Birger Lemberg

Birger Johannes Lemberg (14. toukokuuta 1891 Hämeenlinna9. elokuuta 1926) oli suomalainen jääkärimajuri. Hänen vanhempansa olivat tullinhoitaja Adolf Fredrik Lemberg ja Maria Elisabet Falk. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1922 Heidi .Magdalena Relanderin kanssa.[1][2]

OpinnotMuokkaa

Hän kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen ruotsalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1910 ja liittyi Uusmaalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston lainopillisessa tiedekunnassa vuosina 1911 - 1915 ja 1921.[1][2]

JääkäriaikaMuokkaa

 
Jääkäripataljoona 27:n 4. komppania.

Hän liittyi vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 8. huhtikuuta 1915 ja hänet sijoitettiin joukon 2. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 1. syyskuuta 1915 myöhemmin muodostettuun Jääkäripataljoona 27:ään ja sen 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin pataljoonan 4. komppaniaan 21. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.[1][2]

Suomen sisällissotaMuokkaa

Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 yliluutnantiksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan komppanianpäälliköksi ensin 1. Jääkärirykmentin 2. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan, josta hänet määrättiin komppanianpäälliköksi 12. maaliskuuta 1918 alkaen 3. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Tampereella, Kämärällä ja Viipurissa.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aikaMuokkaa

Sisällissodan jälkeen hänet määrättiin armeijan uudelleen järjestelyn yhteydessä Suomen valkoiseen kaartiin, jossa toimi 15. kesäkuuta 1918 alkaen 2. komppanian päällikkönä ja hoiti useita kertoja pataljoonankomentajan tehtäviä. Armeijasta hän erosi 8. lokakuuta 1919 ja siirtyi 1. toukokuuta 1920 alkaen suojeluskuntajärjestön palvelukseen ja hänet sijoitettiin Helsingin suojeluskuntapiirin sotilasohjaajaksi ja 20. heinäkuuta 1921 alkaen piiripäälliköksi. Suojeluskuntajärjestöstä hän erosi 31. maaliskuuta 1923.[1][2] Hän osallistui vuoden 1924 alussa niin sanottuun upseerikapinaan, jonka tarkoituksena oli painostaa Lauri Igmania ottamaan hallitukseensa puolustusministeriksi Lauri Malmberg tiukkoine ehtoineen, johon vaatimukseen Ingman sitten myöntyikin presidentti Ståhlbergin periaatteellisesta vastustuksesta huolimatta.[3] Kyseisen selkkauksen aikana hän astui uudelleen armeijan palvelukseen 16. huhtikuuta 1924 ja hänet sijoitettiin Kenttätykistörykmentti 1:n talouspäälliköksi.[1][2]

LuottamustoimetMuokkaa

Hän toimi Helsingin kaupungin verotuslautakunnan ja valtion tulo- ja omaisuusverolautakunnan jäsenenä vuosina 1920 - 1925.[1][2]

JulkaisutMuokkaa

  • Muistelmateos, Jägarpojkar, 1924.[1][2]


LähteetMuokkaa

  • Alapuro, Risto (toim.): Raja railona – Näkökulmia suojeluskuntiin. WSOY, Porvoo 1998, ISBN 951-0-23032-4.
  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f g h Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
  3. Alapuro 1998: 256–257.