Derevan viidennes
Novgorodin tasavallan vanha hallintopiiri
Derevan viidennes (ven. Дере́вская пяти́на, Derevskaja pjatina) oli yksi viidestä alueesta, joihin Novgorodinmaa jaettiin 1400-luvun lopulta lähtien aina 1700-luvun alkuun saakka. Se rajoittui lännessä Lovatjokeen ja Ilmajärveen sekä pohjoisessa ja koillisessa Mstajokeen.[1]
Viidennes mainitaan ensimmäisen kerran vuoden 1495 verokirjassa, mutta nimitys Dereva tunnetaan jo huomattavasti aikaisemmin. Historioitsija Konstantin Nevolin olettaa sen perustuvan alueen metsäiseen luontoon. Vuonna 1495 Derevan viidenneksessä oli 67 pogostaa ja kolme kaupunkia: Holm, Deman ja Kursk (nykyinen Selejevon kunnan Kursko). 1500-luvun loppupuolella viidennes jakautui pohjoiseen ja eteläiseen puoliskoon.[1]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Entsiklopeditšeski slovar Brokgauza i Jefrona dic.academic.ru. Viitattu 4.7.2013. (venäjäksi)
Novgorodin viidennekset