Bonifatius VIII

Paavi Bonifatius VIII (syntymänimeltään Benedetto Caetani tai Benedetto Gaetano, (n. 1235 – 11. lokakuuta 1303 Rooma) oli paavina 24. joulukuuta 1294 – 11. lokakuuta 1303. Useat läntisen Euroopan hallitsijat kyseenalaistivat Bonifatiuksen arvovallan, näistä merkittävimpänä Ranskan kuningas Filip IV. Paavi ja kuningas Filip IV kiistelivät papiston verotusoikeudesta. Valtataistelu Filip IV:n kanssa johti lopulta paavin ennenaikaiseen kuolemaan. Bonifatiuksen kauden kestävimmät saavutukset olivat Corpus juris canonicin kolmannen osan julkaisu, kanonisen oikeuden teos Liber sextus sekä riemuvuosien eli pyhien vuosien perinteen aloitus vuonna 1300.

Bonifatius VIII
Bonifatius VIII hautamuistomerkissä.
Henkilötiedot
Syntynyt	1235 Anagni, Kirkkovaltio
Kuollut	11. lokakuuta 1303 Rooma, Kirkkovaltio
Paavi
Paavius alkoi	24. joulukuuta 1294
Paavius päättyi	11. lokakuuta 1303
Edeltäjä	Pyhä Celestinus V
Seuraaja	Benedictus XI
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Bonifatius VIII:n vaakuna.

Varhaisvuodet

Benedetto Caetani syntyi vanhaan ja vaikutusvaltaiseen Caetanien roomalaiseen aatelissukuun. Hän opiskeli lakia Bolognassa ja sai sen jälkeen useita tärkeitä virkoja paavin hallinnossa. Paavi Martinus IV nimitti Caetanin San Nicola in Carceren kardinaalidiakoniksi vuonna 1281, ja paavi Nikolaus IV:n kaudella vuonna 1291 Caetanista tuli Montibusin Pyhän Martinuksen kirkon kardinaalipappi. Caetani toimi paavin legaattina Pariisin kirkolliskokouksessa vuosina 1290–1291, jossa hän onnistui viivyttämään Englannin ja Ranskan välisen sodan uudelleenpuhkeamista. Hän toimi myös Ranskan ja Aragonian rauhanvälittäjänä.

Paavina

Juuri kardinaali Benedetto Caetani vahvisti paaviksi aikoinaan vastentahtoisesti suostuneen Celestinus V:n halun erota. Sen jälkeen kun Caetanista oli tullut Celestinuksen seuraaja Bonifatius VIII, hän piti viisaimpana sulkea iäkkään entisen paavin Fumonen linnaan, jossa tämä pian kuoli. Vaikka Celestinus kuolikin luonnollisen kuoleman, herätti hänen poismenonsa epäilyksiä Bonifatiuksen vihollisten keskuudessa.

Bonifatiuksen kauden alkaessa Euroopassa oli käynnissä kaksi laajaa konfliktia. Ensimmäinen oli Ranskan ja Englannin Guyennea ja Flanderia koskeva kiista ja toinen Napolin ja Aragonian kuningaskuntien välinen Sisiliaa koskeva kiista. Sisilia oli pitkällisten provokaatioiden seurauksena eronnut Napolin kuningaskunnasta, välittämättä paavin saarta koskevaa feodaaliherruutta. Bonifatius joutui lopulta vastoin tahtoaan hyväksymään saarivaltion itsenäisyyden.

Paavin yritykset sovittaa Englannin Edvard I:n ja Ranskan Filip IV:n väliset vihamielisyydet olivat kuitenkin mutkikkaampi ongelma. Riidat kietoutuivat nimittäin toiseen tärkeään ongelmaan, kummankin monarkin pyrkimykseen verottaa papistoa ilman paavin suostumusta.

Keskiaikaisten hallitsijoiden halu verottaa papiston varallisuutta oli perusteltu, mutta tämä käytäntö oli kuitenkin ristiriidassa tuon ajan kanonisen oikeuden kanssa. Vuonna 1296 Bonifatius VIII julkaisi bullan Clericis laicos, joka kielsi pannan uhalla määräämästä papistoa verolle ilman paavin nimenomaista lupaa. Bullalla oli jonkin verran vaikutusta Englannissa pääasiassa Canterburyn arkkipiispan Robert Winchelseyn tuen ansiosta. Ranskassa ei kuitenkaan ollut samanlaista vahvaa paavin valtaoikeuksien puolustajaa, eikä bulla saanut siellä tukea.

Taistelu Filip IV:n kanssa

Ranskan kuningas Filip IV pyrki estämään Clericis laicosin julkaisun ja vastusti avoimesti bullaa kieltämällä kaiken rahan ja arvoesineiden viennin Ranskasta ja karkottamalla ulkomaisia kauppiaita. Nämä toimenpiteet olivat jo yksin vakava uhka paavin tuloille, mutta ratkaiseva isku oli vaikutusvaltaisen Colonnan suvun nousu avoimeen kapinaan paavia vastaan. Suku oli yksi Rooman merkittävimmistä aatelissuvuista, ja siihen kuului kaksi kardinaalia. Kapina huipentui siihen, että aseistettu joukko ryösti paavin aarrekammion toukokuussa 1297. Tätä seurasi vuoden kestänyt taistelu Colonnan joukkoja vastaan, joka päättyi heidän ehdottomaan antautumiseensa. Suku välttyi ekskommunikaatiolta, mutta menetti virka-asemansa ja omaisuutensa. Tuomio johti pian uuteen kapinaan ja pakoon Roomasta. Osa Colonnan suvun jäsenistä pakeni Ranskaan Filip IV:n luo. On mahdollista, että he olivat liittoutuneet jo ennen Clericis laicoksen julkaisua.

Bonifatiuksen ensimmäistä kiistaa Ranskan kuninkaan kanssa seurasi sovinto, jota korosti se, että paavi kanonisoi Filipin pyhän esi-isän Ludvig IX:n. Seuraava konflikti osoittautui kuitenkin sovittamattomaksi. Se puhkesi vuonna 1301, kun Etelä-Ranskan Pamiersin piispa Bernard Saisset joutui syytetyksi ja vangittiin lyhyen oikeudenkäynnin jälkeen. Tällä tuomiolla kuningas Filip IV uhmasi yhtä paavinvallan perustavanlaatuisista oikeuksista. Siihen saakka vain kirkolla ja paavilla oli ollut oikeus tuomita papiston jäseniä. Tässä asiassa paavi ei enää voinut tehdä kompromissia, ja bullassa Ausculta fili ("Kuuntele poika") hän nuhteli terävästi Filipiä ja vaati piispan vapauttamista. Kuninkaan kansleri Pierre Flotte levitti kuitenkin vääristeltyä versiota bullasta ja valmisteli siten Ranskan säätyjen yleiskokouksen yleistä mielipidettä kuninkaalle suotuisaksi. Huhtikuussa 1302 säätyjen yleiskokouksessa aateliset ja porvarit kannattivat innolla kuninkaan kantaa. Myös papisto kannatti kuningasta, joskin vastahakoisesti.

Bonifatiuksella näyttää silti olleen hyvä syy otaksua riidan päättyvän suotuisasti, koska Filipin armeija hävisi pian tämän jälkeen tuhoisasti Flanderin kaupunkien liittouman armeijalle. Lisäksi Saksan kuningas ja tuleva keisari, Albrekt I oli valmis luopumaan liitosta Ranskan kanssa, mikäli paavi tunnustaisi hänet lailliseksi hallitsijaksi. Tämä tunnustus myönnettiin alkuvuodesta 1303 sanoilla, jotka korostivat harmonista suhdetta paavinvallan ja Pyhän Saksalais-roomalaisen keisarikunnan välillä. Paavi sanoi nyt tämän keisarikunnan hallitsevan – paavin ylivallan alaisena – kaikkia muita valtakuntia, myös Ranskaa.

Marraskuussa 1302 paavi oli antanut vielä perustavanlaatuisemman julistuksen paavin määräävästä asemasta koko kristityssä maailmassa. Bulla Unam sanctam (”Yksi pyhä”) on kenties tunnetuin kaikista keskiajan paavin julkaisemista asiakirjoista, koska paavin asema määritellään siinä äärimmäisen suorasukaisella tavalla. Bullan viimeisessä lauseessa todetaan, että kaikkien on alistuttava paavin tahtoon:

"Lisäksi julistamme ja määrittelemme, että pelastuakseen jokaisen ihmisolennon on ehdottoman välttämättömästi alistuttava Rooman Paavin vallan alle."

Samaan aikaan Filip IV:n uudeksi kansleriksi oli noussut Flotten tilalle Guillaume de Nogaret. Nogaret alkoi johtaa kuninkaan paavinvastaista politiikkaa. Filip sai tukea paavi Bonifatiuksen vihollisilta. Filipin puolelle liittyi esimerkiksi paavin legaatti Ranskassa, kardinaali Jean Lemoine. Louvressa pidettiin salainen kokous, jossa paavia vastaan keksittiin monia perusteettomia syytöksiä, alkaen laittomasta paavin virkaan valitsemisesta harhaoppisuuteen. Tämän jälkeen Nogaret matkusti Italiaan nostattamaan kapinaa paavia vastaan.

Bonifatiuksen vangitseminen ja kuolema

Nogaret epäonnistui pyrkimyksissään lietsoa kapinaa, mutta sai kuulla, että Bonifatius oli aikeissa julkaista bullan, jossa kuningas Filip IV ekskommunikoidaan eli erotetaan kirkosta. Nogaret sopi silloin Sciarra Colonnan ja joidenkin kardinaalien kanssa, että paavi vangittaisiin kesäasunnollaan Anagnissa.

Juoni onnistui, kun Anagnin kaupungin paikallisjohtajat antoivat sille suostumuksensa. He muuttivat kuitenkin kahden päivän kuluttua mieltään ja pelastivat paavin. Näiden kahden päivän aikana Bonifatiusta pahoinpideltiin ja Sciarra Colonna olisi ilmeisesti tahtonut tappaa paavin. Bonifatius palasi Roomaan fyysisesti ja henkisesti murtuneena ja kuoli pian vankeutensa jälkeen.

Jälkimaine

Bonifatius VIII:n kokema väkivaltainen hyökkäys merkitsi paavin hengellisen vallan ensimmäistä avointa haastamista, jonka länsimaiden maalliset hallitsijat olivat toteuttaneet. Bonifatius ei kuitenkaan ollut kannoissaan edeltäjiään jyrkempi. Bonifatiuksen vaateet paavin vallalle eivät millään tavoin ylittäneet hänen edeltäjiensä vaatimuksia 1200-luvulla, vaan ne olivat jopa kohtuullisempia kuin esimerkiksi Innocentius IV:n esittämät näkemykset. Bonifatiuksen kanta vastasi suurilta osin niitä ajatuksia, jotka olivat olleet vallalla teologian opetuksessa ja kanonisessa laissa aina paavi Gregorius VII:n ajoista lähtien.

Lukuisia Bonifatius VIII:n muistomerkkipatsaita on säilynyt, ja niistä voi havaita, että Bonifatius VIII pidensi paavin tiaran korkeutta ja lisäsi tiaraa ympäröivien kruunujen lukumäärää yhdestä kahteen ja ehkä kolmeen, mikä on niiden lukumäärä nykyisin. Tälle seikalle löytyy tukea myös muista lähteistä.

Lähteet

• Hanska, Jussi: Kristuksen sijaiset maan päällä? Paaviuden historiaa apostoli Pietarista Johannes Paavali toiseen. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-719-2

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Bonifatius VIII Wikimedia Commonsissa