Décembre
Décembre Oy oli Marimekon perustajan Armi Ratian vuonna 1970 alulle panema yritys erilaisten sisustustavaroiden ja Marimekon markiisikangaslaukkujen suunnittelua ja markkinointia varten. Décembren pääsuunnittelijana toimi hänen poikansa Ristomatti Ratia ja toimitusjohtajana ekonomi Esa Kolehmainen.
Décembre Oy | |
---|---|
Yritysmuoto | osakeyhtiö |
Perustettu | 1970 |
Perustaja | Armi Ratia |
Avainhenkilöt | Ristomatti Ratia |
Kotipaikka | Helsinki |
Toiminta-alue | maailmanlaajuinen |
Toimiala | tuotesuunnittelu, valmistus ja tukkukauppa |
Tuotteet | laukut, sisustustavarat, huonekalut, valaisimet ym. |
Emoyhtiö | Marimekko (vuodesta 1983) |
Yritys suunnitteli ja markkinoi muun muassa Palaset-tuotteita, muita muovituotteita, valaisimia, markiisilaukkuja sekä peltitarjottimia ja -purkkeja.
Historiaa
muokkaaMarimekon pientavaravalikoima oli alkanut kasvaa 1960-luvun lopulla yrityksen muiden rönsyjen ohella, jotka alkoivat heikentää Marimekon tilaa muutenkin heikossa suhdannetilanteessa. Vuonna 1969 yhtiö ajautui suureen saneeraukseen, sille otettiin ensi kertaa ulkopuolinen toimitusjohtaja ja Armi Ratiasta tehtiin hallituksen puheenjohtaja. Hänellä oli nyt aikaa miettiä uusia kuvioita, joista keskeisin oli ajatus erillisestä pientavarayrityksestä. Työnimenä oli aluksi December, sitten ranskaksi La révolution illimitée de décembre, kunnes kaupparekisteriin merkittiin nimi Décembre Oy. Luonnos toimialamäärittelyksi oli värikäs:[1]
Kaikkea lain sallimaa liiketoimintaa: munanlämmittäjä, uunikinnas möhkö napaharja postikortit, paperi saapas hajut maut makuulevyt loitsut lannevaate tiilitehdas riisinviljely ”kalastus ja metsästys” lasi tai metalli.
Décembren ensimmäinen tuote oli sittemmin klassikoksi muodostunut Mariskooli, joka perustui Riihimäen Lasin vanhaan puristelasimuottiin. Ristomatti Ratian omaa suunnittelua olivat geometriset ja kirkasväriset muovituotteet, – käsipeili, tarjotin, tuhkakuppi, kulhot ja vaateripustimet – joita valmistettiin Heikki Tavelan omistamassa muovitehtaassa.[2]
Vuonna 1974 Décembre laajensi valaisimiin Ateneumista valmistuneen Taisto Kuhan ja Japanista Suomeen muuttaneen Fujiwo Ishimoton avulla.[2] Suutarinlampun kaltaiset seinä- ja kattovalaisimet ja modernimmat kiskovalaisimet valmistettiin emalimaalatusta alumiinista.[3]
Decémbre otti valikoimiinsa myös muun muassa Perttu Mentulan suunnittelemat markiisikankaiset Ringside-putkihuonekalut ja Hans Nyqvistin puulelut. Suomalaisdesignin ohella yritys toi maahan italialaisen Artemiden valaisimia ja muovihuonekaluja.[2]
Marimekon omistukseen Décembre siirtyi vuonna 1983, ja toiminnasta jäi jäljelle pian vain Sulkavalta hankittu Décembren laukkutehdas, jossa osa Marimekon laukuista valmistettiin vuoteen 2013, jolloin yritys sulki tehtaan.[2][4]
Lähteet
muokkaa- ↑ Tanttu, Juha: ”December”, Armi Ratian maailmassa, s. 214–217. Tammi, 2012 (käsikirjoitus 1969). ISBN 978-951-31-6884-1.
- ↑ a b c d Ratia, Ristomatti: Paha poika, s. 46–65, 81. Helsinki: Otava, 2002.
- ↑ Mollerup, Per: Finnish Design: 10 years of Décembre. Décembre Oy, 1980?.
- ↑ Sulkavan Marimekolla mustien unikkojen päivä: "Kaikki meni", Yle Uutiset 16.5.2013, viitattu 6.8.2014.