Baškortostan Turkvision laulukilpailussa

Baškortostan on osallistunut Turkvision laulukilpailuun kahdesti. Ensimmäisen kerran se osallistui vuoden 2013 kilpailuun.[1]

Baškortostan
Paikallinen TV-asema Kuray Television
Esiintymiset
Esiintymiskerrat 2
Ensiesiintyminen 2013
Paras sijoitus 3. (2014)
Huonoin sijoitus Karsiutuminen (2013)
Paras pistemäärä 199 (2014)

Historia muokkaa

2013 muokkaa

Baškortostan osallistui kaikkien aikojen ensimmäiseen Turkvision laulukilpailuun Turkin Eskişehirissä vuonna 2013.[1] Televisioyhtiö Kuray Television järjesti 16. marraskuuta karsinnan, jossa Baškortostanin edustaja oli tarkoitus valita.[2] Siihen osallistui 17 artistia.[3] Karsinta jouduttiin kuitenkin keskeyttämään ja siirtämään myöhemmäksi rakennuksessa syttyneen tulipalon vuoksi.[4]

Karsinta järjestettiin lopulta 5. joulukuuta. Baškortostanin edustajaksi valittiin Diana Išnijazova.[5] Karsintaan osallistuivat:

Nro Artisti(t) Kappale Sija
1 Hawa
2 Homay
3 Diana Išnijazova Kuray Şarkısı 1
4 Ziliә Bәhtieva
5 Ilyas Kinyәғolov
6 Yәmil Baymyrҙin
7 Ғaysar Miңdeғolov
8 Ian Lear
9 Angelica Jakuseva
10 Hansura
11 Han ҡyҙy
12 Eurasia
13 Nәrkәs Siražetdinova
14 Arғymak
15 Әs-sәlәm
16 Bүrelәr Tөrkөmө
17 Aygөl Әmineva

Turkvisionin 19. joulukuuta järjestetystä semifinaalista Baškortostan ei päässyt jatkoon.

2014 muokkaa

Heinäkuussa 2014 tiedotettiin, että Baškortostan osallistuu myös vuoden 2014 kilpailuun Kazanissa.[6] Lokakuussa Kuray Television pyysi artisteja lähettämään kappaleita karsintakilpailuun.[7] Lähetetyistä kappaleista yhdeksän valittiin loppukilpailuun, joka järjestettiin 30. lokakuuta.[8] Finaaliin pääsivät:

Artisti(t) Kappale Tulos
Robert Juldašev
Yan Lira
Kuraysy
Nәrkәs Siražetdinova
Karavan
Әs-sәlәm
Artur Šugajupov
Ruslan Timerlanov
Zaman Kubair (Кубаир) 1

Yhdeksänhenkinen tuomaristo valitsi voittajaksi Zaman-yhtyeen, joka esitti kappaleen ”Kubair”.[9] Turkvision laulukilpailun semifinaalissa Zaman sai 193 pistettä, sijoittui neljänneksi ja pääsi finaaliin, jossa se sijoittui kolmanneksi 199 pisteellä.[10]

2017 muokkaa

Baškortostan osallistui uudelleen vuoden 2017 kilpailuun, joka olisi järjestetty Astanassa, Kazakstanissa. Edustajaksi oli valittu Zilia Bakhtieva kappaleella "Donya Mathur".

Kilpailijat muokkaa

Värien selitykset
  Voitto
  Toinen
  Kolmas
  Viimeinen
Vuosi Artisti(t) Kieli Kappale Sija Pisteet Semif. Pisteet
2013 Diana Išnijazova Baškiiri Kuray Şarkısı Ei päässyt jatkoon
2014 Zaman Baškiiri Kubair” (Кубаир) 3 199 4 193
2015 Ei osallistunut kilpailuun
2016 Zilia Bakhtieva Baškiiri Donya Mathur Kilpailu peruttu
2017 Zilia Bakhtieva Baškiiri Donya Mathur Kilpailu peruttu

Lähteet muokkaa

  1. a b Granger, Anthony: Türkvizyon 2013: Participating Countries Revealed 19.10.2013. Eurovoix.com. Viitattu 4.12.2015. (englanniksi)
  2. Granger, Anthony: Bashkortostan: Final November 16th 19.10.2013. Eurovoix.com. Viitattu 4.12.2015. (englanniksi)
  3. Granger, Anthony: Bashkortostan: National Final Today 16.11.2013. Eurovoix.com. Viitattu 4.12.2015. (englanniksi)
  4. Granger, Anthony: Bashkortostan: National Final Disrupted By Fire 16.11.2013. Eurovoix.com. Viitattu 4.12.2015. (englanniksi)
  5. Granger, Anthony: Bashkortostan: Diana Ishniyazova Off To Turkey 6.12.2013. Eurovoix.com. Viitattu 4.12.2015. (englanniksi)
  6. Granger, Anthony: Turkvizyon’14: Agreement Signed With A Number Of Countries 20.7.2014. Eurovoix.com. Viitattu 4.12.2015. (englanniksi)
  7. Granger, Anthony: Bashkortostan: Turkvision Applications Open 9.10.2014. Eurovoix.com. Viitattu 4.12.2015. (englanniksi)
  8. Granger, Anthony: Bashkortostan: National Final October 30th 27.10.2014. Eurovoix.com. Viitattu 4.12.2015. (englanniksi)
  9. Granger, Anthony: Bashkortostan: Zaman To Turkvizyon 31.10.2014. Eurovoix.com. Viitattu 4.12.2015. (englanniksi)
  10. Granger, Anthony: Turkvizyon’14: Kazakhstan Wins! News. 21.11.2014. Eurovoix. Arkistoitu 29.11.2014. Viitattu 17.2.2020. (englanniksi)