye julkaisi The Spaghetti Incident? -albumin, joka sisälsi punk-kappaleita yhtyeen esittäminä, mutta sai huonon vastaanototon.[26] Vaikka albumi ylitti platinarajan Yhdysvalloissa, sitä pidettiin floppina verrattuna yhtyeen aiempien julkaisujen huikeisiin myyntilukemiin.[27] Vuonna 1994 McKaganin haima puhkesi alkoholin ja huumeiden väärinkäytön seurauksena, mutta hän selvisi tapahtumasta täpärästi.[2]

McKagan jätti Guns N’ Rosesin vuonna 1997 tyytymättömänä yhtyeen venähtäneen levyttämistaukoon. Yhtye oli maksanut vuokraa eri studiotilojen käytöstä jo vuodesta 1994 nauhoittamatta yhtäkään kappaletta uudelle albumille.[28] Lisäksi hän halusi viettää aikaa vuoden 1997 lopulla syntyneen tyttärensä Gracen kanssa.[29]

McKagan etääntyi Guns N' Rosesta ja Axl Rosesta noin kymmeneksi vuodeksi, kunnes alkoi 2010-luvun alussa parannella välejään heihin.

14. lokakuuta 2010 McKagan palasi lavalle Guns N' Rosesin kanssa, ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1993, O2 Arenalla Lontoossa. Hän soitti bassoa kappaleessa "You Could Be Mine", sähkökitaraa kappaleissa "Nice Boys" ja "Knockin' on Heaven's Door" sekä akustista kitaraa ja tamburiinia kappaleessa "Patience". Hänen oma yhtyeensä Loaded toimi kahdesti Guns N' Rosesin avausesiintyjänä saman vuoden joulukuussa. Tuolloin McKagan vieraili jälleen entisen yhtyeensä konsertissa.

14. huhtikuuta 2012 McKagan valittiin Rock and Roll Hall of Fameen Guns N' Rosesin klassisen kokoonpanon jäsenenä. Hän esiintyi valintaseremoniassa yhdessä Slashin, Steven Adlerin ja Matt Sorumin kanssa sekä piti kiitospuheen.

Vuonna 2014 McKagan palasi jälleen hetkeksi Guns N' Rosesin kiertueelle. Hän soitti neljä kokonaista konserttia Etelä-Amerikassa sijaistaen hänet korvannutta Tommy Stinsonia. McKagan soitti myöhemmin Guns N' Rosesin kanssa Revolver Golden Gods Awards -tapahtumassa Los Angelesissa. Toukokuussa 2014 Guns N' Rosesin konserttisarjassa The Jointissa, Las Vegasissa, McKagan soitti yhden kokonaisen konsertin bändin kanssa.

Vuoden 2015 aikana syntyi uusi huhu vanhan Guns N’ Rosesin paluusta. Useat yhtyeen jäsenet, mukaan lukien Tommy Stinson, jättivät yhtyeen kyseisenä vuonna. Heidän eroaminen käynnisti huhumyllyn vanhan kokoonpanon paluusta, sillä Slash kertoi vuoden 2015 elokuussa sopineensa vanhat erimielisyytensä Axl Rosen kanssa. Tammikuussa 2016 McKaganin sekä Slashin ilmoitettiin palanneen Guns N' Rosesiin. Soitettuaan salaisen klubikeikan Troubadourissa Los Angelesissa 1. huhtikuuta 2016, yhtye oli samassa kuussa järjestetyn Coachellan pääesiintyjä. Tämän jälkeen Guns N' Roses aloitti Not in This Lifetime... -kiertueen.

Neurotic Outsiders muokkaa

Neurotic Outsiders koottiin kesäkuussa 1995 hyväntekeväisyyskeikkaa varten. Esiintymispaikka oli Johnny Deppin omistama Viper Room Hollywoodissa. Duff McKagan soitti basson sijaan kitaraa ja lauloi. Hänen lisäkseen yhtyeeseen kuuluivat Matt Sorum (rummut), Steve Jones (kitara ja laulu) ja John Taylor (basso ja laulu). Esiintyminen oli menestys, yhtye alkoi esiintyä Viper Roomilla säännöllisesti ja myöhemmin kiertää myös muualla. Yhtyeen keikoilla kävi esiintymässä paljon vierailevia muusikoita, muun muassa Slash, Brian Setzer, Billy Idol ja Simon Le Bon. Neurotic Outsiders -niminen albumi ilmestyi 10. syyskuuta 1996. Yhtye lopetti keikkailun vain muutamaa viikkoa myöhemmin, mutta vasta kesällä 1998 sen virallisesti ilmoitettiin hajonneen. Vuoden 1999 huhtikuussa Neurotic Outsiders teki vielä kolme keikkaa Viper Roomilla ja 7. joulukuuta 2006 se esiintyi The Avalonissa Hollywoodissa.

Velvet Revolver muokkaa

Duff McKagan perusti vanhojen Guns N’ Rosesin jäsenten Slashin ja Matt Sorumin, Stone Temple Pilotsin Scott Weilandin sekä Dave Kushnerin kanssa Velvet Revolver -yhtyeen vuonna 2002. Yhtyeeltä on ilmestynyt kaksi levyä, Contraband vuonna 2004 ja Libertad vuonna 2007.

Yksityiselämä muokkaa

McKagan on ollut naimisissa kolmesti. Ensin Amanda ”Mandy” Brixin kanssa vuosina 1988–1990, sitten Linda Johnsonin kanssa 1992–1996. Nykyään hän on naimisissa Susan McKaganin (o.s. Holmes[30]) kanssa ja parilla on tyttäret Grace (s. 1997[28]) ja Mae McKagan (s. 2000[31]).[3][32] Myös hänen tyttärensä ovat läheisiä musiikin kanssa.[33]

McKagan sijoitti erään tuttavan neuvosta Guns N’ Rosesin aikoina vuonna 1989 50 000 dollaria kahteen tuntemattomaan yritykseen – Starbucksiin ja Microsoftiin. McKaganin sijoituksen on arvioitu tuottaneen hänelle jo yli 20 miljoonaa dollaria.lähde?

McKagan on omien sanojensa mukaan ollut viimeisiä henkilöitä, jotka olivat tekemisissä Nirvanan laulaja-kitaristi Kurt Cobainin kanssa ennen tämän itsemurhaa. Hän on jälkeenpäin pahoitellut muun muassa Foo Fightersin Sonic Highways -dokumentissa, ettei soittanut heti Nirvanan muille jäsenille asiasta kuultuaan ja esittänyt suruvalitteluja.lähde?

Diskografia muokkaa

Guns N’ Roses muokkaa

Duff McKagan’s Loaded muokkaa

Velvet Revolver muokkaa

Sooloalbumit muokkaa

The Fartz muokkaa

Neurotic Outsiders muokkaa

Vierailut muiden artistien julkaisuilla muokkaa

Lähteet muokkaa

  • McKagan, Duff: It’s So Easy (ja muita valheita). Otava, 2012.
  • Wall, Mick: W.A.R. - W. Axl Rose. Like Kustannus, 2007.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ McKagan 2012, s. 406.
  2. ↑ a b c McKagan 2012, s. 408.
  3. ↑ a b McKagan 2012, s. 407.
  4. ↑ McKagan 2012, s. 192.
  5. ↑ McKagan 2012, s. 335.
  6. ↑ McKagan 2012, s. 195.
  7. ↑ a b McKagan 2012, s. 196.
  8. ↑ McKagan 2012, s. 194.
  9. ↑ a b c McKagan 2012, s. 321.
  10. ↑ Wall 2007, s. 74–75.
  11. ↑ Wall 2007, s. 78.
  12. ↑ a b c Wall 2007, s. 77.
  13. ↑ Wall 2007, s. 80.
  14. ↑ Wall 2007, s. 98.
  15. ↑ a b Wall 2007, s. 115.
  16. ↑ a b McKagan 2012, s. 147.
  17. ↑ Wall 2007, s. 108.
  18. ↑ Wall 2007, s. 114.
  19. ↑ Bennett, Jon: Guns N' Roses to release a new album – Axl Rose is the only remaining member 23.10.2008. SkyNews. Arkistoitu 22.5.2011. Viitattu 24.6.2020. (englanniksi)
  20. ↑ Wall 2007, s. 166.
  21. ↑ Wall 2007, s. 168.
  22. ↑ Wall 2007, s. 176.
  23. ↑ Wall 2007, s. 179.
  24. ↑ Wall 2007, s. 202.
  25. ↑ Wall 2007, s. 227.
  26. ↑ Wall 2007, s. 266.
  27. ↑ Wall 2007, s. 271.
  28. ↑ a b McKagan 2012, s. 327.
  29. ↑ McKagan 2012, s. 328.
  30. ↑ McKagan 2012, s. 315.
  31. ↑ McKagan 2012, s. 339.
  32. ↑ McKagan 2012, s. 403.
  33. ↑ McKagan 2012, s. 390.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Duff McKagan.
  • Duff McKagan P Bass Official Website of Fender Musical Instruments. Arkistoitu 25.7.2008. Viitattu 24.6.2020. (englanniksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Duff_McKagan&oldid=22101303”