Denis Oswald (s. 9. toukokuuta 1947) on sveitsiläinen kilpasoutaja, joka on kilpailu-uransa jälkeen toiminut urheilujohtajana ja muun muassa Kansainvälisen olympiakomitean jäsenenä.

Mitalit
Denis Oswald
Denis Oswald
Maa:  Sveitsi
Miesten soutu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia Meksiko City 1968 perämiehellinen nelikko
kilpailu

Oswald on koulutukseltaan juristi. Hän opiskeli Neuchâtelin, Zürichin ja Cambridgen yliopistoissa saavuttaen tutkinnon 1970 ja edelleen tohtorin tutkinnon 1977. Sen jälkeen hänellä on ollut oma lakitoimistonsa Neuchâtelissa. Hänellä on professuuri Neuchâtelin yliopistossa ja dosentuuri Baselin yliopistossa. Lisäksi hän toimii Kansainvälisessä urheiluoikeudessa CAS:ssa.

Oswald kilpaili vuosien 1968, 1972 ja 1976 kesäolympialaisissa. MM-kisoissa Sveitsin perämiehellinen nelonen oli 1974 Luzernissa neljäs.

Ura urheilujohtajana

muokkaa

Vuonna 1989 Oswald valittiin Kansainvälisen Soutuliiton puheenjohtajaksi. Kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 1991, hänet valittiin Kansainvälisen olympiakomitean jäseneksi. Vuodesta 2000 hän ollut KOK:n ytimen eli toimeenpanevan komitean jäsen. Hän on toiminut KOK:n vuosien 2004 ja 2012 kisojen koordinointikomitean puheenjohtajana.

Denis Oswald osallistui kesällä 2013 KOK:n puheenjohtajakisaan, joka päättyi syyskuussa saksalaisen Thomas Bachin voittoon.[1]

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa