Wikipedia

Bouvet’nsaari

Norjalle kuuluva asumaton saari Etelä-Atlantilla

Bouvet’nsaari (norj. Bouvetøya) on Norjalle kuuluva asumaton saari Etelä-Atlantilla. Se sijaitsee 2 600 kilometriä lounaaseen Etelä-Afrikan Hyväntoivonniemestä. Saaren pinta-ala on noin 49 neliökilometriä. Saari on vulkaaninen ja noin 93-prosenttisesti jäätikön peitossa. Kasvillisuutta on vain harvoissa jäättömissä kohdissa, ja se koostuu kokonaan sammalista, jäkälistä ja levistä. Saarella elää laajoja hylje- ja merilintuyhdyskuntia. Runsaslukuisimmat lajit ovat kergueleninmerikarhu ja etelänmyrskylintu.

Bouvet’nsaari
Bouvetøya, Bouvetøya, BouvetøyaView and modify data on Wikidata

Bouvet’nsaari kaakosta 13 kilometrin päästä kuvattuna

Sijainti
Korkein kohta
Olavtoppen 780 m
Pinta-ala
49 km²
Suojelualue
Bouvetøya Nature Reserve (d) (käännä suomeksi)View and modify data on Wikidata
Väestö
Asukasluku
0
Kartta

muokkaa - muokkaa wikitekstiä - muokkaa WikidataaTietolaatikon dokumentaatio

Bouvet’nsaari on nimetty sen vuonna 1739 löytäneen Jean-Baptiste Bouvet de Lozier’n mukaan. Brittiläinen hylkeenpyytäjä George Norris julisti vuonna 1825 sen kuuluvan Britannialle – tosin hän luuli tulleensa toiselle saarelle, koska Bouvet oli merkinnyt löytönsä sijainnin väärin. Britannia ei ollut kiinnostunut saaresta, ja Harald Horntvedt julisti 1927 sen Norjan omaisuudeksi. Norja ja Britannia pääsivät pian tämän jälkeen sopimukseen saaren asemasta. Norjalle siirtynyt saari julistettiin 1971 luonnonsuojelualueeksi, ja Norjan Polaari-instituutti rakennutti sinne vuonna 1977 automaattisen säähavaintoaseman. Saari on myös kansainvälisesti tärkeä lintualue.

Maantiede

muokkaa

Sijainti ja pinnanmuodot

muokkaa
 
Bouvet’nsaaren sijainti.
 
Bouvet’nsaaren kartta.

Bouvet’nsaari sijaitsee Atlantin eteläosissa, noin 2 600 kilometriä Etelä-Afrikasta lounaaseen ja 1 690 kilometriä Etelämantereesta pohjoiseen. Se sijaitsee kauempana mantereesta ja muista saarista kuin mikään muu saari maailmassa, sillä alle 1 690 kilometrin etäisyydellä Bouvet’nsaaresta ei ole lainkaan muita saaria.[1]

Saari on noin 9,5 kilometriä pitkä ja seitsemän kilometriä leveä.[2] Saaren pinta-ala on noin 49 neliökilometriä.[3] Pysyvä jää peittää Bouvet’nsaaresta noin 93 prosenttia. Suurin jäätön alue on nimeltään Nyrøysa, joka syntyi vuosien 1955–1958 aikana todennäköisesti maanvyörymän seurauksena.[2]

Topografiset muodot ovat kerrostulivuoren muodostamat. Isoja osia tulivuoresta on kulunut meren aiheuttaman abraasion takia. Maata on hävinnyt erityisesti pohjois-, länsi- ja lounaisrannikoilta, minkä takia tulivuoren kraatteri ei ole keskellä maamassaa.[4]

Bouvet’nsaaren korkein kohta on 780 metriä merenpinnan yläpuolella. Se sijaitsee kraatterin lounaisreunalla. Kraatterin jään peitossa oleva pohja on noin 500 metrin korkeudessa. Tulivuoren kartio laskeutuu tasaisesti rannikkoja kohti. Itärannalla se laskeutuu 60 metrin korkeuteen ja etelärannalla 100–300 metrin korkeuteen merestä. Länsi- ja pohjoisrannikoilla rinne päättyy 400–500 metriä korkeaan jyrkänteeseen. Rannikkokaistale on hyvin kapea ja aaltojen pieksemä, joten saarelle pääsy on hyvin vaikeata.[4]

 
Kapp Valdivia.

Saaren rannikolla on joitakin huomattavia niemiä ja niemekkeitä. Idässä Kapp Lollossa on 80 metriä korkeita kallionjyrkänteitä. Keskellä pohjoisrannikkoa on kasvillisuudesta lähes autio Kapp Valdivia. Saaren luoteiskulmassa on Kapp Circuncision, joka on lumeton 200 metrin korkeuteen asti. Sen lounaispuolella on noin 1,5 kilometriä pitkä Nyrøysa, joka nousee 51 metrin korkeuteen pohjoisosassaan. Saaren eteläosassa on 260–380 metrin korkeudessa oleva Rustadkollenin tasanko.[4]

Geologia

muokkaa

Bouvet’nsaari sijaitsee Atlantin keskiselänteen eteläisimmässä osassa. Maankuori saaren alla on noin 4,5–5 miljoonaa vuotta vanhaa, ja saaren kallioperän vanhin osa merenpinnan yläpuolella on noin 1,4 miljoonaa vuotta vanhaa. Kallioperä koostuu kahdesta muodostelmasta. Vanhempi ja alempi on pyroklastista kiveä, joka muodostui todennäköisesti merenalaisesta hyaloklastiitista. Nuorempi kivi on lähinnä laavakiveä, joka on pääasiassa basalttia. Nuoremmat esiintymä ovat ryoliittia.[5]

Saari on vulkaaninen, ja tulivuori on edelleen aktiivinen, mistä kertovat myös fumarolit, joita on erityisesti pohjois- ja koillisrannikoilla. Tulivuorenpurkauksista ei kuitenkaan ole todistusaineistoa historialliselta ajalta.[5][6] Saaren nuorin laavakivi on 100 000 vuotta vanhaa. Saaren huippu on tasainen, ja kraatterin halkaisija on noin kaksi kilometriä.[6]

Ilmasto

muokkaa

Bouvet’nsaarella vallitsee kylmä meri-ilmasto. Sen erityispiirteitä on vähäinen lämpötilanvaihtelu. Saaren keskilämpötila merenpinnan tasolla on ympäri vuoden −2,7 – +1,6 °C.[2] Vuoden keskilämpötila on noin −1 °C. Tammikuussa keskilämpötila on +1 °C ja syyskuussa −3 °C.[7] Saari on usein pilvien tai tiheän sumun peitossa.[8]

Luonto

muokkaa

Kasvillisuus ja sienet

muokkaa
 
Usnea antarctica -jäkälä hallitsee paljaita vuorenharjoja Nyrøysan pohjoispuolella.

Bouvet’nsaarella ei kasva ruohoja eikä kukkivia kasveja, mutta saarella kasvaa noin 70 itiökasvi- ja sienilajia.[9] Lajisto on tyypillistä Antarktiksen merellisille alueille, ja siinä on selviä kasvimaantieteellisiä yhtäläisyyksiä lännempänä sijaitsevien Eteläisten Sandwich- ja Eteläisten Shetlandsaarten kanssa. Jääpeitteen takia kasvillisuus Bouvet’nsaarella on keskittynyt rantakallioille ja -kiville, muutamille jäättömille nunatak-harjanteille ja huippujen tasanteille.[10]

Kasvitieteilijä Torstein Engelskjøn jakoi Bouvet’nsaaren 20 eliöyhteisöön,[10] jotka hän luokitteli kuuteen pääluokkaan. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat lähes elottomat alueet. Lumen ja jään peittämillä alueilla kasvaa joitakin kylmään tottuneita pieneliöitä. Tietyt jäättömät alueet sen sijaan ovat täysin elottomia. Tällaisia alueita on Nyrøysan yläpuolella olevilla lumivyöryn pyyhkimillä rinteillä ja kraatterin sisällä.[11]

Toisen ryhmän muodostaa kallioiden kasvillisuus meren roiskevyöhykkeeltä 400 metrin korkeuteen. Kuivilla ja korkeintaan kohtuullisesti lintujen vaikutusalueella olevilla kallioilla kasvaa valtalajina joko kultajäkäliä yksinään tai yhdessä Lecania gerlachei -jäkälälajin kanssa. Kallioilla, joita linnut ovat runsaasti lannoittaneet, viherlevälaji Prasiola crispa peittää alleen jäkälät.[11]

Rantakasvillisuus voidaan jakaa kasvukorkeuden perusteella kolmeen vyöhykkeeseen. Aivan vesirajassa kasvaa lähinnä leviä, kuten Palmaria decipiens ja Palmaria georgica. Nämä korvaa 1–3 metrin korkeudessa Pyropia columbina. Näiden yläpuolella kasvaa mustuaisiin kuuluvia jäkäliä ja Ulothrix-suvun leviä. Lintujen ja hylkeiden vaikutusalueella olevilla rannoilla kasvualueet ovat samanlaiset mutta huomattavasti kuluneemmat.[11]

 
Metsäkamppisammal on yleinen Kapp Valdiviassa.

Bouvet’nsaaren pohjois- ja länsirannikolla on 400 metrin korkeuteen kasvavaa kliimaksikasvillisuutta. Kapp Valdiviassa kliimaksikasvillisuutta halitsevat kulosammalet ja mustuaiset sekä metsäkamppisammal. Toinen kliimaksivaiheen vyöhyke on sammalalueet, joissa kasvaa lajit Brachythecium austro-salebrosum ja Tortula filaris, joiden kasvupaikat näkyvät vihreinä alueina jo kaukaa. Paljaat vuorenharjat Nyrøysan pohjoispuolella ovat Usnea antarctica -jäkälän hallitsemia. Länsirannikon 410 metriä korkealla kukkulalla kasvaa myös sitä, mutta huippu on erityisesti Mastodia tesselata- ja Tortula princeps -lajien hallitsemaa.[11]

Saaren etelärannikon 250–380 metrin korkeudessa olevilla basalttitasangoilla, Rustadkollenilla ja Moseryggenilla, kasvaa hieman poikkeavaa kasvillisuutta. Niiden kliimaksikasvillisuuden Engelskjøn jakoi neljään ryhmään. Yhden ryhmän valtalajeja ovat vihreinä mattoina kosteissa ja suojaisissa painaumissa kasvavat Brachythecium austro-salebrosum, metsäkamppisammal ja Pachyglossa dissitifolia. Sammalmattojen välissä puolestaan on lohkareita, joissa kasvaa erityisesti jäkälälaji Usnea aurantiaco-atra. Basalttisten vierinkivien alueella vesi virtaa nopeammin pois, ja siellä kasvaa hieman erilainen sammal- ja jäkälälajisto kuin kosteiden paikkojen painaumissa. Neljännellä alueella on suljetumpi sammalmatto, vähemmän näkyvissä olevaa maaperää ja jopa 15 senttimetrin paksuinen turvekerros.[11]

Nyrøysan kasvillisuus poikkeaa Bouvet’nsaaren muusta kasvillisuudesta, sillä nuorella maa-alueella on paljon pioneerilajeja. Erityisesti Nyrøysan eteläosa on peittynyt tummaan tulivuorenkuonaan ja tuffimateriaaliin. Tortula filaris- ja Brachythecium austro-salebrosum -sammalet sekä hiirensammalet hallitsevat tällaista aluetta. Irtonaisen maaperän takia jäkäliä ei sen sijaan juurikaan kasva. Osassa Nyrøysaa puolestaan on kerroksittain kovaa piihappopitoista laavaa, joka lohkeilee sileäpintaisiksi ja kulmikkaiksi paloiksi ja tarjoavat näin jäkälille hyvän kasvualustan. Alueen valtalajit ovat Brachythecium austro-salebrosum, hiirensammalet ja Usnea antartica. Fumarolien lämmittämät alueet antavat puolestaan rehevän kasvualustan suikero- ja savikkolapiosammalille. Lisäksi joidenkin fumarolien ympärillä on lajeja, joita ei tavata saaren muista osista.[11]

Eläimistö

muokkaa
 
Bouvet’nsaaren kergueleninmerikarhujen populaatio on maailman toiseksi suurin. Merikarhuja saarella olevalla Nyrøysan alueella.

Bouvet’nsaarella on maailman toiseksi suurin kergueleninmerikarhun populaatio. Siinä arvioitiin vuonna 2002 olevan 66 000 yksilöä. Se on kuitenkin pieni osa maailman populaatiosta, sillä 95 prosenttia poikasista syntyy Etelä-Georgian saarella. Bouvet’nsaaren kergueleninmerikarhumäärä on pysynyt vakaana vuodesta 1996; sitä ennen se kasvoi seitsemän vuoden ajan noin 30,6 prosenttia vuodessa.[12] Kerguelininmerikarhut metsästettiin 1900-luvun alussa lähes sukupuuttoon, vuonna 1928 niitä laskettiin olevan saarella noin 1 200 ja vuonna 1964 vain 500.[9] Etelänmerinorsun havaittiin 1998–1999 poikineen saarella ensimmäisen kerran vuosiin. Lisäksi saarten vesillä on havaittu säännöllisesti ryhä- ja miekkavalaita.[10]

Bouvet’nsaarella on havaittu pesivän 12 lintulajia. Niistä myssypingviiniä, kultatöyhtöpingviiniä, etelänmyrskylintua, kapinmyrskyliitäjää, kyyhkyprionia, etelänkeijua, tummatyrskynpolkijaa ja etelänkihua on tavattu 1900-luvun lopun tutkimuksissa. Saarella on aiemmin todettu pesivän myös jääpingviini, isomyrskyliitäjä, lumimyrskyliitäjä ja eteläntiira. Bouvet’nsaarella tehdään niin harvoin tutkimuksia, että viimeksi mainitut lajitkin saattavat pesiä edelleen saarella. Näiden 12 lajin lisäksi saarella epäillään pesineen tai pesivän ohutnokkaprioneja ja etelänselkälokkeja. Lisäksi saarella on nähty kesävierailuita 19 muulta lintulajilta.[10]

Linnuista etelänmyrskylintu on runsaslukuisin, ja jopa 100 000 yksilöä on arvioitu pesivän saaren rantakallioilla. Etelänmyrskylintuja on erityisesti Kapp Valdiviassa, Kapp Circoncisionissa, Nyrøysassa ja saaren lounaisosissa Norvegiaoddenilta Rustadkollenille. Kapp Circoncisionissa on Bouvet’nsaaren suurin pingviiniyhdyskunta, jossa 1989–1990 arvioitiin olevan 25 000 yksilöä. Koko saarella arvioitiin 1978–1979 olevan 117 000 pingviiniä ja 1989–1990 niitä arvioitiin olevan 62 125. Runsaslukuisimmat pingviinilajit ovat kultatöyhtöpingviini ja myssypingviini. Pingviinien määrä vähentyi 1980-luvun aikana noin 4,8 prosenttia vuodessa, ja 1990-luvun aikana kanta on pienentynyt ilmakartoitusten perusteella vieläkin nopeammin. Suurin syy pingviinien vähentymiselle on Nyrøysassa kergueleninmerikarhun runsaasti kasvanut määrä. Merikarhut häiritsevät pingviinien pesintää, aiheuttavat lintujen loukkaantumisia ja kuolemia ja käyttävät niitä ravinnokseen. Pingviinien määrä on kuitenkin vähentynyt myös saaren muissa osissa, vaikka kergueleninmerikarhuja ei niissä olekaan. Vähentymisen taustalla lieneekin myös muita tekijöitä. Saari on kansainvälisesti tärkeä lintualue (IBA).[10]

Bouvet’nsaaren ympäristön kalasto ei ole kovinkaan monipuolista. Pohjakaloja tunnetaan mannerjalustan ja mannerrinteen yläosan alueelta vain 17, kun niitä esimerkiksi Etelä-Georgian saaren vesissä on 42. Selvästi runsaslukuisin pohjakalalaji on jääahveniin kuuluva Lepidonotothen larseni. Seuraavaksi eniten löytyy samoin jääahveniin kuuluvia Lepidonotothen nudifrons- ja Gobionotothen gibberifrons -lajeja.[13]

Selkärangattomia eläinlajeja Bouvet’nsaarelta on löydetty vain seitsemän, neljä punkkilajia ja kolme hyppyhäntäislajia. Yleisimmät selkärangattomat ovat kuoripunkkeihin kuuluva Alaskozetes antarcticus ja hyppyhäntäisiin kuuluva Cryptopygus antarcticus.[9]

Historia

muokkaa

Löytäminen

muokkaa
 
Jean-Baptiste Bouvet de Lozier’n tutkimusmatkoista tehty kartta, joka tehtiin melkein heti tämän saavuttua takaisin Ranskaan. Karttaan on merkitty Bouvet’nsaaren Cap de la Circoncision tyhjän, tuntemattoman alueen reunalle.

Bouvet’nsaaren löysi 1. tammikuuta 1739 ranskalainen Jean-Baptiste Bouvet de Lozier, ja saari nimettiin hänen mukaansa.[14] Bouvet merkitsi saaren sijainnin väärin, minkä takia eivät James Cook, James Clark Ross eikä Thomas Moore löytäneet sitä myöhemmin. Ross purjehti vuonna 1843 noin 29 kilometriä Bouvet’nsaaren pohjoispuolelta ja Moore vuonna 1854 noin 24 kilometriä sen itäpuolelta.[15]

Brittiläiset hylkeenpyytäjät James Lindsay ja Thomas Hopper näkivat saaren 6. lokakuuta 1808. He luulivat löytäneensä uuden saaren, koska he olivat kaukana Bouvet’n antamista koordinaateista. He nimesivät sen Lindsaynsaareksi. Yhdysvaltalainen hylkeenpyytäjä Benjamin Morrell lähetti 7. joulukuuta 1822 aliperämiehensä maihin. Se oli Bouvet’nsaaren ensimmäinen rekisteröity maihinnousu.[15]

 
Bouvet’nsaari valokuvassa vuodelta 1898.

Brittiläinen hylkeenpyytäjä George Norris löysi 10. joulukuuta 1825 kaksi saarta. Ensimmäisen saaren hän nimesi Liverpoolinsaareksi ja toisen Thompsoninsaareksi. Hän nousi maihin Liverpoolinsaarelle, joka todennäköisesti oli Bouvet’nsaari, ja julisti sen kuuluvaksi Yhdistyneelle kuningaskunnalle.[15] Britannian hallitus ei kuitenkaan missään vaiheessa noudattanut julistusta, eikä saarta ollut missään kartoissa merkitty Britannian omistukseksi.[16] Thompsoninsaari on jäänyt mysteeriksi, sillä vaikka siitä on myös muita havaintoja (muun muassa yhdysvaltalaiselta Joseph J. Fullerilta vuodelta 1893), Carl Chun ei löytänyt siitä jälkiä 25. marraskuuta 1898.[15] Chunin retkikunta oli ensimmäinen, joka kartoitti Bouvet’nsaaren.[9]

Norjalle

muokkaa
 
Norjalaisretkikunta ensimmäisinä maissa Bouvet’n saarella vuonna 1927

Norjalainen liikemies Lars Christensen päätti 1920-luvulla, että Bouvet’nsaari olisi otollinen paikka valaanpyyntiasemalle.[15] Hänen päämääränään oli myös saada Norjan haltuun Antarktisia maita. Hän sai 31. elokuuta 1927 Norjan hallitukselta oikeuden ottaa Norjan haltuun kaikki maat, jotka eivät ole vielä muiden valtioiden omistuksessa. Tästä syystä Christensen keskittyi Pietari I:n saareen ja Bouvet’nsaareen.[16] Hän lähetti tutkimusalus Norvegian tutkimaan seutua. Aluksen kapteeni Harald Horntvedt astui maihin 1. joulukuuta 1927 ja julisti saaren kuuluvan Norjalle. Hän rakensi sinne myös pienen vajan, joka kuitenkin tuhoutui pian myrskytuulessa.[15] Vajan tarkoituksena oli toimia suojana mahdollisesti haaksirikkoutuville merimiehille. Vajan rakentaminen oli myös perinteinen norjalainen tapa julistaa maan omistajuutta. Norvegian miehistö tutki saarta kuukauden ajan.[17]

Vuonna 1930 Norjan suurkäräjät sääti lain, jonka mukaan saari samoin kuin Pietari I:n saari ja Kuningatar Maudin maa kuuluvat Norjalle.[18]

Christensenin suunnitelmat Bouvet’nsaaresta olivat kaatua toiseen norjalaiseen valaanpyyntiyritykseen, joka kysyi Britannialta lupaa metsästää hylkeitä ja pyydystää valaita Bouvet’n- ja Thompsoninsaaren vesillä. Britannia antoi retkikunnalle luvan, mutta tämän tultua julkisuuteen Norja ilmoitti, että se oli jo vaatinut saarta itsellen ja aloittanut siellä metsästyksen.[17] Britannia vastusti Norjan vaatimusta Bouvet’nsaaresta, koska Norris oli julistanut saaren jo kuuluvaksi Britannialle. Maat pääsivät pian yhteisymmärrykseen. Britannia tunnusti marraskuussa 1928 Norjan aseman Bouvet’nsaarella, ja vastapainoksi Norja tunnusti Britannian vaatimukset Antarktiksella.[15][19]

 
Norjalaisia Kapp Circoncisionin vajan edustalla 1929.

Norvegia palasi Bouvet’nsaarelle vuonna 1928. Matkan tarkoituksena oli perustaa saarelle meteorologinen asema, mutta saarelta ei löytynyt sille sopivaa paikkaa. Sääaseman sijaan saarelle rakennettiin pieni vaja. Norvegia purjehti Bouvet’nsaarelle jälleen marraskuussa 1929, jolloin saaresta otettiin ensimmäiset ilmakuvat ja viereiselle pienelle Larsøyalle rakennettiin pieni vaja. Sekä Bouvet’nsaaren että Larsøyan vajat olivat tuhoutunet, kun Nils Larsen kävi maaliskuussa 1931 Norvegialla Bouvet’nsaarella.[15] Vuoden 1929 retkikunta otti saarelta myös ensimmäiset kivinäytteet, joiden ansiosta geologi Olaf Holtedahl määritteli saaren geologisia piirteitä.[8]

Tutkimusaseman perustaminen ja suojelualueeksi

muokkaa

Norjalaiset eivät onnistuneet 1900-luvun alkupuoliskolla rakentamaan Bouvet’nsaarelle pysyvää tutkimusasemaa. Norjan lisäksi aseman rakentamista tutkivat myös Britannia (1939 ja 1964) ja Etelä-Afrikka (1955 ja 1966).[15]

Bouvet’nsaari ja sitä ympäröivät merialueet julistettiin 1971 luonnonsuojelualueeksi. Saaren luonto ja ympäristö ovat sen ansiosta ympärivuotisessa suojelussa. Julistuksen myötä saari on myös turvattu teiden ja rakennusten rakentamiselta ja monilta muilta toiminnoilta, joihin kuuluu maaston muokkaamista.[7]

Norjan Polaari-instituutti (NPI) rakennutti 1977 saarelle automaattisen säähavaintoaseman. NPI miehitti asemaa väliaikaisesti joulukuusta 1978 maaliskuulle 1979, jolloin saarella tehtiin biologisia ja geologisia tutkimuksia. Tutkimusryhmä jätti jälkeensä kaksi säähavaintoasemaa, kolme vajaa ja hätävaraston. NPI tutki saarta uudestaan maaliskuussa 1985 sekä joulukuun 1996 ja helmikuun 1997 välisenä aikana.[15] NPI:n 1990-luvun puolivälin tutkimukset liittyivät Antarktiksen merielämää suojelevaan CCAMLR-sopimukseen. NPI:n tutkijat palasivat saarelle jälleen syksyllä 2007, jolloin he havaitsivat, että sekä tutkimus- että sääasema olivat molemmat syöksyneet mereen. Uusi ja paremmin varustettu asema vihittiin käyttöön tammikuussa 2014.[7] Asemassa on kamera ja mittauslaitteita, joiden dataa pystyy lähettämään satelliitin kautta ympäri vuoden. Laitteet saavat virtaa tuulienergiasta.[20]

Hallinto ja talous

muokkaa

Bouvet’nsaari on Norjan territorio, ja sitä hallitsee suoraan Norjan oikeus- ja turvallisuusministeriön napa-alueiden osasto.[21] Bouvet’nsaari sijaitsee Antarktiksen sopimuksen määrittelemän alueen ulkopuolella, joten Norjan omistusoikeutta siihen ei ole kyseenalaistettu, toisin kuin Norjan vaatimien Pietari I:n saaren ja Kuningatar Maudin maan asemaa.[8]

Vaikka saari on asumaton, sillä on kuitenkin Internetin ylätason verkkotunnus .bv.[21] Tunnusta hallinnoi Norid, joka ei kuitenkaan ole avannut sitä rekisteröitäväksi.[22] Sillä on myös radioamatööritoiminnassa oma maatunnuksensa 3Y/B, joka on DXCC:n listauksessa Pohjois-Korean jälkeen toiseksi etsityin kohde.[23]

Bouvet’nsaaren ympärillä on Norjan yksinomainen talousvyöhyke, jonka pinta-ala on 757 814 neliökilometriä.[24] Talousvyöhykkeen alueella on jonkin verran kalastustoimintaa. Kalastus alueella alkoi noin 1970-luvun puolivälissä.[25] Viralliset tiedot Bouvet’nsaaren vesillä tehdystä kalastuksesta ovat vähäisiä, ja CCAMLR:n tietokanta käsittelee laajempaa Antarktista merialuetta.[26] CCAMLR:n saalistietojen mukaan Bouvet’nsaaren vesillä ei kalasteta ollenkaan troolaamalla, mutta Sea Around Us Projectin tutkijat epäilevät, että alueella on melko runsaasti laitonta kalastusta valvonnan puutteen takia. Tutkijat arvioivat, että vuosien 1977–2010 aikana Bouvet’nsaaren talousvyöhykkeen kokonaissaalis oli noin 2 400 tonnia. Toiminta alkoi pienimuotoisena vuonna 1977, mutta saalismäärät kasvoivat hiljalleen, kunnes vuosina 2005–2010 kasvu kiihtyi. Pitkäsiimakalastuksen tärkeimmät saalislajit olivat jääahveniin kuuluvat Dissostichus eleginoides ja Dissostichus mawsoni sekä jääkalalajit.[27]

Lähteet

muokkaa
  • Day, David: Antarctica: A Biography. Oxford: Oxford University Press, 2012. ISBN 978-0-19-967055-0 Google-kirjat (viitattu 14.5.2015). (englanniksi)
  • Engelskjøn, Torstein: Botany of Bouvetøya, South Atlantic Ocean. II. The terrestrial vegetation of Bouvetøya. Polar Biology, 1987, 5. vsk, nro 2, s. 129–163. Norwegian Polar Institute. (englanniksi)
  • Huyser, Onno: Bouvetøya. Teoksessa Fishpool, Lincoln D. C. & Evans, Michael I.: Important Bird Areas in Africa and Associated Islands. Cambridge: Birdlife International, 2001. ISBN 1-874357-20-X Bouvet’nsaaren osuus kirjasta (PDF) (viitattu 7.5.2015). (englanniksi)
  • Mills, William J.: Exploring Polar Frontiers: A Historical Encyclopedia. Santa Barbara, Calirofnia: ABC-CLIO, 2003. ISBN 1-57607-422-6 Google-kirjat (viitattu 14.5.2015). (englanniksi)
  • Padilla, Allan & Zeller, Dirk & Pauly, Daniel: ”The Fish and Fisheries of Bouvet Island”. Teoksessa Palomares, Maria Lourdes D. & Pauly, Daniel (toim.): Marine Fisheries Catches of SubAntarctic Islands, 1950 to 2010. Fisheries Centre Research Reports, 2015, 23. vsk, nro 1. Vancouver, B.C.: The Fisheries Centre, Univesity of British Columbia. Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 6.6.2015. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  • Riffenburgh, Beau (toim.): Encyclopedia of the Antarctic. New York, NY: Routledge, 2007. ISBN 978-0-415-97024-2 Google-kirjat (viitattu 17.5.2015). (englanniksi)
  • Rognhaug, Magnus Hovind (toim.): Norway in the Antarctic. Tromsø: Norsk Polarinstitutt, Framsenteret, 2014. ISBN 978-82-7666-308-2 Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 14.5.2015). (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ McWhirter, Norris & Ross: ”Maa, Etäisin saari”, Guinnessin Ennätysten kirja, s. 100. (Vanhin suomenkielinen painos) Suomentanut Stenqvist, Juhani & Käki, Matti. Otava, 1968.
  2. ↑ a b c Huyser, s. 113.
  3. ↑ Bouvetøya Store norske leksikon. 28.12.2013. Viitattu 7.5.2015. (norjaksi)
  4. ↑ a b c Engelskjøn, s. 129–130.
  5. ↑ a b The geology of Bouvetøya (Bouvet Island) 12.12.2014. Norwegian Polar Institute. Viitattu 7.5.2015. (norjaksi)
  6. ↑ a b Riffenburgh, s. 966.
  7. ↑ a b c Bouvetøya Miljøstatus i Norge. 3.12.2014. Viitattu 14.5.2015. (norjaksi)
  8. ↑ a b c Roghnaug, s. 10.
  9. ↑ a b c d Riffenburgh , s. 176–177.
  10. ↑ a b c d e Huyser, s. 114.
  11. ↑ a b c d e f Engelskjøn, s. 140–144.
  12. ↑ Hofmeyr, G. J. G. et al.: Population changes of Antarctic fur seals at Nyrøysa, Bouvetøya. Polar Biology, 2005, 28. vsk, nro 9, s. 725–731. Springer-Verlag. ResearchGate. Viitattu 15.5.2015. (englanniksi)
  13. ↑ Jones, Christopher D. et al.: Diversity, relative abundance, new locality records and population structure of Antarctic demersal fishes from the northern Scotia Arc Islands and Bouvetøya. Polar Biology, 2008, 31. vsk, nro 12, s. 1486, 1493. Springer-Verlag. Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 15.5.2015. (englanniksi)
  14. ↑ Geographica maailmankartasto: maanosat, maat, kansat, s. 469. Almagest, 2008. ISBN 978-3-8331-4130-0
  15. ↑ a b c d e f g h i j Mills, s. 96–98.
  16. ↑ a b Day, s. 207.
  17. ↑ a b Day, s. 209.
  18. ↑ Laki Bouvet’nsaaresta, Pietari I:n saaresta ja Kuningatar Maudin maasta (norjaksi)
  19. ↑ Day, s. 211.
  20. ↑ Roghnaug, s. 11.
  21. ↑ a b Bouvet Island The World Factbook. 22.1.2015. CIA. Arkistoitu 8.10.2010. Viitattu 15.5.2015. (englanniksi)
  22. ↑ The .bv top level domain (Bouvet Island) UNINETT Norid AS. Arkistoitu 4.7.2015. Viitattu 16.5.2015. (englanniksi)
  23. ↑ DXCC Most Wanted List Club Log. Arkistoitu 31.10.2013. Viitattu 20.8.2015. (englanniksi)
  24. ↑ BirdLife International: Country profile: Bouvet Island (to Norway) birdlife.org. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 6.6.2015. (englanniksi)
  25. ↑ Padilla & Zeller & Pauly, s. 21.
  26. ↑ Padilla & Zeller & Pauly, s. 24.
  27. ↑ Padilla & Zeller & Pauly, s. 26–27.

Aiheesta muualla

muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Bouvet’nsaari&oldid=22587189”