Koripallon Euroopan-mestaruuskilpailut 2007

Vuoden 2007 koripallon EM-kisat järjestettiin Espanjassa 3.16. syyskuuta. Kisoissa oli mukana 16 joukkuetta.

Ottelujärjestelmä

muokkaa

Joukkueet jaettiin neljään neljän joukkueen alkulohkoon. Kussakin alkulohkossa kukin joukkue pelasi kerran kaikkia muita saman lohkon joukkueita vastaan. Kunkin alkulohkon kolme parasta pääsivät jatkolohkoihin. Jatkolohkossa E pelasivat alkulohkojen A ja B jatkoon päässeet joukkueet ja jatkolohkossa F alkulohkojen C ja D jatkoon päässeet joukkueet. Jatkolohkoissa kukin joukkue pelasi kerran niitä oman jatkolohkonsa joukkueita vastaan joita se ei ollut kohdannut vielä alkulohkossa.

Kummankin jatkolohkon neljä parasta pääsivät puolivälieriin, joissa jatkolohkon E voittaja kohtasi jatkolohkossa F neljänneksi sijoittuneen joukkueen, jatkolohkon E kakkonen jatkolohkon F kolmosen, jatkolohkon F kakkonen jatkolohkon E kolmosen ja jatkolohkon F voittaja jatkolohkon E nelosen. Puolivälierien voittajat pelasivat välierissä, joiden voittajat selviytyivät loppuotteluun ja häviäjät pronssiotteluun. Puolivälierien häviäjät pelasivat sijoista 5-8.

Osallistuneet joukkueet

muokkaa
A-lohko B-lohko C-lohko D-lohko

  Israel
  Kreikka
  Serbia
  Venäjä

  Espanja
  Kroatia
  Latvia
  Portugali

  Liettua
  Saksa
  Tšekki
  Turkki

  Italia
  Puola
  Ranska
  Slovenia

Turnauksen kulku

muokkaa

Alkulohkot

muokkaa
Joukkue V H Pisteet Korit Koriero
  Venäjä 3 0 6 224 174 +50
  Kreikka 2 1 5 197 194 +3
  Israel 1 2 4 209 249 −40
  Serbia 0 3 3 215 228 −13

Kreikka voitti Serbian jatkoajalla (varsinainen peliaika päättyi 56–56).

Joukkue V H Pisteet Korit Koriero
  Kroatia 2 1 5 252 237 +15
  Espanja 2 1 5 259 218 +41
  Portugali 1 2 4 201 239 −38
  Latvia 1 2 4 229 247 −18

Kroatian ja Espanjan välisessä, lohkon viimeisessä ottelussa Kroatian Marko Tomas teki voittokorin kolmen pisteen heitolla 3,1 sekuntia ennen ottelun loppua. Tämän seurauksena Kroatian voittanut mutta Portugalille hävinnyt Latvia putosi jatkosta.
Latvian Andris Biedriņš otti Portugali-ottelussa alkulohkojen suurimman levypallomäärän, 18 (niistä 11 puolustuspäässä).

Joukkue V H Pisteet Korit Koriero
  Liettua 3 0 6 265 224 +41
  Saksa 2 1 5 242 211 +31
  Turkki 1 2 4 198 237 −39
  Tšekki 0 3 3 225 258 −33

Saksa voitti Tšekin jatkoajalla (varsinainen peliaika päättyi 74–74).

Joukkue V H Pisteet Korit Koriero
  Slovenia 3 0 6 206 186 +20
  Ranska 2 1 5 209 195 +14
  Italia 1 2 4 209 208 +1
  Puola 0 3 3 188 223 −35

Ranskan Tony Parker teki Italia-ottelussa alkulohkojen suurimman pistemäärän, 36.

Jatkolohkot

muokkaa

E-lohko (Madrid)

muokkaa
Joukkue V H Pisteet Korit Koriero
  Espanja 4 1 9 422 341 +81
  Venäjä 4 1 9 381 325 +56
  Kreikka 3 2 8 353 348 +5
  Kroatia 2 3 7 398 396 +2
  Portugali 1 4 6 350 420 −70
  Israel 1 4 6 360 434 −74

Israelin Yaniv Green otti 16 levypalloa Kroatia-ottelussa (8 puolustus- ja 8 hyökkäyspäässä).
Kreikan Vasileios Spanoulis teki kolmen pisteen korin Kroatia-ottelun viimeisellä sekunnilla ja vei joukkueensa kolmen pisteen voittoon.

F-lohko (Madrid)

muokkaa
Joukkue V H Pisteet Korit Koriero
  Liettua 5 0 10 417 357 +60
  Slovenia 4 1 9 340 312 +28
  Ranska 3 2 8 371 347 +24
  Saksa 2 3 7 339 346 −7
  Italia 1 4 6 346 359 −13
  Turkki 0 5 5 308 400 −92

Turkin Hidayet Türkoğlu teki 34 pistettä Italia-ottelussa.
Italia voitti Turkin jatkoajalla (varsinainen peliaika päättyi 70–70).
Slovenia johti Saksa-ottelua ensimmäisen neljänneksen jälkeen pistein 9–30.

Puolivälierät (Madrid)

muokkaa
 
Liettua-Italia

Liettua voitti Kroatian kahdella pisteellä Kroatian Zoran Planicicin epäonnistuttua kahdessa vapaaheitossa viimeisellä sekunnilla.
Slovenia johti Kreikka-ottelua 6 minuuttia ennen loppua 58–42 ja vielä 2,5 minuuttia ennen loppua 61–49. Theodoros Papaloukas teki Kreikan kymmenestä viimeisestä pisteestä seitsemän – viimeisen kahden pisteen korin 7 sekuntia ennen pelin päättymistä.

Sijat 5-8 (Madrid)

muokkaa

Saksa sijoittui turnauksessa viidenneksi, Kroatia kuudenneksi, Slovenia seitsemänneksi ja Ranska kahdeksanneksi.

Välierät (Madrid)

muokkaa

Ensimmäisessä välieräottelussa Espanjan parhaat pistemiehet olivat Juan Carlos Navarro ja Pau Gasol (molemmilla 23 pistettä) ja Kreikan paras pistemies Vasileios Spanoulis (24 pistettä).
Toista välieräottelua Venäjä johti toisen jakson alkupuolella pistein 33–14. Liettua nousi tasalukemiin 52–52 mutta ei päässyt ohi. Venäjän paras pistemies oli Andrei Kirilenko (29 pistettä) ja Liettuan paras Ramūnas Šiškauskas (30 pistettä).

Pronssiottelu (Madrid)

muokkaa

Kreikan paras pistemies pronssiottelussa oli 23 pistettä tehnyt Nikolaos Zizis ja Liettuan paras 19 pistettä tehnyt Kšyštofas Lavrinovičius. Voitollaan Liettua sai paikan Pekingin 2008 olympialaisten koripalloturnaukseen.

Loppuottelu (Madrid)

muokkaa

Espanja johti finaalia 1,5 minuuttia ennen loppua pistein 59–54. Kun peliä oli jäljellä 1.17, kavensi Andrei Kirilenko kahdella vapaaheitollaan tilanteeksi 59–56. Espanjan Carlos Jiménez antoi harhasyötön ja 43 sekuntia ennen loppua Nikita Morgunov kavensi tilanteeksi 59–58. Kun peliä oli jäljellä 25 sekuntia, menetti Espanjan Pau Gasol pallon, ja vain 2 sekuntia ennen loppua Venäjän Jon Robert Holden vei onnistuneella heitollaan Venäjän johtoon 59–60. Pau Gasol epäonnistui heitossa viimeisellä sekunnilla ja Venäjä voitti finaalin. Aiemmin samana päivänä Moskovassa Espanja ja Venäjä olivat kohdanneet lentopallon EM-kisojen finaalissa, jonka Espanja voitti.

Lopulliset sijoitukset

muokkaa
RANK Joukkue
    Venäjä
    Espanja
    Liettua
4.   Kreikka
5.   Saksa
6.   Kroatia
7.   Slovenia
8.   Ranska
9.-12.   Italia
9.-12.   Portugali
9.-12.   Israel
9.-12.   Turkki
13.-16.   Latvia
13.-16.   Serbia
13.-16.   Tšekki
13.-16.   Puola

Henkilökohtaisia pelaajatilastoja

muokkaa

Eniten pisteitä

muokkaa
Nimi Maa Pisteet ottelua kohti
Dirk Nowitzki   Saksa 24,0
Tony Parker   Ranska 20,1
Hidayet Türkoğlu   Turkki 19,2

Eniten levypalloja

muokkaa
Nimi Maa Levypallot ottelua kohti
Yaniv Green   Israel 9,3
Dirk Nowitzki   Saksa 8,7
Andrei Kirilenko   Venäjä 8,6

Eniten syöttöjä

muokkaa
Nimi Maa Syötöt ottelua kohti
Šarūnas Jasikevičius   Liettua 5,6
Meir Tapiro   Israel 5,0
Jaka Lakovič   Slovenia 4,3

Eniten torjuntoja

muokkaa
Nimi Maa Torjunnat ottelua kohti
Radoslav Nesterovič   Slovenia 1,9
Pau Gasol   Espanja 1,8
Andrei Kirilenko   Venäjä 1,8

Eniten pallonriistoja

muokkaa
Nimi Maa Riistot ottelua kohti
Andrei Kirilenko   Venäjä 2,2
Viktor Hrjapa   Venäjä 2,1
Zoran Planinić   Kroatia 1,6

Aiheesta muualla

muokkaa