David John ”Dave” Hill (s. 4. huhtikuuta 1946 Devon, Yhdistynyt kuningaskunta) on englantilaisen Slade-yhtyeen kitaristi. Hänen tavaramerkkejään olivat mitä kummallisimmat asusteet (esimerkiksi kimaltava nunnakaapu), korkeat platform-kengät sekä Superyob-kitara.

Dave Hill
Dave Hill vuonna 1981
Dave Hill vuonna 1981
Henkilötiedot
Koko nimi David John Hill
Syntynyt4. huhtikuuta 1946 (ikä 78)
Devon, Englanti
Kansalaisuus  Iso-Britannia
Muusikko
Laulukielet englanti
Tyylilajit Glam rock
Soittimet kitara
Yhtyeet The Vendors
Slade
Levy-yhtiöt Polydor Records, RCA ja Columbia RecordsView and modify data on Wikidata

Vuonna 1962 Hill perusti koulukavereidensa kanssa Cliff Richardin kappaleen mukaan nimetyn yhtyeen The Young Ones. Yhtye soitti lähinnä Chuck Berryn ja The Shadowsin covereita. The Young Onesin jälkeen Hill oli mukana kokoonpanossa nimeltä Brad Ford and The Sundowners, joka saavutti paikallista julkisuutta ja keikkaili ahkerasti. Hill soitti samaan aikaan myös vanhemmille kuulijoille suunnatussa tanssimusiikkiyhtyeessä. Seuraavaksi The Vendors -nimisen yhtyeen manageri huomasi Hillin lahjat, ja koesoitossa Hill teki vaikutuksen Chuck Berry -riffeillään. The Vendorsissa Hill tapasi ensi kertaa tulevan yhtyetoverinsa, myöhemmin Slade-yhtyessä rumpuja soittaneen Don Powellin.

1980-luvun loppupuolella Sladen toiminnan hiipuessa Hill jatkoi musiikillista uraansa uusien kappaleiden muodossa sekä myöhemmin Slade II -yhtyeen kitaristina.

Tämä kitaristiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.