Corel Painter on bittikarttagrafiikkaan perustuva tietokoneohjelma, jolla mahdollistuu digitaalinen piirtäminen ja maalaaminen. Toisin kuin esimerkiksi Photoshop, jota kutsutaan kuvankäsittelyohjelmaksi, Painter on pikemminkin ohjelma kuvan tekemiseen.

Sen avulla piirretään ja maalataan, mutta jyrkkää eroa eri ohjelmien välillä ei ole ja kuvan tekemisen ammattilaiset käyttävätkin tavallisesti useita ohjelmia yhdessä ja sekaisin.

Painteria on kuvailtu myös luonnollisen median (Natural Media) ohjelmana, jonka ideana on jäljitellä tarkasti klassisia kuvan tekemisen välineitä ja materiaaleja. Myös käytetyt käsitteet, kuten siveltimet, öljy-, akryyli- ja akvarellimaalit, piirustus- ja tussikynät, terät, piirustushiilet ja väriliidut sekä erilaiset paperit on tavallisesti lainattu klassisista piirustus- ja maalausvälineistä.

Painteria käytetään tavallisesti paineentunnistavan piirustuslaudan ja muiden kuvankäsittelyohjelmien kanssa. Näin voidaan jäljitellä piirtämisen ja maalaamisen prosessia. Kuva syntyy kuitenkin kokonaisuudessaan hyvin eri lailla verrattuna perinteisten välineiden käyttöön. Ohjelman käyttöä aloittelevan olisi ehkä hyvä tuntea piirustus ja maalaus omakseen sekä osata ainakin jonkin verran alan peruskäsitteitä.

Kuvanteko-ohjelmalla tehtyjä kuvia on usein vaikea erottaa perinteisin välinein tehdyistä piirustuksista ja maalauksista. Valokuvan tai sen osan yhdistäminen piirustukseen tai maalaukseen, toisto ja erilaiset pienteemat (taidehistoriassa näitä kutsutaan maalauksen mikroteemoiksi) kertovat joskus digitaalisen kuvan ominaisuuksista.

Ammattilaiset sekoittavat usein perinteisillä ja uusilla välineillä tekemiään piirustuksia ja maalauksia. Varsin tavallista on esimerkiksi kuvan luonnosteleminen paperille ja sen skannauksen jälkeen värittäminen ja uudelleenmuokkaaminen ohjelmalla.

Julkaisuhistoria muokkaa

versio vuosi julkaisija
Painter (täysversio)
1.2 1992 Fractal Design Corp.
2 Fractal Design
3 1993 Fractal Design
4 1995 Fractal Design
5 1997 Fractal Design
5.5 1998 Meta Creations Corp.
6 1999 Meta Creations
7 2001 Corel Procreate
8 2003 Corel
IX 2004 Corel
X 2007 Corel
11 2009 Corel
Painter Classic "kevennetty"
1.1 1998 Meta Creations
1.2 2000 Corel Corp.
2 2001 Corel
Painter Essentials "kevennetty"
2003 Corel
2 2004 Corel
3 2005 Corel
4 2007 Corel

Aiheesta muualla muokkaa