Brian Epstein
Brian Samuel Epstein (19. syyskuuta 1934 Liverpool, Englanti – 27. elokuuta 1967 Lontoo) oli brittiläinen pop- ja rockmanageri, jonka manageriuran tunnetuin yhtye on The Beatles. Muita hänen suojattejaan olivat laulajatar Cilla Black, Billy J. Kramer & The Dakotas ja Gerry & The Pacemakers, jotka kaikki menestyivät Liverpoolin alueelta alkaneen niin sanotun merseybeat-ilmiön myötä. The Beatlesista tuli sittemmin ainoa yhtye, jonka asioita Epstein hoiti.
| Brian Epstein | |
|---|---|
_op_Schiphol_(Grand_Gala_du_Disque_1965),_Bestanddeelnr_918-2516_ShiftN.jpg) Epstein vuonna 1965 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 19. syyskuuta 1934 Liverpool, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta |
| Kuollut | 27. elokuuta 1967 (32 vuotta) Lontoo, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta |
| Ammatti | liikemies, manageri, impressaari |
| Muut tiedot | |
| Aktiivisena | 1961–1967 |
| Koulutus | Wrekin College Royal Academy of Dramatic Art |
| Aiheesta muualla | |
| Kotisivu | |
Nuoruus muokkaa
Brian Epstein syntyi Rodney Streetillä Liverpoolissa. Hänen perheensä oli juutalainen, keskiluokkainen ja varakas. Brian aloitti koulunkäynnin viisivuotiaana. Perhe muutti Southportiin toisen maailmansodan alkaessa, kun Brian Epstein oli kuuden vanha. Epsteinit muuttivat takaisin alkuperäisille asuinsijoilleen Liverpooliin, kun sota päättyi vuonna 1945.
14-vuotiaana Epstein pääsi yksityiseen Wrekin Collegeen, jossa hän opiskeli kaksi vuotta. Opintojen jälkeen Epstein alkoi työskennellä – vasten tahtoaan – vanhempiensa huonekalukaupassa. Epstein olisi itse halunnut vaatesuunnittelijan uralle, ja työ huonekaluliikkeessä muuttui nopeasti tylsäksi rutiiniksi. Vuonna 1956 Epstein pääsi Kuninkaalliseen teatteriakatemiaan (Royal Academy of Dramatic Art, RADA) Lontoossa. Epstein lopetti opinnot kolmen lukuvuoden jälkeen.[1]
Lontoosta Epstein palasi Liverpooliin ja alkoi hoitaa perheyrityksen sähköosastolle perustettua äänilevymyymälää.[2] Sen nimeksi tuli North End Music Stores (NEMS). NEMS:in nimi vakiintui tarkoittamaan Epsteinin manageritoimistoa.
The Beatles muokkaa
Tarinan mukaan Epstein kuuli Beatlesistä ensimmäisen kerran levykaupassa 1961: Muutamat asiakkaat kyselivät, onko Tony Sheridanin ”My Bonnie” -single jo ilmestynyt kauppoihin. Singlen taustalla soitti Beatles. Epstein hämmästeli ettei ollut koskaan kuullutkaan Beatlesistä, vaikka hän piti mahdollisimman täydellistä levyvarastoa.
Epstein kuuli että The Beatles esiintyisi lounasaikaan The Cavern Clubilla, ja hän päätti lähteä katsomaan yhtyettä. Epstein oli pukeutunut työvaatteisiinsa eli tummaan pukuun, joten hän erottui selvästi muiden klubille tulleiden ihmisten joukosta. Epstein kiinnostui Beatlesistä, kun hän näki kuinka yhtyeen lavakarisma vaikutti yleisöön. Epstein myös tutustui Beatlesin jäseniin ja piti heitä nokkelina ja huumorintajuisina. Näistä ominaisuuksista yhtye sai mainetta haastatteluissa läpimurron jälkeenkin.
The Beatles allekirjoitti managerisopimuksen Epsteinin kanssa, ja tämä alkoi muokata yhtyeen olemusta. Epstein vaati että beatlet alkavat käyttää pukuja esiintymislavalla. Hän myös puuttui yhtyeen lavapuheisiin eikä sallinut, että yhtye syö tai juo lavalla. Ruokailutapa periytyi Hampurin ajoilta, jolloin illan setti oli pitkä ja yleisö myös lähetti juomia esiintyvälle yhtyeelle. Epstein halusi että konsertit alkavat iskevästi välittömällä aloituksella ja päättyvät kumarruksiin. Yhtye sai aluksi manageriltaan 20 puntaa viikkorahaa, mikä vastasi konttorin sihteerin viiden punnan viikkopalkkaa 1963. Epstein varasi sopimuksessa itselleen 25 %:ia yhtyeen tuotoista.
Epstein alkoi hankkia The Beatlesille levytyssopimusta. Tässä Epsteiniä auttoi se, että hänen levyliikkeensä oli merkittävä levy-yhtiöiden tukkuasiakas pohjoisemmassa Englannissa. Decca Records ei koesoiton jälkeen ottanut yhtyettä listoilleen, joten Epstein kokeili EMI:ä. George Martin vastasi EMI:n Parlophone-levymerkin uusien yhtyeiden koesoitoista. Aluksi Martin ei innostunut The Beatlesista, mutta hän päätti silti järjestää koesoiton koska se ei tullut kalliiksi.
Epstein totesi että The Beatles saisi esittää koesoitossa ”sitä musiikkia mistä he pitävät”. George Martin ymmärsi The Beatlesin mahdollisuudet ja sen jäsenten lahjakkuuden ja päätti tehdä sopimuksen yhtyeen kanssa. Erityisesti Martin piti Paul McCartneyn ja John Lennonin lauluäänistä, mutta rumpali Pete Bestiä hän ei pitänyt tarpeeksi hyvänä soittajana. Sen vuoksi Martin määräsi, että levytyksessä käytetään studiorumpalia. Lopulta jäi Epsteinin tehtäväksi kertoa Bestille, että Martin vaatii että hänet erotetaan – ja että yhtye haluaa rumpalin, joka voi soittaa sekä studiossa että lavalla. Bestin tilalle The Beatlesin rumpaliksi tuli sen jälkeen Ringo Starr. Yhtye teki läpimurron singleillä ”Love Me Do”, jolla Starr soittaa ja ”Please Please Me”, josta tuli ensimmäisen albumin nimikappale. Esikoisalbumi Please Please Me nousi Britannian albumilistan kärkeen, ja pysyi listaykkösenä 30 viikkoa. Paul McCartney on korostanut Epsteinin merkitystä yhtyeen hengen ylläpitäjänä silloin kun yhtyeellä ei vielä ollut levytyssopimusta.[3]
Epsteinilla oli keskiluokkainen tausta ja hän tunsi teatterimaailmaa, joten manageri hankki The Beatlesille kiinnityksiä teattereihin ja muihin paikkoihin, joihin popyhtyeitä ei ollut aiemmin huolittu. Epstein osasi myös suojata yhtyettä hysteerisimmän suosionnousun eli ”beatlemanian” aikana. Manageri tiesi hotelleja, ostospaikkoja ja ravintoloita, joissa yhtye sai olla suhteellisen rauhassa. Epstein hyödynsi teatteriopintojaan niin että hän loi yhtyeen ympärille ilmapiirin, jossa yhtyeen karisma oli keskeisessä osassa.[4] The Rolling Stones -yhtyeen Mick Jagger kuvaili 1963 The Beatlesin yhtenäistä olemusta ”nelipäiseksi hirviöksi”. Paul McCartney totesi, että luonnehdinta osui oikeaan.[5]
Managerin roolissa Epstein teki myös virheitä. Epstein reagoi hitaasti The Beatlesin suosion nousuun, ja näin yhtyeen keikkapalkkiot laahasivat perässä. Hän ei myöskään osannut ennakoida Beatlesin kustannusyhtiö Northern Songsin arvonnousua. Yhdysvaltalaisten liikemiesten kanssa tehty sopimus oheistavaramyynnistä jäi myös arvoltaan alhaiseksi suhteessa oheiskaupan tuottoon.
Seuraavat vuodet sujuivat ongelmitta, kunnes 1966 John Lennon totesi että ”Beatles on nyt suositumpi kuin Jeesus Kristus.” Kommentti oli irrotettu asiayhteydestään laajemmasta, kuukausia aiemmin tehdystä haastattelusta, jossa Lennon kommentoi Beatlesin senhetkistä suosiosta suhteessa kristinuskon suosioon ja yleisemmin sen tulevaisuuteen. Epsteinin paineet alkoivat kasaantua, ja hän antoi tapahtuneesta useita haastatteluja lehdille. Tämä ei kuitenkaan vakuuttanut mediaa, joten Epstein ehdotti että Lennon pyytää anteeksi suorassa lähetyksessä. Aluksi Lennon ei suostunut, mutta lopulta hän teki mitä pyydettiin Yhdysvaltain kiertueella järjestetyssä lehdistötilaisuudessa.
Kertomusta The Beatlesin ja Epsteinin kohtaamisesta on epäilty show-alan tarinaksi, sillä Epstein seurasi musiikkielämää jo työnsä vuoksi. Lisäksi hänen liikkeessään myytiin Liverpoolin alueen musiikkiin erikoistunutta Mersey Beat -lehteä, jossa yhtye oli esillä. Lehteä toimitti John Lennonin entinen opiskelutoveri Bill Harry. Tilannetta kuvannee se että erän tarinan mukaan Epstein tilasi muka vaikeasti saatavaa ”My Bonnie” -singleä ihan vain soittamalla Polydoriin, joka sinkun julkaisi.[6]
Kuolema muokkaa
Epsteinin rooli väheni, kun The Beatles lopetti kiertueiden teon. Epstein suunnitteli että hän myy NEMS-osuutensa ja ilmaisi kiinnostusta teatteria kohtaan. Managerin työ samoin kuin homoseksuaalisuuden salaaminen julkisuudelta aiheutti vakavaa henkistä painetta uran aikana.[7] Epsteinille kehittyi riippuvuus sekä unilääkkeisiin että piristeisiin. Hän kärsi masennuskohtauksista ja yksinäisyydestä, joita riippuvuus vielä korosti.
Elokuussa 1967 beatlet ja näiden vaimot Cynthia Lennonia lukuun ottamatta lähtivät Bangoriin Walesiin tapaamaan intialaista guruaan, Maharishi Mahesh Yogia. Epstein ei osallistunut matkaan. Aamupäivällä 27. elokuuta Epstein soitti eräälle ystävälleen ja sanoi, että saapuu tämän luokse Lontooseen. Sen jälkeen Epstein aikoi levätä ja otti unilääkkeitä. Ilmeisesti hän ei huomannut, että annostus oli vaarallinen koska unilääkkeen vaikuttava aine barbituraatti kertyy elimistöön.[8] Epstein käytti myös Carbitral-nimistä bromipohjaista rauhoittavaa lääkettä, joka niin ikään kertyy elimistöön. Epsteinin ruumis löydettiin vasta myöhemmin päivällä. Ruumiinavauksessa todettiin jälkiä lääkkeistä.[9]
Epsteinin vahva vaikutus The Beatles -yhtyeen taustavoimana kävi ilmeiseksi, kun The Beatles jatkoi toimintaa managerin kuoleman jälkeen. Yhtyeen talouden hoito ja liikeideat epäonnistuivat. Juoksevien asioiden hoito ja järjestelyt ja Epsteinin seuraajan etsintä nostivat jännitteitä yhtyeen sisällä. Tämä alkoi ajaa yhtyeen jäseniä erilleen, kun samalla taiteelliset erimielisyydetkin kasvoivat.[10]
Tunnustuksia muokkaa
Epstein nimettiin vuonna 2014 Rock and Roll Hall of Fameen.[11]
Lähteet muokkaa
- Norman, Philip – Shout! Beatlesin tarina. Otava, 1984. ISBN 951-107791-0.
- Miles, Barry – Paul McCartney – Eilinen. Jalava, 2002. ISBN 951-887-247-3.
- Koski, Markku – Beatles – Erään yhtyeen anatomia. Love-kirjat, 1986, 2. painos. WSOY. ISBN 978-951-0-32056-3.
- Coleman, Ray – John Lennon: Täydellinen elämäkerta. Helsinki: Jalava, 2005; Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino. ISBN 951-887-330-5.
- Gould, Jonathan – Can’t Buy Me Love; Beatles, Britannia ja Yhdysvallat. Johnny Kniga, 2010. ISBN 978-951-0-35310-3.
Viitteet muokkaa
- ↑ Markku Koski 1.painos s.71-72
- ↑ Jake Nyman Onnenpäivät 1 Soundi-kirjat 1989
- ↑ Barry Miles s.105
- ↑ Markku Koski 1. painos
- ↑ Miles s.119
- ↑ Barry Miles s.101
- ↑ Philip Norman.
- ↑ The Beatles Anthology DVD
- ↑ Philip Norman s.357
- ↑ Jonathan Gould s.600
- ↑ Brian Epstein Rock and Roll Hall of Fame. Viitattu 6.7.2017.
Kirjallisuutta muokkaa
- Tiwary, Vivek J: Viides beatle: Brian Epsteinin tarina. 2015. ISBN 978-88-6873-981-2.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Brian Epstein Wikimedia Commonsissa
