Wikipedia

Täplähyeena

hyeenalaji
(Ohjattu sivulta Crocuta)

Täplähyeena (Crocuta crocuta) on hyeenalaji. Se on suurikokoisin nykyisin elävistä hyeenoista ja Afrikan runsaslukuisin suurpeto. Sitä kutsutaan myös nauravaksi hyeenaksi sen ääntelyn vuoksi. Raadonsyöjän maineestaan huolimatta se yleensä pyydystää saaliinsa itse. Täplähyeena on hyvin äänekäs, ja sen sosiaalinen järjestelmä on pitkälle kehittynyt. Lajia tavattiin pleistoseenikaudella myös Euraasiassa.

Täplähyeena
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Alaluokka: Theria
Osaluokka: Istukkanisäkkäät Eutheria
Lahko: Petoeläimet Carnivora
Alalahko: Feliformia [2]
Heimo: Hyeenat Hyaenidae
Suku: Crocuta
Kaup, 1828
Laji: crocuta
Kaksiosainen nimi

Crocuta crocuta
(Erxleben, 1777)

Täplähyeenan nykyinen levinneisyys
Täplähyeenan nykyinen levinneisyys
Alalajit
  • Crocuta crocuta crocuta
  • †Crocuta crocuta spelaea – luolahyeena
Katso myös

  Täplähyeena Wikispeciesissä
  Täplähyeena Commonsissa

Usein kun puhutaan hyeenasta, tarkoitetaan juuri täplähyeenaa.

Taksonomia ja evoluutio muokkaa

Täplähyeenan kuvasi virallisesti kansainväliselle tiedeyhteisölle vuonna 1777 saksalainen luonnontieteilijä Johann Christian Polycarp Erxleben. Tieteellinen nimi tulee muinaiskreikan sanoista krokoutas ja krokos, joka viittaa krookukseen eli sahramiin. Nimellä viitataan ”sahraminkeltaiseen”. Latinaksi käännettynä siitä saadaan sana Crocuta. Krokoutas -nimitys on peräisin roomalaiselta Gaius Plinius Secundukselta, joka käytti nimeä Etiopiassa elävästä tuntemattomasta villieläimestä, joka saattoi olla hyeena.[3]

 
Crocuta macrodonta -lajin hyeenan kallo hongkongilaisessa museossa.

Täplähyeena on yksi hyeenojen heimon neljästä nykyisestä lajista, ja muodostaa heimossa oman Crocuta-sukunsa. Kaikki nykyään elävät täplähyeenat luetaan Crocuta crocuta crocuta -nimialalajiin. Lajin fossiileja on kuitenkin löytynyt Afrikan lisäksi myös Euroopasta ja Aasiasta. Varhaisimmat löydetyt Crocuta-suvun fossiilit ovat plioseenikaudelta noin 3,7 miljoonan vuoden takaa. Suku kehittyi Afrikassa, mutta levisi jo varhain sen ulkopuolelle. Täplähyeenojen levinneisyys oli laajimmillaan pleistoseenikaudella, jolloin sukua tavattiin laajalti Euraasiassa. Euroopassa ja Länsi-Aasiassa elänyt luolahyeena (C. c. spelaea) oli täplähyeenan alalaji, joka eli vielä viime jääkauden aikana[4].

Anatomia muokkaa

Täplähyeena on muita hyeenoja raskasrakenteisempi, ja sillä on muista poiketen täplikäs turkki. Etuvartalo on erityisen vahvarakenteinen, ja sitä korostavat takajalkoja paljon pidemmät etujalat. Ruumiinrakenteensa ansiosta se jaksaa juostessaan kantaa suuriakin lihakimpaleita. Matala ja pyöreähkö takaruumis on vaikea kohde mahdollisille vihollisille.[5] Lisäksi takaruumiin muodon takia hyeenojen juoksutyyli on laukkamainen, mutta koomiselta näyttävä tyyli kuluttaa kuitenkin vain vähän energiaa ja mahdollistaa pitkät ruoanhakumatkat.[6] Useimmista nisäkkäistä poiketen täplähyeenanaaraat ovat koiraita kookkaampia; täplähyeenanaaras painaa yleensä noin 55–70 kilogrammaa, koiras 45–60 kilogrammaa.[7] Suurimmat naaraat voivat olla jopa yli 80 kilogramman painoisia.[8] Täplähyeenan ruumiinpituus on kuonosta hännänpäähän 95–160 senttimetriä ja säkäkorkeus on 80–90 senttimetriä.[8] Mustaan hännänpäähän päättyvä häntä on tuuhea, ja sen pituus on 30–36 senttimetriä. Hännän pituudesta 2/3 muodostuu hännän luista ja loppuosa koostuu pelkistä karvoista.[7]

 
Ulkonäöstään huolimatta täplähyeena ei ole läheistä sukua koiraeläimille, vaan on sivettieläinten ja kissaeläinten sukulainen.

Täplähyeenojen väritys vaihtelee suuresti. Turkin pohjaväri vaihtelee harmaanvalkeasta kellertävään. Turkissa on kyljissä ja raajojen yläosissa tummia täpliä.[8] Täplät kertovat hyeenan iän, sillä ne hälvenevät eläimen vanhetessa.[5] Pää ja jalat ovat tummanruskeat tai harmahtavat[9]. Kuono on musta[10] ja korvat pyöreät[7]. Päälaki ja posket ovat punertavat.[8]. Pitkä turkki on karkea ja villamainen.[9] Leuat ovat suhteessa vahvemmat kuin millään muulla nisäkkäällä. Niillä on jopa 454 kilogramman purentavoima, joilla se murskaa helposti luita. Jo vuoden ikäisenä täplähyeena voi purra 273 kilogramman voimalla; tällaisella käytöllä hampaat kuluvat paljon.[11] Hyeenan hampaat muistuttavat melko paljon koiraeläinten hampaita, ja terävillä etuhampailla se repii lihaa vaivatta. Poskihampaat ovat suipot ja terävät, ja ne soveltuvat hienontamiseen ja luun murskaamiseen. Silmät ovat enemmän koiramaiset kuin kissamaiset, ja niiden verkkokalvosta puuttuu heijastava kerros. Täplähyeenan yönäkö on silti hyvä.[6]

Täplähyeenanaarailla on erikoinen klitoris, joka muistuttaa muodoltaan ja pituudeltaan erittäin paljon koiraan penistä. Lisäksi naaraan häpyhuulet ovat kivespussien muotoiset. Koiraan lailla myös virtsaputki kulkee klitoriksessa, joka toimii myös ahtaana synnytyskanavana. Koiraan ja naaraan erottaakin toisistaan parhaiten naaraan suuremman koon ja nisien perusteella.[12]

Levinneisyys ja elinympäristö muokkaa

Täplähyeenan laaja levinneisyys ulottuu lähes kaikkialle Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan, lukuun ottamatta sademetsiä ja mantereen eteläisintä osaa.[13]. Erityisen tiheästi lajia esiintyy Ngorongoron kraatterialueella Tansaniassa sekä Guinean ja Sudanin savannialueilla. Vielä pleistoseenikaudella täplähyeenaa tavattiin myös Euraasiassa, mutta sittemmin se hävisi alueelta.[7]

Nykyään lajia esiintyy savanneilla, puoliaavikoilla sekä erilaisissa metsissä: avoimilla metsämailla, tiheissä metsissä ja vuoristometsissä jopa 4 000 metrin korkeuteen saakka.[9] Hyeenan esiintyminen on varsin laikuttaista ja erityisesti läntisessä Afrikassa sen esiintyminen on keskittynyt suojelualueille.[1] Laji ei tule toimeen yhtä kuivassa ympäristössä kuin sen sukulaislajit juova- ja ruskohyeena, mutta lajien levinneisyys menee silti monilla alueilla päällekkäin.[8]

Täplähyeenojen reviirien koko vaihtelee suuresti. Elinalueen kokoon vaikuttaa erityisesti alueella olevan ravinnon määrä. Yleensä täplähyeenat kuitenkin etsivät ravintonsa pienemmältä alueelta kuin rusko- ja juovahyeenat.[14]

Elintavat muokkaa

Reviirikäytös muokkaa

Täplähyeenat viettävät noin 20 tuntia vuorokaudesta vain leväten, ja ovat aktiivisia pääasiassa öisin.[15] Päivänsä ne viettävät mieluusti maakoloissa. Reviirin koko on 40–1 000 neliökilometriä.[7] Ne tekevät usein pitkiäkin saalistusmatkoja kauas varsinaisen reviirin ulkopuolelle ja seuraavat vaeltavia eläinlaumoja jopa yli 80 kilometrin päähän. Täplähyeenat pärjäävät useita päiviä ilman vettä, mutta reviirin täytyy silti aina sisältää juomapaikka ja yhteinen pesäluola-alue, joka on klaanin keskus. Reviirillä voi keskuspesän lisäksi olla myös muita vähemmän tärkeitä lepoluolia. Vaelluksista huolimatta täplähyeenat ovat hyvin reviiritietoisia. Etenkin silloin, kun ravintoa on paljon saatavilla, reviiristä saatetaan pitää hyvää huolta. Täplähyeenat partioivat säännöllisesti reviirinsä rajoja.[16] Partioivat täplähyeenat viestittävät läsnäolostaan jättämällä hajumerkkejä reviirin rajoille peräaukon yläpuolella sijaitsevan anaalipussista, jonka sisäpinnan rasvakudos erittää paksua ja pistävänhajuista tahnaa.[17] Ne viestivät myös äänekkäällä ja matalalla ’uuuuu-uuu’-ulvonnalla, joka kantaa jopa viiden kilometrin päähän.[18] Tällöin ne laskevat päänsä alas, jolloin ääni kulkee maata pitkin. Jokaisella täplähyeenayksilöllä on omanlaisensa ääni.[14] Yksi tunnetuimmista äänistä on matalalta korkeammaksi ääntyvä oooooo-up tai esimerkiksi yleisessä hälinässä saalista syödessä päästettävät kiljuvat, vinkuvat ja hihittävät äänet. Täplähyeenat käyttävät hajumerkkeinä myös vakiintuneita käymälöitään ja varpaanvälien rauhasia. Mikäli hyeenaryhmä kohtaa reviirin rajalla toisen klaanin, ne voivat ryhmittyä riveittäin vastakkain. Tällöin ne ryntäävät toisiaan kohti ulvoen ja muristen. Loukkaantumisia sattuu silti hyvin harvoin, ja kohtaamiset jäävät uhkailuun, jopa silloinkin, kun kilpaileva ryhmä ylittää reviirin rajan.[16]

Klaani muokkaa

Täplähyeenat elävät noin 3–80 yksilön laumoissa eli klaaneissa. Niiden koko riippuu saaliseläinten määrästä ja elinalueen sijainnista[7]. Klaanien koko on Itä-Afrikassa keskimäärin 45 eläintä, mutta Etelä-Afrikassa vain 12[19]. Klaanien sosiaalinen arvojärjestys on hyvin pitkälle kehittynyt. Naaraat ovat aina koiraita korkeammassa asemassa, iästä riippumatta. Johtavat naaraat tönivät ja purevat muita lauman jäseniä ja vievät alempiarvoisilta tilaisuuden tullen myös ruuan,[20] ja koiras luovuttaa makuupaikkansa aina naaraalle. Arimmat koiraat jopa piileskelevät naaraiden selkien takana[21]. Eri hyeenayksilöiden väliset liittoumat ja suhteet ovat tärkeitä, ja niitä vahvistetaan jatkuvasti. Ne esimerkiksi voivat saalistaa yleensä vain tiettyjen klaanin yksilöiden kanssa. Ne myös lepäävät ja nukkuvat yhdessä ja asettavat toisensa aina etusijalle. Hallitsevat naaraat viettävät suurimman osan ajastaan keskuspesällä, vaikka niillä ei olisi pentuja. Alempiarvoisille yksilöille keskuspesällä on vähemmän merkitystä aikana, jolloin niillä ei ole pentuja.[22] Keskuspesä on silti tärkeä kokoontumispaikka, jossa klaanin mahdolliset alaryhmät kokoontuvat muutaman päivän tai viikon välein.

Naaraat pysyvät synnyinlaumassa koko ikänsä, mutta koiraat jättävät sen 2–5-vuotiaina ja yrittävät saada paikan toisessa laumassa.[20] Uusi tulokas joutuu usein odottamaan kuukausia ennen kuin se hyväksytään. Tällöin se joutuu aloittamaan klaanin arvoasteikon alhaisimpana jäsenenä. Se nousee vähitellen ylöspäin vanhojen koiraiden kuollessa ja uusien tullessa ryhmään. Ne yrittävät vain satunnaisesti parantaa asemaansa taistelemalla, ja urosten väliset tappelut ovatkin erittäin harvinaisia[7]. Koiraat käyttävät paljon aikaansa luomalla suhteita naaraisiin. Pääosan ajasta täplähyeenat viettävät yksikseen tai pieninä ryhminä, ja kokoontuvat yhteen vain pesällä, saaliilla tai reviirin puolustuksen aikana[7]. Naaraat antavat vain kaikkein kilteimpien koiraiden paritella ja varmistavat näin pysyvänsä lauman johdossa. Ne perivät asemansa jo syntyessään, ja arvoasema voi säilyä koko niiden elämän ajan.

Klaanin jäsenillä on tiettyjä tervehdysrituaaleja. Yleensä hierarkian alempiarvoinen jäsen tekee aloitteen. Ylempiarvoinen hyeena kiertelee tervehtijää ja lähestyy tätä sivulta.[15] Ne myös nuuhkivat toistensa kuonoa, suuta ja kasvoja. Sen jälkeen ne asettuvat rinnakkain kuono häntäpäätä kohti ja nuuhkivat toistensa sukuelimiä. Toisinaan vain hallitseva naaras nuuhkii alempiarvoisen elimiä, koska se ei anna lupaa omiensa tarkasteluun.[23]

 
Kaksi täplähyeenaa gepardilta varastamansa impalan kimpussa.

Ravinto ja saalistus muokkaa

Vastoin yleistä luuloa täplähyeena saalistaa useammin itse kuin käy haaskalla. Ravinnostaan ne saavat keskimäärin vain noin kolmanneksen raadoista. Joillain alueilla, kuten Ngorongoron kraatterissa Tansaniassa, ne saalistavat jopa 90 prosenttia saaliistaan. Raatoja ne etsivät lähinnä päivisin ja yksikseen. Tällöin ne pystyvät suunnistamaan haaskan luo korppikotkien opastamina. Täplähyeenat saalistavat lähinnä öisin, mutta joskus myös päivällä. Hyeena voi saalistaa paljon itseään kookkaampia saaliseläimiä. Eteläisessä Afrikassa tärkeimpiä saaliseläimiä ovat impalat ja gasellit, kun taas Itä-Afrikassa gnuut ja seeprat ovat yleisimpiä. Näiden kaltaisia eläimiä ne saalistavat yleensä laumoina.[15] Saalisvalikoima on kuitenkin erittäin monipuolinen sisältäen nisäkkäitä, matelijoita, lintuja ja kaloja lajista ja koosta riippumatta. Suurimmat saaliit ovat kafferipuhveleita, ja hyeenat saalistavat myös kirahvien, sarvikuonojen ja virtahepojen poikasia. Ne syövät lisäksi myös ihmisten jätteitä ja kotieläimiä ja jopa kasvisainesta ja kasvinsyöjien lantaa.[24] Täplähyeenat voivat syödä myös kuolleen lajitoverinsa.[21] Täplähyeenoille vaarallisia saaliita ovat etenkin aikuiset puhvelit, mutta myös suhteellisen pienet pahkasiat ovat ongelmallisia hyeenoille niiden tehokkaiden puolustuskeinojen takia, eivätkä hyeenat voi kissaeläimistä poiketen käyttää kuin pelkkiä hampaitaan saalistuksessa.[25] Lihantarve on pari kiloa päivässä, mutta täplähyeena voi syödä kerralla jopa 15 kiloa lihaa ja luuta.[18]

Täplähyeenojen saalistusryhmät ovat yleensä pieniä, 2–5 yksilöä. Usein ne saalistavat yksinkin.[9] Korkean eturuumiin ansiosta täplähyeenat ovat kestäviä juoksijoita.[15] Täplähyeena pystyy juoksemaan jopa 60 kilometrin tuntivauhtia. Hyeenat juoksevat suoraan saaliseläinten laumaan ja yrittävät saada eläimet pakenemaan hajottamalla saaliseläinten lauman ja valitsevat sitten siitä itsekseen sopivan kohteen. Ne valitsevat yleensä heikon, sairaan tai nuoren uhrin. Sopivaa uhria ajetaan takaa niin kauan kunnes se lopulta väsyy jatkuviin pakopyrähdyksiin. Hyeena puolestaan pystyy jatkamaan tasaista jolkotustaan useita kilometrejä, mutta tavallisesti 3–4 kilometriä riittää. Kun saalis on saatu kiinni, täplähyeena pureutuu erityisesti uhrin arkoihin paikkoihin, kuten vatsaan ja sukuelimiin sekä raajoihin ja häntään. Uhri menee šokkiin, ja etenkin isot saaliit tulevat syödyksi elävältä. Muita klaanin hyeenoja tulee paikalle jopa kilometrien päästä, niiden kuullessa ja nähdessä saalistuksen. Hyeenojen meluisa riitely parhaista paloista houkuttelee lisää klaanin yksilöitä paikalle.[26] Saalistusyrityksistä noin 35 prosenttia onnistuu.[27] Gnut ja seeprat osaavat tulkita hyeenojen ruumiinkieltä ja päästävät ne kymmenen metrin päähän hyeenojen runsaan määrän takia, jotta laidunnusaikaa ei menisi hukkaan. Ne kuitenkin pystyvät havaitsemaan jahdin alkamisen, kun hyeenojen liikkeet nopeutuvat. Hyökkäystä edeltää pitkä juoksentelu lauman ympärillä niiden etsiessä sopivaa saalista[21]. Hyeenojen tappama saalis joutuu usein leijonille, jotka saapuvat haaskalle hyeenojen iloiselta kuulostavan ääntelyn houkuttelemina. Täplähyeena pystyy käyttämään lähes kaiken raadosta. Voimakkaat leuat murskaavat kovimmankin luun. Lisäksi sen voimakkaiden vatsahappojen ansiosta ruuansulatusjärjestelmä on tehokas. Ne voivat syödä ja sulattaa myös luut, sarvet, sorkat ja hampaat. Ruuansulatus imee ravinteita kuivuneesta raadostakin. Ravinnon sulamattomat osat ne oksentavat pois, ja uloste sisältää lähinnä ylimääräistä valkoista kalkkia.[28]

Täplähyeenalla on tapana kätkeä ruokaa veteen. Siellä saalis on turvassa leijonilta, korppikotkilta ja toisilta hyeenoilta, sillä ne eivät voi nähdä tai haistaa saalista. Hyeena muistaa kätköpaikan, josta se voi sen sukeltaa hakemaan.[29]

Lisääntyminen muokkaa

 
Täplähyeenaemo kahden poikasensa kanssa Tansaniassa Ngorongoron kraatterissa.

Suurimmassa osassa Afrikkaa täplähyeenat lisääntyvät ympäri vuoden[7]. Naaraat suosivat rauhallisia ja hyväkäytöksisiä koiraita eivätkä suostu parittelemaan purevien tai väkisin parittelemaan yrittävien koiraiden kanssa. Naaraat voivat estää parittelun valepeniksellään, jos koiras ei ole mieleinen. Sen sijaan nuolevat ja nuuhkivat koiraat ovat naaraiden mieleen.[30] Isäksi pääsee yleensä korkea-arvoisin koiras, ja parittelu tapahtuu yleensä yöllä[31]. Naaraan kantoaika kestää noin 110 päivää.[7]

Naaras synnyttää poikaset maasian tekemään luolaan, johon se on tehnyt pesän. Ensimmäinen synnytys on naaraille vaikea ja vaarallinen, sillä niiden synnytyskanava on 60 senttiä pitkä eli noin kaksi kertaa pidempi kuin muilla samankokoisilla nisäkkäillä. Sen sijaan napanuora on vain 12–18 senttiä pitkä, joten poikanen kuolee, jos se ei synny pian sen jälkeen, kun se on poistunut kohdusta. Lisäksi poikaset ovat suurempia kuin muiden samankokoisten eläinten. Esimerkiksi pelkästään pennun pään läpimitta on 7 senttiä. Koska poikanen syntyy penismäisen klitoriksen läpi, jonka aukko on vain 2,5 senttiä poikanen voi jäädä jumiin jopa puoleksi tunniksi. Ensisynnytykseen kuolee joka kymmenes naaras, ja sitäkin useampi poikanen kuolee hapenpuutteeseen synnytyksen aikana. Koska klitoris repeää ensisynnytyksessä, seuraavat kerrat sujuvat jo helpommin.[32] Poikasia syntyy kerralla 1–4, yleensä kaksi.[7] Pesästä emo tekee sen verran suuren, että pystyy imettämään poikasiaan, mutta sen verran pienen, etteivät suuremmat petoeläimet pääse pesään.

Poikasten hampaat ovat puhjenneet jo syntyessä.[32] Myös silmät ovat jo tuolloin auenneet. Ne painavat syntyessään 1–1,6 kiloa ja ovat täysin mustia.[7] Sisarukset tappelevat paljon keskenään, etenkin jos pennut ovat samaa sukupuolta. Arviolta neljänneksen poikasista tappavat niiden omat sisarukset. Vaikka poikasia ei kuolisikaan tappeluihin, vahvin poikanen saa etuoikeuden emon tuomaan ravintoon ja saa siten parhaat mahdollisuudet vahvistua. Aggressiivisen käytöksen aiheuttaa emon kantoajan viimeisinä viikkoina tuottama androgeeni, joka siirtyy kohdusta poikasiin. Sen eritys on erityisen voimakasta hierarkian yläpään naarailla[32]. Pennut ovat kuitenkin myös hyvin leikkisiä. Leikin ja tappelujen avulla pennut valmentautuvat saalistamiseen ja pariutumiseen.[28] Täplähyeenaemon maito on erittäin proteiini- ja rasvapitoista. Maidon proteiinipitoisuus on 14,9 prosenttia ja rasvapitoisuus 14,1 prosenttia,[7] joten se vetää vertoja merinisäkkäiden maidolle. Ravinteikas maito mahdollistaa emon päiviäkin kestävät ruuanhakumatkat.[33] Muutoin emo hoitaa pentujaan hyvin ja on hyvin suojelevainen. Se vie pennut takaisin pesään, jos ne lähtevät seikkailemaan.[32] Poikaset siirretään lauman yhteispesään 2–6 viikon ikäisinä.[7] Yhteispesästä huolimatta naaraat eivät kuitenkaan imetä kuin omia poikasiaan. Ne puolustavat poikasia muilta pedoilta, etenkin leijonilta, jotka tappavat pentuja enemmän kuin mitkään muut pedot. Myös oman lajin koiraat voivat tappaa pentuja, mikä on yksi syy naaraiden suuremmalle koolle[31]. Myös hallitsevien naaraiden tiedetään satunnaisesti tappaneen alempiarvoisten pentuja.[9] Poikaset aloittavat asteittaisen lihansyöntiin siirtymisen puolen vuoden ikäisinä. Ne syövät alkuun emon niille kantamaa lihaa, sillä emo ei voi koiraeläinten tapaan oksentaa niille ruokaa.[33] Pennut oppivat tervehdysrituaalin kuusiviikkoisina. Ne alkavat tuolloin tehdä myös hajumerkkejä.[23]

Pentujen syntyperä vaikuttaa hyvin ratkaisevasti niiden tulevaisuuteen. Pennut perivät emonsa aseman, joten naaraat elävät sen mukaan yleensä koko elämänsä. Korkea-arvoisimmat naaraat saavat enemmän urospentuja kuin naaraspentuja.[31] Vain johtajanaaras saa tuoda pesään kiinteää ravintoa, joten sen poikaset saavat parempaa ravintoa ja suotuisammat lähtökohdat. Korkea-arvoiset poikaset kasvavat nopeasti, ja emo vieroittaa ne jo seitsemän kuukauden ikäisinä, kun taas alempiarvoisia pentuja saatetaan imettää jopa 21 kuukauden ikään saakka.[28] Niiden pennut selviytyvät puolet todennäköisemmin kuin alempiarvoisten naaraiden. Lisäksi korkea-arvoisten jälkeläiset saavuttavat sukukypsyyden aiemmin ja synnyttävät tiuhemmin kuin muut naaraat. Kuolleisuus on paljon pienempi kuin esimerkiksi leijonilla. Lähes puolet kaikista poikasista elää vuoden ikäiseksi, ja yli kolmannes saavuttaa sukukypsyyden[33] Korkeahkoon selviytymisasteeseen vaikuttaa erityisesti niiden elo luolissa ja arkuus, sillä poikaset tulevat alkuun maan pinnalle lähinnä vain imemään ja säntäävät koloon pienestäkin äänestä tai häiriöstä. Pennut saattavat osallistua aikuisten saalistusretkille vasta vuoden ikäisinä.[15] Täplähyeenat itsenäistyvät keskimäärin 1,5-vuotiaina. Urokset tulevat sukukypsiksi noin 2–3-vuotiaina, naaraat keskimäärin myöhemmin, 3–4-vuotiaina. Täplähyeenat elävät luonnossa tavallisesti noin 12 vuotta, ja korkeimmillaan 20 vuotta, tarhaolosuhteissa jopa 40 vuotta.[7]

Ekologia muokkaa

Täplähyeena on yksi Afrikan viidestä suurpedosta. Sillä on suuri merkitys alueensa ekosysteemille. Täplähyeenat pitävät saaliseläinten kannan terveenä karsimalla siitä vanhat ja sairaat yksilöt. Lisäksi ne hävittävät tehokkaasti raatoja, joista voisi kehittyä tautipesäkkeitä.[12] Täplähyeena kilpailee ravinnosta leijonien, gepardien, leopardien, sakaalien, korppikotkien ja savannikoirien kanssa. Ne vievät erityisesti gepardeilta ja leopardeilta niiden saaliit. Ne ovat myös selvästi savannikoiria vahvempia, ellei niiden lukumäärä ole liian suuri, jolloin osat voivat jopa vaihtua. Tiheät hyeenakannat voivat vaikuttaa hyvin haitallisesti paikallisiin gepardi- ja savannikoirakantoihin yhdessä leijonien kanssa[34]. Leijona on täplähyeenan pahin kilpailija ja ainoa luonnollinen vihollinen. Niillä on jatkuvasti keskenään kahakoita saaliista ja reviireistä. Hyeenat pystyvät tappamaan helposti naarasleijonan laumana. Lisäksi ne tappavat pentuja. Vastaavasti leijonat tappavat aikuisia hyeenoja ja niiden pentuja. Lajien välisiä sotia laukaisee erityisesti kuivuus ja ravinnonpuute. Tuolloin ne loukkaavat reviirien rajoja helpoiten ja toinen osapuoli yrittää puolustaa aluettaan. Urosleijonat ovat vaarallisimpia vihollisia.[9]

Täplähyeena ja ihminen muokkaa

Historialliset käsitykset muokkaa

Täplähyeenan ja ihmisen yhteiselosta on löydetty todisteita esihistoriallisista luolamaalauksista Euroopasta, joissa on kuvattu täplikkäitä petoja[35] Kristinuskon alkuajoilta keskiaikaan hyenojen uskottiin voivan vaihtaa vuosittain sukupuolta ja mieltyneen hautojen ryöstelyyn. Englantilainen tutkimusmatkailija-kirjailija Walter Raleigh vuonna 1614 julkaistussa teoksessaan History of the World uskoi että hyeena ei ollut mukana Nooan arkissa, ja piti sitä muulin kaltaisena hybridinä[36]. Vuonna 1656 Etelä-Afrikassa säädettiin ensimmäiset lait petojen hävittämiseksi. Hyeenat tunnettiin ”susina” ja tapetuista eläimistä maksettiin tapporahaa[37]. Hyeenojen hävittäminen tuholaisina oli tavallista Itä-Afrikan suojelualueilla 1900-luvun puoliväliin asti[7].

 
Täplähyeena turistien suosimalla Masai Maran kansallisella suojelualueella.

Afrikan kansantaruissa muokkaa

Käsitykset täplähyeenasta ovat vaihtelevia eri etnisten ryhmien myyteissä ja saduissa. Itä-Afrikassa asuvien rungujen mytologiassa täplähyeenaa kuvaillaan auringon eläimeksi, joka ensimmäiseksi tuo auringon lämmön kylmään maahan. Länsi-Afrikan kansantaruissa ne sen sijaan kuvaavat usein haureutta, irstaita elämäntapoja, hyville elämäntavoille päinvastaista käytöstä ja muuta ei toivottua toimintaa[38]. Tansanian kagurut ja Etelä-Senegalin kujamaatit kuvaavat hyeenoja syömäkelvottomiksi ja ahneiksi hermafrodiiteiksi. Bouda-heimon jäsenien väitetään pystyvän muuntautunmaan hyeenoiksi. Uskomus ihmishyeenoihin on niin vakiintunut Bornon osavaltiossa Nigeriassa että, jopa paikalliseen kieleen kuuluu erityinen sana, bultungin, joka tarkoittaa: "Minä muutan itseni hyeenaksi"[39]. Kenian ja Tansanian maasai-heimo jättää vainajansa hyeenojen hävitettäväksi[40].

Hyeena ja elinkeinot muokkaa

Täplähyeenat aiheuttavat usein vahinkoa saalistaessaan karjaa kuten vuohia ja lampaita erityisesti silloin, kun niiden reviiri on lähellä ihmisasutusta. Hyökkäysten määrä ja laajuus vaihtelevat huomattavasti[1]. Toisinaan täplähyeenojen tiedetään hyökänneen myös ihmisen kimppuun aiheuttaen muutamia kuolemantapauksia.[7] Paikoin niitä vainotaankin ankarasti tuhoeläiminä.[40] Hyeenat ja ihmiset pystyvät joskus myös elämään rinnakkain. Eräissä afrikkalaiskylissä hyeenat saavat kuljeskella rauhassa, koska ne ovat jätteiden syöjinä hyödyllisiä. Niitä saatetaan joskus jopa ruokkia sen edistämiseksi.[41]

Toisaalta täplähyeenat ovat myös kiinnostava kohde safarimatkoilla. Lisäksi paikoitelleen niitä urheilumetsästetään, tai ammutaan ravinnoksi tai lääkkeiksi.[7] Turkilla sen sijaan ei ole kaupallista arvoa.[17]

Lähteet muokkaa

  • Garlov, Ann-Britt: Hyeena syö raatoja ja tuoretta lihaa. Tieteen Kuvalehti, 1995, nro 5.
  • Koivisto, Ilkka, Sarvala, M. & Liukko, U.-M.: Maailman uhanalaiset eläimet, osa 2: Nisäkkäät. Weilin + Göös, 1991. ISBN 951-35-4687-X.
  • Lahti, Seppo (toim.): Zoo Suuri eläinkirja 1: Nisäkkäät. WSOY, 1977. ISBN 951-0-08246-5.
  • Law, Jason: ADW Crocuta crocuta Information 2004. University of Michigan Museum of Zoology. Viitattu 31.7.2008.
  • Maailman Luonto: Eläimet: Nisäkkäät 2. Weilin + Göös, 1999. ISBN 951-35-6503-3.
  • Marttila, Olli & Virtanen, Pekka: ”Lajisto: Nisäkkäät ja Linnut”, Kilimanjarolta Serengetiin. Tammi, 2002. ISBN 951-26-4261-1.
  • Priemé, Anders: Hyeena sortaa sisaruksiaan. Tieteen Kuvalehti, 2007, nro 16.
  • Ross, Mark C. & Reesor, David: Predator. Abrams, 2007. ISBN 978-0-8109-9301-3.
  • Valste, Juha: Saharasta etelään. WSOY, 2001. ISBN 951-0-25821-0.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b c Honer, O., Holekamp, K.E. & Mills, G.: Crocuta crocuta IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 13.7.2014. (englanniksi)
  2. ↑ Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Crocuta Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 21.12.2010. (englanniksi)
  3. ↑ Ancient Languages animal scientific names, latin english translations, saffron crocus 25.10.2005. AllExperts. Arkistoitu 22.3.2015. Viitattu 21.9.2008.
  4. ↑ Extinct Hyaena species 2008. Hyaena Specialist Group. Viitattu 21.9.2008.
  5. ↑ a b Garlov 1995, s. 72}}
  6. ↑ a b Ross, Mark C. & Reesor, David: Predator, s. 155. Abrams, 2007. ISBN 978-0-8109-9301-3.
  7. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r Law, Jason: ADW Crocuta crocuta Information 2004. University of Michigan Museum of Zoology. Viitattu 31.7.2008.
  8. ↑ a b c d e Lahti, S. (toim.): ”Hyeenat”, Zoo Suuri eläinkirja 1: Nisäkkäät, s. 358. WSOY, 1977. ISBN 951-0-08246-5.
  9. ↑ a b c d e f Rebecca Postanowicz: Lioncrusher's Domain – Spotted Hyena (Crocuta crocuta) facts and pictures 2005. Lioncrusher's Domain. Viitattu 28.7.2008. [vanhentunut linkki]
  10. ↑ Spotted Hayena – Crocuta crocuta The Ultimate Field Guide. 2008. Safari Media Africa/ C.A. Mitchell. Viitattu 28.7.2008.
  11. ↑ Priemé, Anders: Hyeena sortaa sisaruksiaan. Tieteen kuvalehti, 2007, nro 16, s. 32.
  12. ↑ a b Garlov 1995, s. 75
  13. ↑ Marttila, Olli & Virtanen, Pekka: ”Lajisto: Nisäkkäät ja linnut”, Kilimanjarolta Serengetiin, s. 242. Tammi, 2002. ISBN 951-264261-1.
  14. ↑ a b Maailman Luonto: Eläimet: Nisäkkäät 2, s. 27–28. Weilin+Göös, 1999. ISBN 951-35-6503-3.
  15. ↑ a b c d e Ross ja Reesor s. 163
  16. ↑ a b Ross ja Reesor s. 158
  17. ↑ a b Koivisto ym. 1991, s. 163}}
  18. ↑ a b Marttila, Olli: Suuri savanni, s. 405. Auris, 2003. ISBN 952-99154-0-3.
  19. ↑ Ross, Mark C. & Reesor, David: Predator, s. 173. Abrams, 2007. ISBN 978-0-8109-9301-3.
  20. ↑ a b Anders Priemè: Erilaiset sukulaiset. Tieteen Kuvalehti, 2002, nro 9, s. 68.
  21. ↑ a b c Garlov 1995, s. 73}}
  22. ↑ Ross ja Reesor s. 165
  23. ↑ a b Ross ja Reesor s. 164
  24. ↑ Holekamp, Kay E.: Spotted Hyena: Diet and Foraging 2008. Hyaena Specialist Group. Viitattu 31.8.2008.
  25. ↑ Ross ja Reesor s. 167
  26. ↑ Valste 2001, s. 117
  27. ↑ Ross ja Reesor s. 168
  28. ↑ a b c Priemè 2007 s. 32
  29. ↑ Ross ja Reesor s. 169
  30. ↑ Tiusanen, Riikka (toim.): Huomaavainen uros pääsee isäksi. Tieteen Kuvalehti, 2003, nro 14.
  31. ↑ a b c Ross ja Reesor s. 160
  32. ↑ a b c d Priemè 2007 s. 31
  33. ↑ a b c Ross ja Reesor s. 161
  34. ↑ Marttila, Olli: Suuri savanni. Auris, 2003. ISBN 952-99154-0-3.
  35. ↑ Cave Hyena Skull Crocuta Spelaea Fossil worldmuseumofman.org. 2004. Arkistoitu 2.11.2007. Viitattu 10.2.2008.
  36. ↑ Glickman, Stephen E.: The spotted hyena from Aristotle to the Lion King: reputation is everything - In the Company of Animals 22.9.1995. HighBeam Encyclopedia. Viitattu 2.10.2008.
  37. ↑ Patterson, Gareth: Making a Killing. Captive Animals' Protection Society.
  38. ↑ The Magicality of the Hyena: Beliefs and Practices in West and South Asia 1998. Asian Folklore Studies. Arkistoitu 25.6.2008. Viitattu 2.10.2008.
  39. ↑ lycaon 2001. geocities.yahoo. Viitattu 2.10.2008.
  40. ↑ a b Spotted Hyena Profile 2008. National Geographic Society. Viitattu 3.10.2008.
  41. ↑ Garlov 1995, s. 74}}

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Täplähyeena&oldid=22192029”