Dimetyylitinadikloridi
Dimetyylitinadikloridi (C2H6SnCl2) on tinan organometalliyhdisteisiin kuuluva orgaaninen yhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää polymeeriteollisuudessa muovien stabiloijana ja elektroniikkateollisuudessa tinadioksidiohutkalvojen muodostamiseen.
| Dimetyylitinadikloridi | |
|---|---|
 |
|
| Tunnisteet | |
| IUPAC-nimi | Dikloori(dimetyyli)stannaani |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| SMILES | C[Sn](C)(Cl)Cl[1] |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | C2H6SnCl2 |
| Moolimassa | 219,678 g/mol |
| Sulamispiste | 107-108 °C[2] |
| Kiehumispiste | 185-190 °C[2] |
| Liukoisuus veteen | Liukenee veteen |
Ominaisuudet muokkaa
Huoneenlämpötilassa dimetyylitinadikloridi on valkoista kiteistä ainetta. Kiinteässä olomuodossa yhdisteen rakenne on polymeerimäinen ja koostuu tinan ja klooriatomien muodostamasta tasomaisesta polymeeristä, johon nähden metyyliryhmät osoittavat tason ylä- ja alapuolelle. Dimetyylitina liukenee veteen ja voi dissoisioitua ioneiksi. Yhdiste myös liukenee useisiin orgaanisiin liuottimiin. Dimetyylitinadikloridi muodostaa komplekseja muun muassa pyridiinin, trietyyliamiinin, dimetyyliformamidin, dimetyylisulfoksidin ja kruunueettereiden kanssa.[2][3][4][5]
Valmistus ja käyttö muokkaa
Dimetyylitinadikloridia voidaan valmistaa tetrametyylitinan ja tina(IV)kloridin välisellä niin kutsutulla Kocheshkov-reaktiolla.[3][4][6] Nykyään käytetympi tapa on kuitenkin metallisen tinan ja kloorimetaanin välinen reaktio ja katalyyttinä reaktiossa toimii metalli kuten kupari tai sinkki tai kvaternäärinen ammoniumsuola tai kvaternäärinen fosfoniumsuola.[2]
Dimetyylitinadikloridia voidaan käyttää parantamaan PVC-muovin lämpötilankestoa ja siitä myös valmistetaan tähän tarkoitukseen käytettäviä yhdisteitä kuten dimetyylitinabis(iso-oktyylitioglykollaatti)a ja dimetyylitinabis(2-merkaptoetyylioleaatti)a.[2][6] Yhdistettä voidaan käyttää myös lähtöaineena valmistettaessa tinadioksidikalvoja kemiallisella kaasufaasipinnoituksella.[2]
Lähteet muokkaa
- ↑ Dimethyltin dichloride – Substance summary PubChem. NCBI. Viitattu 9.6.2015.
- ↑ a b c d e f M. N. Gitlitz & M. K. Moran: Tin Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2006. Viitattu 9.6.2015
- ↑ a b Alén, Raimo: Kokoelma orgaanisia yhdisteitä: Ominaisuudet ja käyttökohteet, s. 807. Helsinki: Consalen Consulting, 2009. ISBN 978-952-92-5627-3.
- ↑ a b Jane E. Macintyre: Dictionary of Organometallic Compounds, s. 4127. CRC Press, 1994. ISBN 9780412430602. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 9.6.2015). (englanniksi)
- ↑ Alwyn G. Davies: Organotin Chemistry, s. 173. John Wiley & Sons, 2006. ISBN 978-3-527-60631-3. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 9.6.2015). (englanniksi)
- ↑ a b Robert D. Ashford: Ashford's Dictionary of Industrial Chemicals, s. 416. 2nd Edition. Wavelength Publications, 2001. ISBN 0-9522674-2-X. (englanniksi)