David Michael Blatt (hepr. ‏דיוויד בלאט‎, s. 22. toukokuuta 1959 Boston, Massachusetts) on yhdysvaltalais-israelilainen koripallovalmentaja ja kilpauransa päättänyt koripalloilija. Hän toimi vuosina 2014–2016 NBA-joukkue Cleveland Cavaliersin päävalmentajana.

Blatt tammikuussa 2015.

Blatt oli pelipaikaltaan takamies. Hän vietti pääosan pelaajaurastaan Israelissa. Blatt aloitti myös valmennusuransa Israelissa. Hän toimi muun muassa Israelin maajoukkueen ja Maccabi Tel Avivin apulaisvalmentajana.

Blatt saavutti Maccabi Tel Avivin apulaisvalmentajana Suproleaguen voiton vuonna 2001 ja Euroliigan voiton vuonna 2004. Venäläisen Pietarin Dynamon hän johdatti FIBA Europe Leaguen voittoon vuonna 2005. Italialaisen Pallacanestro Trevison Blatt valmensi Italian mestaruuteen vuonna 2006. Moskovan Dynamon päävalmentajana Blatt toimi kaudella 2008–2009. Venäjän maajoukkueen päävalmentajana vuosina 2006–2012 toimiessaan hän johdatti Euroopan-mestaruuteen vuonna 2007, EM-pronssille vuonna 2011 ja olympiapronssille Lontoossa 2012.

Blatt aloitti vuonna 2014 NBA-joukkue Cleveland Cavaliersin päävalmentajana. Ensimmäisen Cavaliers-kautensa päätteeksi hän johdatti joukkueen loppuotteluihin, joissa se hävisi Golden State Warriorsille. Blatt erotettiin tehtävästään tammikuussa 2016, vaikka Cavaliers johti konferenssiaan. Erottamisen syyksi arvioitiin tyytymättömyyttä organisaation sisällä ja huonontunutta joukkuekemiaa. Myös joukkueen tähtipelaaja LeBron James oli jatkuvasti vaikuttanut tyytymättömältä Blattin valmennukseen.[1]

Mestaruudet

muokkaa
Mitalit
 
Blatt Venäjän maajoukkuevalmentajana vuonna 2011.
Maa:   Venäjä
Miesten koripallo
  Olympialaiset
  Pronssia Lontoo 2012
EM-kilpailut
  Kultaa Espanja 2007
  Pronssia Liettua 2011

Blatt sairastaa MS-tautia, minkä Olympiakosin lääkärit totesivat häneltä vuonna 2019.[2]

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.