BA-64 (ven. БА-64) oli Neuvostoliitossa vuosien 1942–1946 välillä valmistettu panssariauto. Autoja käytettiin toisessa maailmansodassa ja Korean sodassa. Neuvostoliitosta niitä vietiin moniin sen liittolaismaihin. Auton pääase oli 7,62 millimetrin DT-pikakivääri. Siitä valmistettiin useita eri versioita eri tehtäviä varten.

BA-64
BA-64 Nižni Novgorodin Kremlillä
BA-64 Nižni Novgorodin Kremlillä
Aseen tyyppi panssariauto
Alkuperämaa  Neuvostoliitto
Palvelushistoria
Sodissa toinen maailmansota
Korean sota
Valmistushistoria
Valmistusmäärä 9 110
Tekniset tiedot
Pääaseistus 7,6 mm DT-pikakivääri
Teho 50 hv
Toimintasäde 550 km (tiellä)
335 km (maastossa)
Huippunopeus 80 km/h (tiellä)
25 km/h (maastossa)

Kehitys ja valmistus muokkaa

 
Sivuprofiili

BA-64:n kehitystyö aloitettiin GAZ-tehtailla 17. kesäkuuta 1941. Uusi panssariauto rakennettiin GAZ-64 -auton pohjalle. Alun perin tarkoituksena oli käyttää aikaisemman kevyen panssariauton BA-20:n runkoa. Sen panssarointia pidettiin kuitenkin puutteellisena ja muotoilua sopimattomana. Sen sijaan muotoilua innoitti neuvostojoukkojen valtaamat Sd.Kfz. 221 -panssariautot ja kokeellinen LB-62, joka sekin oli saanut innoitusta saksalaisista malleista. Runko valmistettiin yhteenhitsetuista panssarilevyistä. Paksummat panssarilevyt ja parempi muotoilu tekivät autosta jopa paremmin suojatun kuin neuvostoliittolaiset raskaat panssariautot. Noin 40 prosenttiin valmistetuista autoista asennettiin RP-12-radio. Ainakin kolmen prototyypin rakentamisen jälkeen BA-64 vietiin sarjatuotantoon huhtikuussa 1942. Autoa valmistettiin vuoteen 1946 saakka. Niitä rakennettiin yhteensä 9 110 kappaletta, joista 3 901 oli mallia BA-64M. Sodan aikana niistä valmistui 8 174 ja sodan lopussa käytössä oli noin 3 300 autoa.[1]

Piirteet muokkaa

 
BA-64ZhD

BA-64:n pääase oli 7,62 millimetrin DT-pikakivääri tornissa. Pikakiväärin sai tarvittaessa nostettua yläasentoon ilmatorjuntaa varten. Auton mukana oli 20 lipasta, radiollisissa autoissa 17. Ammuksia oli 1 260/1 071. Miehistöllä oli myös kuusi F-1-käsikranaattia ja henkilökohtaiset aseensa. Autossa oli kaksi miehistön jäsentä, ajaja ja komentaja. Komentaja toimi myös ampujana ja miehistö istui autossa peräkkäin. Autossa oli ovet ajajan molemmilla puolella. Auton moottori tuotti 50 hevosvoimaa. Sen huippunopeus oli tiellä 80 km/h ja maastossa 25 km/h. Toimintasäde oli tiellä 550 kilometriä ja maastossa 335 kilometriä. Moottori oli käyttövarma ja pystyi käyttämään myös huonolaatuista polttoainetta. Renkaat olivat osittain luodinkestäviä ja tarkoitettu käyttöön maastossa. Tarvittaessa nopeuden lisäämiseksi ne saatettiin vaihtaa tavallisiin GAZ-M1-henkilöauton renkaisiin.[1]

Syyskuussa 1943 otettiin käyttöön paranneltu BA-64M. Sen ominaisuuksiin kuuluivat esimerkiksi suurempi polttoainesäiliö sekä mekaaniset ja rakenteelliset parannukset. Renkaiden etäisyyttä akseliin oli pidennetty, jotta korkea painon keskipiste ei kaataisi autoa niin herkästi. Vuonna 1944 joihinkin autoihin yritettiin asentaa uudempi SG-43-konekivääri, mutta lopputulos oli epätarkka. Autosta valmistettiin myös muita versioita. BA-64Z oli puolitela-ajoneuvo talviolosuhteisiin, mutta versio jäi alitehoiseksi. BA-64Sh oli komentoajoneuvo, johon viitattiin joskus myös nimellä BA-64E. Version torni oli poistettu ja istuimia oli kolme. Huomattava puute oli liian pieni tila radiolle. BA-64E oli panssaroitu miehistönkuljetusajoneuvo. Siihen mahtui kuusi henkilöä. Neuvostoliiton saatua M3-panssariautoja versio ei edennyt sarjatuotantoon. BA-64ZhD oli raiteilla kulkeva rautatiemalli. BA-64D oli puolestaan yritys lisätä tulivoimaa 12,7 millimetrin DŠK-konekiväärillä. Tornista tuli kuitenkin epäkäytännöllisen ahdas. Prototyyppejä olivat esimerkiksi panssarintorjunta-auto 37 millimetrin tykillä ja radiollinen komentoauto.[1]

Käyttö muokkaa

 
BA-64 sotamuseossa Dresdenissä.

Alun perin yhteysajoneuvoksi tarkoitettu BA-64 joutui sodan aikana myös moniin muihin rooleihin, kuten tiedustelutehtäviin sekä johto- ja huoltotehtäviin. Sitä käytettiin panssaroidun kuljetusajoneuvon tapaan ja vetämään panssarintorjuntatykkejä. Sen kevyt panssarointi ei tehnyt siitä erityisen pidettyä taisteluajoneuvona. Toisaalta panssarointi aiheutti usein ongelmia auton alustassa ja rikkoutumisaste oli korkea. Auto sopi kuitenkin loppujen lopuksi hyvin tehtäviin, joissa pystyttiin hyödyntämään sen hyvää liikkuvuutta, kuten sen alkuperäisessä tarkoituksessaan yhteysajoneuvona.[1]

BA-64 oli palveluskäytössä Neuvostoliitossa aina vuoteen 1953 saakka. Neuvostoliitosta autoja päätyi monille sen liittolaismaille. Autoja käyttivät Itä-Euroopan maat, Kiina ja Albania. Niitä käytettiin sotatoimissa toisen maailmansodan jälkeen uudestaan Korean sodassa YK:n joukkoja vastaan. Neuvostoliitossa BA-64:n seuraaja oli BTR-40, jonka kehitystyö alkoi vuonna 1947.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e Prenatt, Jamie: Soviet Armoured Cars 1936–45, s. 28–32, 46. Osprey Publishing, 2020. ISBN 9781472832061. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa