Carla Del Poggio
Carla Del Poggio (oikealta nimeltään Maria Luisa Attanasio) s. 2. joulukuuta 1925 Napoli – 14. lokakuuta 2010 Rooma oli italialainen näyttelijä joka aikaisin alkaneen mutta vain noin 15 vuotta kestäneen uransa aikana kehittyi yhdeksi Italian arvostetuimmista naisnäyttelijöistä. Jo teini-ikäisenä suurena tulevaisuuden lupauksena pidetyn Del Poggion kehittyminen näyttelijänä oli herättänyt suurta huomiota kun hän yllättäen jo 31-vuotiaana lopetti elokuvien tekemisen.
| Carla Del Poggio | |
|---|---|
 Carla Del Poggio Giuseppe De Santisin elokuvassa Caccia tragica (1947) |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Maria Luisa Attanasio |
| Syntynyt | 2. joulukuuta 1925 Napoli, Italia |
| Kuollut | 14. lokakuuta 2010 (84 vuotta) Rooma |
| Ammatti | näyttelijä |
| Puoliso | Alberto Lattuada (1945-2005) |
| Näyttelijä | |
| Merkittävät roolit |
Maddalena Lenci (Maddalena... zero in condotta) Angela Borghi (Ilman sääliä) Liliana Antonelli (Varieteen valot) Luciana Renzoni (Lyönnillä 11) |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Elämä ja ura muokkaa
Carla Del Poggion isä, Italian armeijan eversti Ugo Attanasio (1887-1969) oli hyvin kiinnostunut elokuvista, jopa niin kiinnostunut että eläkkeelle siirryttyään aloitti uuden uran näyttelijänä. Hänellä ei ollut mitään sitä vastaan että hänen tyttärensä jo 15-vuotiaana sai pääosan Vittorio De Sican ensimmäisessä ohjaustyössä Maddalena... zero in condotta (1940). Se aloitti Del Poggion uran jonka ensimmäiset vuodet hän näytteli periaatteessa samaa osaa kymmenessä elokuvassa, nimittäin hyvän kasvatuksen saanutta huoletonta ja vilkasta yläluokan tyttölasta (”signorinetta”) joka keksii kaikenlaista hauskaa ja jonka kurissa pitämisellä vanhemmilla on täysi työ. Samanaikaisesti kuin yhtä näistä elokuvista Nunzio Malasomman Incontri di notte (”Yöllisiä tapaamisia”) kuvattiin 1943, Del Poggio tapasi tulevan miehensä, elokuvaohjaaja Alberto Lattuadan. Tämä merkitsi käännekohtaa ei vain yksityiselämässä vaan myös roolien tarjonnassa.
Lattuadan ohjaamat neorealistiset elokuvat Il bandito (1946) ja Ilman sääliä (1948) merkitsivät Carla Del Poggiolle täysin uuden tyyppisiä rooleja. Huolettomasta hyvän perheen tyttölapsesta oli tullut elämän pahasti kolhima ja rikollisten ympäröimä nainen jonka on turvauduttava prostituutioon elättääkseen itsensä. Saman tapaisen roolin hänelle tarjosi Giuseppe De Santis elokuvassaan Caccia tragica (1947). Yhteistyö De Santisin kanssa jatkui tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa Lyönnillä 11 (1952). Kriitikot olivat siinä vaiheessa yhtä mieltä siitä että Carla Del Poggio oli italialaisen elokuvan suurimpia tulevaisuuden lupauksia samalla kun hänen alkuperäinen yleisönsä oli hylännyt hänet. Tämä ilmeni erityisesti Del Poggion omaan aiheeseen perustuvasta Lattuadan ja Federico Fellinin yhdessä ohjaamasta elokuvasta Varieteen valot (1950) joka ei vetänyt juuri lainkaan yleisöä. Se ei ollut läheskään samanlaista ”raskasta” neorealismia kuin Lattuadan aikaisemmat elokuvat, pikemminkin vähän surullinen komedia jossa Del Poggio ja monet muut naisnäyttelijöistä, esimerkiksi Sophia Loren, esiintyivät aika vähissä vaatteissa.
Varieteen valot jäi kalvamaan Del Poggion mieltä hänen uransa suurena pettymyksenä, osittain koska aihe oli hänen itsensä keksimä mutta myös siksi että sekä hän ja Lattuada ennalta olivat vakuuttuneet siitä että se menestyisi hyvin. Se jäi myös avioparin viimeiseksi yhteistyöksi. Vaikka avioliitto kestikin 60 vuotta, parin taiteelliset erimielisyydet kasvoivat aikaa myöten suuriksi. Del Poggio näytteli 1950-luvulla parissa Guido Brignonen elokuvassa yhdessä isänsä kanssa, mutta alkoi jo kyllästyä elokuvissa näyttelemiseen oltuaan 30-vuotiaana jo yhtä monessa elokuvassa, saaden ensin yleisön ja sitten kriitikoiden tunnustuksen, kuitenkaan voittamatta koskaan mitään merkittävää palkintoa. Hänen viimeiseksi elokuvakseen jäi Hugo Fregonesen ohjaama I girovaghi (1956] jossa hänen vastanäyttelijänään oli Peter Ustinov.
Viimeisen elokuvansa valmistumisen jälkeen Del Poggio siirtyi teatterin näyttämölle lähtien Eduardo De Filippon seurueen mukana yhden kauden kestäneelle Italian kiertueelle. Hän näytteli pääosaa De Filippon isän Eduardo Scarpettan napolilaisella murteella esitetyssä komediassa 'A Nanassa. Del Poggion uran loppuvaihe sujui pääasiassa televisioteatterin parissa, aikaa myöten aina pienemmissä osissa, viimeisen kerran 1966 minkä jälkeen hän jätti näyttämön kokonaan.
Lähteet muokkaa
- Cosulich, Callisto: I film di Alberto Lattuada. Rooma: Gremese, 1985. ISBN 8876051872. (italiaksi)
- Chiti, Roberto, et al.: Dizionario del cinema italiano, volume 2, le attrici. Rooma: Gremese, 2003. ISBN 8877423420. (italiaksi)