Piirustushiili

Piirustushiili on todennäköisesti vanhimpia piirustusvälineitä.

Hiili sopii hyvin suuriin piirustuksiin ja varjostamiseen. Taidekouluissa hiiltä käytetään elävän mallin piirtämiseen. Yleistä on myös luonnostella hiilellä suuria pintoja, tai piirustusta maalauksen alle,^[1] jolloin liika hiili pyyhitään tai ravistellaan pois, eikä himmennyt piirustus näy maalauksessa.

Hiilipiirustusta korjaillaan säämiskällä tai tahdaskumilla, joilla luonnonhiili lähtee hyvin. Piirtämiseen käytetään jonkin verran karheaa paperia, jolle hiili tarttuu paremmin kuin sileälle. Hiilipiirustus kiinnitetään suihkuttamalla fiksatiivia.

Piirustushiiltä valmistetaan kuumentamalla puuta ilmattomassa tilassa. Puun tulee hiiltyä läpikotaisin ja tasaisesti. Aiemmin oksanippuja kuumennettiin ilmatiiviissä saviastioissa. Hiillettävä puu on pehmeää lehtipuuta, kuten viiniköynnöksen tai pajun oksia.^[1] Paju on suosituinta, koska sitä kasvaa monenpaksuisina runkoina, se on tasaista ja paju tuottaa tasaista mustaa. Suomessa valmistetaan myös leppähiiltä, joka on kovempaa ja karheampaa kuin pajuhiili. Myös lehmusta ja pähkinäpuuta hiilletään piirtämiseen.

Tavallisesti "aito" piirustushiili on hiilletyn oksan paksuinen, ja sen keskellä näkyy tiheämpi ydin. Halvempana ratkaisuna on leikattu paksumpaa puuta ohuiksi tikuiksi. Ohuimmat "aidot" hiilet ovat halkaisiltaan noin 2–3 mm, melko ohuesta pensaasta hiilletyt 4–6 mm, keskipaksuiset 7–9 mm ja paksut oksat 12–14 mm. Myös 16–24 mm paksuisia jättihiiliä on toisinaan myynnissä. Paksuista hiilletyistä rungoista leikattuja kappaleita myydään myös hiilipalikoiden muodossa.

Luonnonhiilen ohella myynnissä on puristehiiliä, joissa hiilijauheen sideaineena on yleensä luonnonkumia (esim. arabikumi). Puristehiili on sitä kovempaa, mitä enemmän siinä on sideainetta. Samoin kuin luonnonhiilissä, pehmeä hiili jättää mustemman piirrosjäljen kuin kova. Puristehiili ei irtoa paperista säämiskällä yhtä helposti kuin luonnonhiili. Puristehiiltä on myös hiilikynien täytteenä. Toisinaan saatetaan käyttää myös hiilijauhoa valooripintojen maalaamiseen.

Monet taiteilijat, kuten Leonardo^selvennä, Verrocchio Carraccit tai Dürer^selvennä renessanssin aikaan tekivät runsaasti hiilipiirustuksia, mutta harvat niistä ovat säilyneet. Myöhemmin sekä akateemiset taiteilijat, kuten Proudhon^selvennä että romantiikan taiteilijat kuten Delacroix^selvennä ja Goya^selvennä käyttivät mieluusti hiiltä. Impressionistit ja jälki-impressionistit, kuten Degas, Redon^selvennä ja Seurat suosivat myös hiiltä, ja teoksia on jonkin verran myös säilynyt. Seurat piirsi hiilellä sekä luonnoksia maalauksiin että itsenäisiä massaan ja tummuusvaihteluihin keskittyviä valooripiirustuksia^selvennä.

Hiilikyniä.

Katso myös

Lähteet

↑ ^a ^b Colin Hayes: Piirustus ja maalaus. Opas ja käsikirja, s. 160 ja 164–165. WSOY, 1982. Suomentanut Eeva Reed ja Markku Valkonen.

Aiheesta muualla

Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Piirustushiili Wikimedia Commonsissa

[Colin_Hayes-1] Colin Hayes: Piirustus ja maalaus. Opas ja käsikirja, s. 160 ja 164–165. WSOY, 1982. Suomentanut Eeva Reed ja Markku Valkonen.

[1]