Carl Gustav Gahmberg (s. 11. helmikuuta 1942 Kirkkonummi) on Helsingin yliopiston biokemian emeritusprofessori.[1]

Gahmberg on saanut monia tunnustuksia urallaan. Vuonna 1981 hän sai nuoren tutkijan Anders Jahre -palkinnon.[2] Hänet valittiin Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi vuonna 1982.[3] Hän on ollut Suomen Tiedeseuran jäsen (vuodesta 1983) ja toimii sen hallituksen pysyvänä sihteerinä.[4][5] Hän on myös Ruotsin kuninkaallisen tiedeakatemian ja lukuisien muiden kansainvälisten tiedeakatemioiden jäsen.[6] Hän on ollut esimerkiksi Academia Europæan jäsen vuodesta 1989 lähtien.[7] Vuonna 1995 Professoriliitto nimesi hänet Vuoden professoriksi.[8] Vuonna 1997 hänelle myönnettiin Matti Äyräpään palkinto[7] ja 2010 J. W. Runebergin palkinto.

LähteetMuokkaa

  1. Gahmberg, Carl hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
  2. Tidligere vinnere av Anders Jahres medisinske priser Oslon yliopisto, uio.no. Viitattu 18.5.2017. (norjaksi)
  3. Suomalaisen Tiedeakatemian varsinaiset jäsenet 2.9.2014. Suomalainen Tiedeakatemia, acadsci.fi. Viitattu 29.6.2015.
  4. Jäsenluettelo – Suomen tiedeseuran varsinaiset jäsenet (pdf) 23.1.2017. Suomen Tiedeseura, scientiarum.fi. Viitattu 18.5.2017.
  5. Hallitus (Hallituksen kokoonpano 1.5.2016–29.4.2017) Suomen Tiedeseura, scientiarum.fi. Viitattu 11.2.2017.
  6. Professori Carl G. Gahmberg Ruotsin Kuninkaalliseen Tiedeakatemiaan 19.2.2007. Helsingin yliopisto.
  7. a b List all members by country (Jäsenyysvuosi kohdassa Finland: katso lisäksi Jäsenen oma sivu: Carl Gahmberg) Academia Europaea - the Academy of Europe, ae-info.org. Viitattu 18.5.2017. (englanniksi)
  8. Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 124. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8.

Aiheesta muuallaMuokkaa