Bakassin niemimaa

Bakassin niemimaa on niemimaa Kamerunissa sen Nigerian vastaisella rajalla. Kamerun ja Nigeria ovat kiistelleet alueesta. Kamerun on hallinnut sitä vuodesta 2006 Kansainvälisen tuomioistuimen ratkaistua kiistan Kamerunin hyväksi vuonna 2002.

Bakassin niemimaa kartalla.
Niemimaa satelliittikuvassa.

MaantiedeMuokkaa

Bakassin niemimaa sijaitsee Kamerunin ja Nigerian vastaisella rajalla.[1] Merellä sijaitsee Guineanlahti ja lähellä Nigerjoen suisto.[2] Alueen pinta-ala on noin 665 km². Vuodesta 2006 niemimaata on hallinnut Kamerun.[1]

HistoriaMuokkaa

Nykyinen kiista Bakassin niemimaan hallinnasta on perua Afrikan siirtomaa-ajoilta. Euroopan suurvalloista Iso-Britannia ja Saksa sopivat Länsi-Afrikan siirtomaidensa rajoista 1800-luvulla. Bakassin niemimaasta tuli tuolloin osa brittien hallitsemaa Nigeriaa. Vuonna 1913 rajoja muutettiin kuitenkin uudelleen siten, että niemimaasta tuli osa Saksan Kamerunia.[1]

1960-luvulla niemimaasta tuli kiistakapula, kun Nigeria ja Kamerun alkoivat kiinnittää siihen lähempää huomiota öljyesiintymien takia. 1990-luvun alussa Nigeria julisti niemimaan osaksi Nigeriaa ja Kamerun vastasi lähettämällä alueelle omia joukkojaan. Kamerunia tuki myös Ranska, joka lähetti vahvistuksia tukikohtiinsa Kamerunissa. Tilanteen kärjistyessä saatiin lopulta aikaan kansainvälinen välitys. Kiista otettiin Kansainvälisen tuomioistuimen käsittelyyn. Se päätti vuonna 2002, että niemimaa kuuluu Kamerunille. Molemmat maat alkoivat vetää joukkojaan alueelta joulukuussa 2004 ja viimein elokuussa 2006 Nigeria luovutti koko niemimaan Kamerunin hallintaan.[1]

Kansainvälisen tuomioistuimen päätös ei ole päättänyt jännitteitä alueella täysin. Esimerkiksi vuonna 2007 nigerialaiset asemiehet surmasivat kamerunilaisia sotilaita ja heinäkuussa 2017 kamerunilaiset sotilaat tappoivat 97 nigerialaista kalastajaa.[1]

VäestöMuokkaa

2000-luvulla niemimaan asukasluvuksi arvoitiin noin 300 000 henkilöä. Valtaosa heistä oli nigerialaisia kalastajia. Nigerian luovuttua alueesta tuhansia heistä on muuttanut Cross Riverin osavaltion puolelle.[2]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e Toyin Falola, Ann Genova ja Matthew M. Heaton: Historical Dictionary of Nigeria, s. 68. 2. painos. Rowman & Littlefield, 2018. ISBN 9781538113141. (englanniksi)
  2. a b Nigeria cedes Bakassi to Cameroon BBC News. BBC. Viitattu 22.3.2021. (englanniksi)