Cyprianuksen rutto
Cyprianuksen rutto oli Rooman valtakunnassa noin vuosina 250–270 riehunut kulkutauti. Se on nimetty Karthagon piispa Cyprianuksen mukaan, sillä tietomme taudista perustuvat hänen silminnäkijäkuvauksiinsa.[1]
Epidemia sai alkunsa Etiopiassa vuonna 250. Se levisi Roomaan seuraavana vuonna ja surmasi kaupungissa väitteiden mukaan jopa 5 000 ihmistä päivässä. Tauti levisi idässä aina Syyriaan asti. Epidemian leviämistä edesauttoi se, että tuohon aikaan Rooma oli jatkuvassa sodassa niin lännessä kuin idässäkin. Epidemia kesti 20 vuoden ajan.[1]
Tauti tarttui hyvin herkästi, niin suoran kuin epäsuorankin kosketuksen kautta. Taudin oireita olivat ripulikohtaukset, jatkuva oksentelu, kuume, kuuroutuminen, sokeutuminen, jalkojen halvaantuminen, kurkun turpoaminen sekä silmien verestyminen ja veritahrat suussa. Uhri yleensä kuoli.[1]
Tautia ei ole kyetty tunnistamaan varmasti. Sen on muun muassa arveltu voineen olla isorokkoa, tuhkarokkoa, yhdistelmä useista taudeista tai jokin verenvuotokuume kuten Ebola. Ruttoon kuuluvia paiseita uhreille ei noussut.[1]
Epidemia surmasi suuren määrän ihmisiä, mukaan lukien keisarit Hostilianuksen ja Claudius II:n. Epidemia aiheutti monia mullistuksia ja levottomuuksia. Rooman puolustus heikkeni ja ihmisiä virtasi maalta kaupunkeihin, minkä seurauksena maataloustuotanto romahti.[1]
Epidemian on arveltu lisänneen kristinuskon suosiota Roomassa, sillä kristityt osallistuivat aktiivisesti sairaiden hoitamiseen ja kuolleiden hautaamiseen sekä lupasivat käännynnäisille palkintoja tuonpuoleisessa.[1]