Cajanus on suomalainen pappissuku.[1] Suvun vanhin tunnettu jäsen on Anders Eriksson,[2] joka toimi Kajaanin vapaaherrakunnan voutina 1600-luvun alussa[3] ja jonka lapset käyttivät latinalaistettua Cajanus-nimeä.[4] Anders Erikssoniin on liitetetty sukunimi Hjerta, koska hänen sinettinsä palava sydän muistutti Gyllenhjerta-suvun vaakunaa. Jully Ramsay yhdisti Andersin kirkkonummelaiseen Hjerta-sukuun. Nykytutkimus pitää yhteyttä kuitenkin vain oletuksena, eikä Anders Erksson itse käyttänyt nimeä Hjerta. Yksi Andersin lapsista, Jeremias, tosin mainitaan Hjertana yksittäisessä käräjätekstissä, mutta nimen yhteyttä eteläsuomalaisiin Hjerta- ja Gyllenhjerta-sukuihin ei ole, vaan senkin pohjana saattoi olla sinettikuvio.[5][6] Nimi Hjerta on liitetty kantaisä-Andersiin vasta myöhemmissä tutkimuslähteissä 1900-luvulla.[4] Hänen neljä poikaansa toimivat Paltamon, Pielis­järven, Lohtajan ja Sotkamon kirkkoherroina.

Suvun jäseniäMuokkaa

  • Johan (Juhana) Cajanus vanhempi (1626–1703), Paltamon kirkkoherra, Anders Hjertan poika[7][8]
    • Juhana Cajanus nuorempi (1655–1681), professori, Johan Cajanuksen poika[9][10]
    • Erik Cajanus (1658–1723) Paltamon kirkkoherra ja isonvihan aikana Kemiön kirkkoherra, Johan Cajanuksen poika[11][12]
  • Anders Cajanus (~1630–1657), Pielisjärven kirkkoherra, Anders Hjertan poika[13]
    • Henrik Cajanus (k. 1691), Kuusamon kirkkoherra, Anders Cajanuksen poika[14][15]
  • Gustaf Cajanus (k. 1710), Lohtajan kirkkoherra, Anders Hjertan poika[16]
    • Gustaf Cajanus nuorempi (1675–1722), Lohtajan kirkkoherra, Gustaf Cajanus vanhemman poika[17]
      • Jonas Cajanus (1716–1785), maanmittari ja iIsonjaon toteuttaja, Gustaf Cajanus nuoremman poika[18][19]
        • Jonas Cajanus (nuorempi, 1757–1817), Raahen ja Saloisten kirkkoherra, Jonas Cajanus vanhemman poika[20]
  • Erik Cajanus vanhempi (1628–1691) Sotkamon kirkkoherra, Anders Hjertan poika[3]
    • Anders Cajanus (k. 1689), Sotkamon kappalainen, Eerik Cajanus vanhemman poika[21]
    • Erik Cajanus nuorempi (k. 1712), Sotkamon kirkkoherra, Eerik Cajanus vanhemman poika[22]
  • Anders Cajanus (k. 1730-luvulla), Paltamon kappalainen, Anders Hjertan pojanpoika[26]
    • Daniel (Taneli) Cajanus (1703–1749), ”pitkä suomalainen”, Anders Cajanuksen poika
    • Anders Cajanus (k. 1747), Paltamon kirkkoherra, Anders Cajanuksen poika[27]

Merkittävimmät aakkosjärjestyksessäMuokkaa

PuolisoitaMuokkaa

Sukunimi Kajanus tai Cajanus on ollut myös seuraavilla tähän sukuun kuuluneiden henkilöiden puolisoilla:

  • Esther Hjelt-Cajanus (1879–1959), taidemaalari, kirjailija ja kuvittaja, Werner Cajanuksen puoliso
  • Lilli Kajanus, o.s. Kurikka (1865–1928), näyttelijä ja laulaja, Robert Kajanuksen puoliso

LähteetMuokkaa

  1. Cajanus (1600 - )Kansallisbiografia
  2. Hjerta - Jully Ramsay: Frälsesläkter i Finland intill stora ofreden (1909-1916)
  3. a b Kotivuori, Yrjö: Erik Cajanus. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu 2005.
  4. a b Hissa, Jouni: Jouni Hissa: Cajanus suku student.oulu.fi.
  5. Keskustelua Cajanus-suvusta Suomen sukututkimusseuran keskustelusivulla suku.genealogia.fi.
  6. Lappeenrannan RO 23.2.1663. astia.narc.fi.
  7. Kotivuori, Yrjö: Johan Cajanus. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu 2005.
  8. Cajanus, Johan (1626 - 1703) – Paltamon kirkkoherra, kansanperinteen tallentajaKansallisbiografia
  9. Kotivuori, Yrjö: Johan Cajanus. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu 2005.
  10. Cajanus, Johan nuorempi (1655 - 1681) – virsirunoilija, filosofian professoriKansallisbiografia
  11. Kotivuori, Yrjö: Erik Cajanus. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu 2005.
  12. Cajanus, Erik (1658 - 1723) – Paltamon kirkkoherraKansallisbiografia
  13. Kotivuori, Yrjö: Anders Cajanus. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu 2005.
  14. Kotivuori, Yrjö: Henrik Cajanus. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu 2005.
  15. Kirjasto Virma - Henkilögalleria » Henricus Cajanus (Arkistoitu – Internet Archive)
  16. Kotivuori, Yrjö: Gustaf Cajanus. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu 2005.
  17. Kotivuori, Yrjö: Gustaf Cajanus. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu 2005.
  18. Kotivuori, Yrjö: Jonas Cajanus. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu 2005.
  19. Cajanus, Jonas (1716 - 1785) – Pohjanmaan, Savon ja Hämeen maanmittariKansallisbiografia
  20. Kotivuori, Yrjö: Jonas Cajanus. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu 2005.
  21. Kotivuori, Yrjö: Anders Cajanus. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu 2005.
  22. Kotivuori, Yrjö: Erik Cajanus. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu 2005.
  23. Kotivuori, Yrjö: Erik Cajanus. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu 2005.
  24. Cajanus, Erik (1675 - 1737) – Kruunupyyn kirkkoherra, virsikirjan toimittajaKansallisbiografia
  25. Kotivuori, Yrjö: Gabriel Cajanus. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu 2005.
  26. Kotivuori, Yrjö: Anders Cajanus. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu 2005.
  27. Kotivuori, Yrjö: Anders Cajanus. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu 2005.
  28. Cajanus, Werner (1878 - 1919), metsäntutkija, diplomaatti, Kansallisbiografia