Diamagnetismi

(Ohjattu sivulta Diamagneettisuus)

Diamagnetismi on kaikilla materiaaleilla esiintyvä magnetismin muoto, joka ilmenee vain, kun materiaaliin vaikuttaa ulkoinen magneettikenttä. Klassisessa fysiikassa ilmiön voidaan selittää johtuvan aineen elektronien liikeratojen muutoksesta ulkoisen magneettikentän vaikutuksesta. Diamagneettinen aine pyrkii hylkimään ulkoista magneettikenttää.

Pala pyrolyyttistä hiiltä levitoi neodyymi-kestomagneettikuutioiden päällä.

Ferromagneettisissa aineissa ja muilla tavoin magneettisissa aineissa diamagneettisuus on useita kertalukuja heikompi ilmiö kuin muiden magnetismin muotojen aiheuttama magneettinen vaste ulkoiseen magneettikenttään. Tästä syystä diamagneettisiksi sanotaankin vain niitä aineita, jotka eivät ole muilla tavoin magneettisia.

Diamagneettisten aineiden magneettinen suskeptibiliteetti on alle nollan ja suhteellinen permeabiliteetti μr alle yhden kaavan r-1 mukaisesti.

Esimerkiksi veden magneettinen suskeptibiliteetti = −9,05 × 10−6. Pyrolyyttinen hiili on erityisen voimakas diamagneetti ja yhdessä tasossa sen suskeptibiliteetti voi olla jopa = −400 × 10−6.

Suprajohteiden voidaan katsoa olevan täydellisiä diamagneetteja ( = −1), sillä ne eivät päästä ulkoista magneettikenttää sisälleen, kuten havaitaan Meissnerin ilmiössä. Suprajohteiden tapauksessa puhutaankin superdiamagnetismista.

Diamagneettisia materiaaleja ja niiden magneettinen suskeptibiliteetti
Materiaali (*10-5)
Ammoniakki –0,26
Vismutti –16,6
Elohopea –2,9
Hopea –2,6
Hiili (timantti) –2,1
Hiili (grafiitti) –1,6
Lyijy –1,8
Natriumkloridi –1,4
Kupari –1,0
Vesi –0,91

Aiheesta muualla muokkaa