Britannian hyökkäys Etiopiaan 1868
Britannian hyökkäys Etiopiaan vuonna 1868 kohdistui Etiopian keisari Teodoros II:ta vastaan. Teodoros II oli ottanut panttivangeiksi useita Britannian edustajia painostaakseen britit lähettämään sotilaallista tukea kapinoita ja muslimeja vastaan. Tuen sijaan britit lähettivät Teodoros II:ta vastaan sotilasretkikunnan, joka voitti hänen joukkonsa ja vapautti vangit. Teodoros II teki lopulta itsemurhan.
| Britannian hyökkäys Etiopiaan | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
,_Magdala,_sentry_post_over_gate,_(Custom).jpg) Brittijoukkoja kuvattuna Magdalan linnoituksessa
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
Tausta muokkaa
Vuonna 1865 Teodoros II:n hallitsema Etiopia oli kaaoksessa. Suuri osa maasta kapinoi häntä vastaan, ja keisari itse hallitsi vain Begemderin aluetta Tanajärven itäpuolella. Teodoroksen aikoinaan komentama 70 000–80 000 miehen armeija oli kutistunut vuoteen 1867 mennessä vain noin 10 000:een mieheen, ja monet kapinallisten armeijat olivat sitä suurempia.[1] Tämän lisäksi Egypti oli lähettänyt hänen hallitsemansa alueen länsirajalle sotajoukon vuonna 1862. Teodoros halusi ryhtyä ristiretkelle "turkkilaisia" vastaan, kuten kaikkia muslimeita oli tapana kutsua Etiopiassa, mutta hän tiesi, etteivät Euroopan suurvallat välttämättä sitä sallisi. Näiden tuen saadakseen hän lähetti vuonna 1862 kirjeitä Britanniaan, Ranskaan, Venäjälle, Itävaltaan ja Preussiin. Hän ei kuitenkaan saanut minkäänlaista vastausta muualta kuin Ranskasta. Ranskankin vastauksessa ristiretkiaihe ohitettiin ja sen sijaan valitettiin roomalaiskatolisten lähetyssaarnaajien kohtelusta Etiopiassa.[2]
Teodoros oli pyytänyt Britannian konsulina Etiopiassa toiminutta Charles Duncan Cameronia toimittamaan kirjeensä kuningatar Viktorialle. Toimittamisen sijaan Camreon oli kuitenkin vain käynyt Sudanin rajalla ja lähettänyt kirjeen postitse Lontooseen. Vuoden 1863 marraskuussa Lontoosta saapui kuriiri, mutta hänellä ei ollut mukanaan vastausta kuningattarelta, vaan pelkästään Cameronille annettu käsky jättää Etiopia ja siirtyä Massawaan. Tästä raivostuneena Teodoros II tammikuussa 1864 vangitsi Cameronin ja hänen henkilökuntansa sekä kaksi lähetyssaarnaajaa. Vangit kuljetettiin Magdalaan. Kun uutinen tästä saapui Lontooseen, Teodorokselle lähetettiin kuningattaren allekirjoittama kirje, joka annettiin Hormuzd Rassamin vietäväksi.
Rassamin tultua perille ja annettua kirjeen vangit vapautettiin hetkellisesti. Tämä johtui siitä, että Teodoros kuvitteli Rassamin voivan tarjota hänelle brittien sotilaallista tukea. Todellisuudessa kirjeessä oli vain kehotettu Teodorosta keskustelemaan Rassamin kanssa britteihin kohdistuvista toiveistaan. Teodoros otti nyt Rassamin vangikseen ja lähetti paikallisen lähetyssaarnaajan hakemaan apua Britanniasta. Britannia suostuikin avun lähettämiseen, mutta vaati samalla, että lähetetyt tarvikkeet vaihdettaisiin Teodoroksen vankeihin maan rajalla. Häntä myös varoitettiin mahdollisista sotilastoimista, jos vankeja ei vapautettaisi. Tällä välin Teodoroksen valta oli kuitenkin supistunut ennestään, eikä avun saamiseksi ollut enää kuljetusreittiä.[2]
Hyökkäys muokkaa
Diplomatian epäonnistuttua britit päättivät lähettää Etiopiaan briteistä ja intialaisista koostuneen sotajoukon sir Robert Napierin komennossa.[3] Lähteneeseen joukkoon kuului 14 217 brittiläistä ja intialaista sotilasta sekä 26 254 huoltojoukkoihin kuulunutta. Joukoilla oli mukanaan myös kaksi tykistöpatteria ja raketteja.[4] Joukot nousivat maihin Zullassa lähellä Massawaa ja marssivat sisämaahan tammikuussa 1868.[3] Joukot oli jaettu tuolloin kahteen divisioonaan. Sisämaahan marssineessa divisioonassa oli noin 5 000 miestä ja kaikki tykistö. Toinen divisioona jäi varmistamaan Zullaa ja huoltoreittejä.[4] Etiopialaiset kapinapäälliköt Dejazniach Kassa Merelia ja Wagshum Gobaze antoivat brittijoukkojen kulkea hallitsemiensa maiden poikki ja luovuttivat näiden käyttöön esimerkiksi kuormajuhtia ja oppaita. Teodoros ei edes yrittänyt estää brittijoukkojen etenemistä. Hän oli vähän aiemmin polttanut pääkaupunkinsa Debre Taborin ja siirtynyt Magdalaan, jonne hän kerkesi vain kaksi viikkoa ennen brittejä.[3]
Britit olivat päässeet näköetäisyydelle Madgalan linnoituksesta jo 24. maaliskuuta, mutta hankalakulkuisen maaston takia he joutuivat tekemään pitkän kierroksen saapuen paikalle vasta huhtikuun alussa. Brittien huoltoreitti kulki Magdalan lähellä sijaitsevalle tasangolle johtavan solan kautta. Teodoroksen joukot huomasivat tämän ja päättivät hyökätä brittien heikosti puolustetuilta näyttäneitä huoltolinjoja vastaan.[4] Etiopialaiset ja brittijoukot ottivat yhteen 10. huhtikuuta 1868. Noin 4 000 etiopialaista hyökkäsi brittejä vastaan, mutta heidät lyötiin miltei heti heidän edettyään vihollisen kiväärien kantoetäisyydelle. Etiopialaiset menettivät 700–800 miestä kaatuneina ja noin kaksinkertaisen määrän haavoittuneina. Brittien 2 000:sta taisteluun osallistuneesta miehestä kaksi kaatui ja 18 haavoittui. Seuraavana päivänä eli 11. huhtikuuta Teodoros vapautti kaikki vankinsa, jotka pääsivät brittien leiriin. Napier vaati kuitenkin Teodoroksen antautumista. Kun niin ei tapahtunut, britit hyökkäsivät linnoitukseen pääsiäismaanantaina. Juuri ennen kuin britit saivat Teodoroksen käsiinsä, hän ampui itseään kuolettavasti.[3] Brittien menetykset hyökkäyksessä linnoitukseen olivat kaksi kaatunutta ja 15 haavoittunutta.[4]
Seuraukset muokkaa
Onnistuneen sotaretken jälkeen britit marssivat takaisin Zullaan, jonne he saapuivat 2. toukokuuta. Suurin osa joukoista palasi Intiaan Napierin ja muutamien brittien lähtiessä Britanniaan.[4] Marssiessaan kapinallisten maiden poikki Napier oli vakuuttanut, että britit eivät jäisi Etiopiaan. Hän pitikin sanansa ja lisäksi lahjoitti kapinallisille aseita ja ammuksia. Britit päättivät konfliktin jälkeen, että eivät enää sekaantuisi Etiopian sisäisiin asioihin.lähde?
Tapaus hälvensi Teodoroksen vallan huippukaudella syntyneen mielikuvan voittamattomasta Etiopiasta. Maan ei enää uskottu kykenevän merkittävään vastarintaan joutuessaan hyökkäyksen kohteeksi. Tämä käsitys vaikutti myöhempiin Etiopiaan kohdistuneisiin hyökkäyksiin.[5]
Brittien kokonaistappiot sotaretkellä olivat vain 35 kaatunutta ja 333 haavoittunutta, joista kaikki eivät edes olleet seurausta varsinaisista yhteenotoista. Sotaretki tuli kuitenkin kalliiksi. Ennen sotaretkelle lähtöä sen kustannuksiksi oli arvioitu noin 2 miljoonaa puntaa, mutta todelliset kustannukset nousivat 8,6 miljoonaan puntaan. Napier sai tästä huolimatta onnistuneesta sotaretkestään aatelisarvon, kaksi ritarin arvoa ja Royal Societyn jäsenyyden.[4][6]
Lähteet muokkaa
- Flint, John E.: The Cambridge History of Africa - Volume 5. Cambridge University Press, 1976. ISBN 0 521 20701 0. (englanniksi)
- Raugh, Harold E. Jr: The Victorians at War, 1815–1914: An Encyclopedia of British Military History. ABC Clio, 2004. ISBN 1-57607-925-2. (englanniksi)
- Dictionary of National Biography, 1885–1900, Volume 40. Smith, Elder & Co, 1894. Teoksen verkkoversio.