Azo (Iberia)
Azo (georg. აზო) tai Azoj (georg. აზოჲ), tunnettu myös nimellä Azon (georg. აზონი), oli muinaisen Kartlin eli antiikin lähteiden Iberian georgialaisten legendaarinen hallitsija. Keskiaikaiset georgialaiset vuosikirjat väittävät Makedonian valtakunnan kuninkaan Aleksanteri Suuren (vallassa 336–323 eaa.) asettaneen hänet hallitsemaan Iberiaa.
Keskiaikainen perinne
muokkaaKeskiaikaisissa georgialaisissa kronikoissa on toisistaan poikkeavat tiedot hänen nimestään ja alkuperästään. Kartlin kääntymys kutsuu häntä nimellä Azo(j) ja tekee hänestä varhaisemman Arian-Kartlin dynastian vallanperijän, mutta Kartlin elämä tuntee hänet nimellä Azon ja pitää häntä makedonialaisena ulkopuolisena. Azo ja Azon ovat epäilemättä sama hahmo, ja molemmat lähteet antavat kunnian hänen asemastaan Aleksanterin myyttiselle retkelle Georgian sisäosiin.[1]
Kartlin kääntymyksen mukaan Azo oli nimettömän Arian-Kartlin kuninkaan poika. Aleksanteri toi hänet seuraajiensa kanssa Kartliin ja asetti hänet maan ensimmäiseksi kuninkaaksi (georg. მეფე, mepe) Mtskhetassa kaupungin valloituksen jälkeen. Hän toi Kartliin myös Gatsin ja Gaimin kultin. Kartlin elämän kertoma tarina on erilainen. Teoksen mukaan Azon, Iaredoksen poika (ei mainittu Kartlin kääntymyksessä), ei ollut kuningas eikä edes georgialainen. Hänen kerrotaan valloittaneen Mtskhetan 100 000 makedonialaisen ("roomalaisen") voimin. Lisäksi Aleksanteri käski Azonia palvomaan seitsemää taivaankappaletta (Aurinkoa, Kuuta ja viittä "tähteä" eli planeettaa) ja palvelemaan "näkymätöntä jumalaa, maailmankaikkeuden luojaa". Tässä versiossa Azon kuvataan tyrannina, jonka myöhemmin suisti vallasta ja tappoi paikallisen hallitsijaklaanin (Parnavaziani-dynastian) Parnavaz I, jonka isän ja sedän Azon oli vuorostaan surmannut.[2][1]
Nykytulkinta
muokkaaAzon/Azonin identiteetti on yksi monimutkaisimmista ja kiistellyimmistä mysteereistä Georgian historiassa. Tavanomaisesti georgialainen tutkija Sergi Gorgadze on ajoittanut hänen valtakautensa vuosille 330–272 eaa., mutta tämä kronologia ei ole tarkka.[3]
Eroistaan huolimatta kaksi keskiaikaista perinnettä ovat yksimielisiä siitä, että Mtskhetassa alkoi hallita kuningas hellenistisen kauden alussa, ja ei-georgialaiset lähteet vahvistavat tämän.[3] Aleksanterin Iberian sotaretken legenda on säilynyt myös armenialaisessa historiallisessa perinteessä, erityisesti Mooses Korenelaisen teoksessa Armenialaisten historia (luultavasti 400-luvulta). Mooses puhuu "Mithridateesta, Dareioksen satraapista" (tunnistettavissa Pontoksen Mithridates I:ksi), jonka Aleksanteri asetti hallitsemaan georgialaisia. Professori Giorgi Melikišvili on löytänyt useita yhtymäkohtia georgialaisten kronikoiden Azosta kertoman tarinan ja armenialaisen perinteen Mithridateen väliltä.[4]
Useat nykytutkijat uskovat, että Azon tarina kertoo epäsuorasti varhaisten georgialaisten heimojen muutosta luoteeseen ja anatolialaisten elementtien sekoittumisesta Kartlin alueella eläviin heimoihin.[5] Toisaalta Kartlin elämän versio, jossa Azon joukkioon viitataan anakronistisesti "roomalaisina", saattoi heijastella Rooman valtakunnan toimintaa Iberiassa, oletettavasti Flavius-dynastian kaudella (69–96). Georgialaiset kronikat ovat jättäneet nämä tapahtumat yllättäen huomiotta.[4][6] Jotkut nykyhistorioitsijat ovat myös yrittäneet liittää Azonin (nimi loppuu kreikan suffiksiin –ου) argonauttien Iasoniin.[7]
Lähteet
muokkaa- Rapp, Stephen H. (2003), Studies In Medieval Georgian Historiography: Early Texts And Eurasian Contexts. Peeters Bvba ISBN 90-429-1318-5.
Viitteet
muokkaa- ↑ a b Rapp, s. 270.
- ↑ Rapp, s. 269.
- ↑ a b Rapp, s. 273.
- ↑ a b Kavtaradze, Giorgi L. Georgian Chronicles and the raison d'étre of the Iberian Kingdom (Caucasica II)., s. 177-237. Orbis Terrarum, Journal of Historical Geography of the Ancient World 6, 2000.
- ↑ Toumanoff, Cyril (1963), Studies in Christian Caucasian History, s. 89. Georgetown University Press.
- ↑ Lerner, Constantine B. (2001) The 'River of Paradaise' and the Legend about the City of Tbilisi: A Literary Source of the Legend, s. 76. Folklore Vol. 16.
- ↑ Rapp, s. 269-270.