Autokoulu
Autokoulu on koulu, jossa opetetaan kuljettamaan autoksi ja moottoripyöräksi luokiteltavia kulkuneuvoja liikenteessä itsenäisesti, sosiaalisesti, turvallisesti, joustavasti ja taloudellisesti.lähde?
.jpg)
Autokoulu koostuu itsenäisestä harjoittelusta ja teoriaopetuksesta sekä ajoharjoittelusta. Näiden jälkeen autokoulun oppilas suorittaa ns. kuljettajantutkinnon, joka koostuu teoria- ja ajokokeesta, jota aikaisemmin kutsuttiin insinööriajoksi. Ajotutkinnossa tutkinnonvastaanottaja arvioi ajosuorituksen ja antaa palautteen, jossa hän myös arvioi suorituksen hyväksytyksi tai hylätyksi. Hyväksytty suoritus on edellytys päästä itsenäisesti harjoittelemaan liikenteessä ja, että kokelas saa lyhytaikaisen ajokortin. Hylätty suoritus merkitsee lisätuntien ottamista autokoulussa ja ajokokeen uudelleenyrittämistä.[1]
Autokouluissa on eroteltu eri ajoneuvoluokkien ajon opetus. Autokoulut antavat opetusta A1-, A-, B-, BE-, C1-, C-, D1- ja D-luokissa, sekä tietyissä näiden yhdistelmissä kuten BC ja ABC, jolloin teoria- ja ajotuntien määrää voidaan vähentää päällekkäisistä oppisisällöistä johtuen.
Autokouluopetusta on mahdollista saada myös varusmiespalveluksen aikana Puolustusvoimissa autonkuljettajan koulutushaaroissa eri aselajeissa[2] tai osana ammatillista perustutkintoa Liikenne- ja viestintäviraston hyväksymässä ammatillisessa oppilaitoksessa.
Vuonna 2013 voimaan tulleen ajokorttilain mukaan autokoulujen toimintaa ja opetusluvan nojalla tapahtuvaa kuljettajaopetusta valvoo Liikenne- ja viestintävirasto, joka myöntää myös luvan autokoulun pitämiseen.[3] Aikaisemman lainsäädännön mukaan autokoulujen valvojina toimivat paikalliset katsastusmiehet ja autokoululupien myöntäjinä lääninhallitukset.[4]
Autokoulujen yhdyssiteenä ja alan kattojärjestönä toimii Suomen Autokoululiitto, jossa on 17 paikallisyhdistystä ja runsaat 200 jäsenyritystä.[5] Autokoululiiton toimitusjohtajana on joulukuusta 2013 lähtien toiminut diplomi-insinööri Ari Heinilä.[6]
Autokoulujen historiaa Suomessa muokkaa
Ensimmäiset autot tulivat Suomeen tiettävästi jo 1800-luvun loppuvuosina, mutta kuljettajien ajotaitoa ja liikennesääntöjen – jotka annettiin yleensä kunnallisissa järjestyssäännöissä – tuntemusta ei tutkittu tuolloin millään tavoin. Varhaisin autojen rakennetta ja niillä ajamista käsittelevä teos oli maisteri Yrjö Weilinin vuonna 1906 suomeksi julkaisema Automobiili ja sen hoito [4] Suomen ensimmäinen autokoulu mainitaan perustetun Turkuun vuonna 1912. Vielä 2000-luvun alussa oli toiminnassa useita 1920-luvun alkupuolella aloittaneita autokouluja.[7] Määräykset kuljettajantutkinnosta annettiin eduskunnan vuonna 1922 hyväksymässä asetuksessa automobiililiikenteestä. Vuonna 1926 tuli voimaan ensimmäinen tieliikennelaki, jossa määrättiin, että opetusta moottoriajoneuvon kuljettamisessa sai antaa vain henkilö, jolla oli voimassa oleva ajokortti ja asianmukainen, erityisen tutkintolautakunnan myöntämä opetuslupa. Asetus moottoriajoneuvoliikenteestä vuodelta 1929 sisälsi yksityiskohtaiset määräykset ajo-opetuksesta ja kuljettajantutkinnosta sekä autokoulujen toiminnan valvonnasta, oppilaskirjanpidosta, opetustiloista ja -välineistä. Samasta vuodesta lähtien liikenneopettajien pätevyysvaatimukseksi tuli opettajakurssin ja -tutkinnon suorittaminen Ammattienedistämislaitoksessa. Nämä määräykset säilyivät pitkälti samanlaisina 1980-luvulle saakka.[4]
Suomen Autokoululiitto (vuoteen 1946 Suomen Autokoulun Omistajain ja Opettajain Liitto[7]) perustettiin Helsingissä vuonna 1938. Oman etujärjestön syntymiseen vaikutti osaltaan edellisenä vuonna voimaan tulleen uuden moottoriajoneuvoliikennettä koskevan asetuksen määräys, jonka mukaan autokoululuvan myöntämiseen vaikutti tarveharkinta paikallisia oloja silmällä pitäen. Autokorjaamotoiminnan ollessa melko vähäistä kuljettajaopetus painottui varsinkin ammattikuljettajien osalta vahvasti auton rakenteen tuntemiseen. Ammattiajokortin saamisen ehtona oli harjoittelu autokorjaamossa ja monen autokoulun yhteydessä toimikin korjaamo. Kuljettajantutkinnon teoriaosuus suoritettiin alun perin suullisesti, mutta autokoulujen oppilaiden ja ajokorttien määrän voimakkaan kasvun myötä suullinen kuulustelu korvattiin koko Suomessa vuonna 1961 kirjallisilla kysymyksillä. Autojen lukumäärän lisääntyessä kuljettajien oli opittava liikkumaan yhteisten pelisääntöjen mukaan ja 1950- ja 1960-luvuilla autokouluopetuksessa painotettiin muodollisten liikennesääntöjen tärkeyttä.[4] Autokoulut aloittivat talviajokoulutuksen yhteistyössä Liikenneturvan edeltäjän Taljan (Tapaturmantorjunta ry:n liikennejaos) kanssa 1960-luvun puolivälissä.[7] Uusi ajokorttiasetus, jossa olivat myös määräykset ajo-opetuksesta, tuli voimaan vuonna 1972 ja se korvasi siihenastiset vastaavat ajoneuvoasetuksen määräykset vuodelta 1957.[4]
Informaatioyhteiskuntaan siirtymisen myötä päähuomio kuljettajakoulutuksessa on siirtynyt ihmiseen ja hänen asenteisiinsa. Tarkoituksena on saada tuleva kuljettaja ymmärtämään oma osuutensa liikennejärjestelmässä ja vastuunsa yhtenä kaikkien tienkäyttäjien turvallisuuteen vaikuttavana tekijänä.[4] Vuonna 2000 Suomen Autokoululiiton jäseninä oli 448 autokoulua. Samana vuonna Suomessa suoritettiin autokoulujen kautta lähes 70 000 B- ja C-luokan ajokoetta. Opetusluvan nojalla hyväksyttiin noin 7 500 B-luokan ajokoetta, minkä Suomen Autokoululiitto on katsonut vastaavan noin 80 autokoulun vuotuista työmäärää. Autokoululiitto on pitänyt "amatöörisektorin" osuutta huolestuttavan suurena ja on pyrkinyt tiedottamisessaan parantamaan autokoulualan julkisuuskuvaa korostamalla autokoulujen ammattitaitoa ja niiden opetuksen laatua.[7]
Opetuksen osa-alueita muokkaa
- Kuljettajana liikenteessä (ajoneuvon käsittely)
- Ajaminen liikennetilanteissa (taajamassa)
- Ajaminen itsenäisesti (maantienopeuksissa)
- Vaikeat olosuhteet (ajaminen liukkaalla, ajaminen pimeällä)[8]
Autokoululiiton arvostelua muokkaa
Helsingin Sanomien taloustoimittaja Jarmo Aaltosen mielestä Autokoululiitto on Suomen kovin lobbausorganisaatio. Aaltonen arvostelee erityisesti omaan kokemuksensa vedoten erilaisten ajokorttien olevan hinnaltaan kovia, etenkin jos niitä hankitaan erilaisia vuoden välein. Mopokortin hinta on yli 600 euroa, ennen ei mitään, kevytmoottoripyöräkortti 835 euroa lisää, henkilöautokortti yli 2500 euroa ja niin edelleen. Ajamisen kotiopetuksesta on Aaltosen mukaan tehty kannattamattoman kallista, vaikka onnettomuudet ovat vähentyneet.[9]
Lähteet muokkaa
- ↑ Ajokoe 2011. Ajovarma Oy. Arkistoitu 28.11.2012. Viitattu 7.8.2012.
- ↑ Kuljettajakoulutuksen kautta ammattiin 25.6.2012. Puolustusvoimat. Viitattu 7.8.2012. [vanhentunut linkki]
- ↑ Ajokorttilaki, 29.4.2011/386 Finlex. Viitattu 4.9.2019.
- ↑ a b c d e f Jari Jokilampi: Autokouluopetus autonkorjauspajoista asennekasvatukseen. Vehoniemeläinen 1985, s. 44–46. Kangasala: Vehoniemen Automuseosäätiö.
- ↑ Suomen Autokoululiitto ry:n kotisivut autokoululiitto.fi.
- ↑ Ari Heinilä Autokoululiiton toimitusjohtajaksi 5.12.2013. Suomen Tietotoimisto. [vanhentunut linkki]
- ↑ a b c d Erkki Paakkulainen: Salailusta avoimeen suhdetoimintaan. Ensio Itkonen: Ajoneuvoksen albumi – Ajo-opetuksen ja liikennevalistuksen vaiheita (toim. Veli-Matti Kunnari), s. 90–100. Helsinki: Alfamer Kustannus Oy, 2001.
- ↑ Kuljettajaopetuksen B-luokan opetussuunnitelma (PDF) (sivu 5) 8.12.2008. TraFi. Viitattu 7.8.2012.
- ↑ Korttia kortin päälle, Aaltonen, Jarmo, HS.fi, Sanoma News, 10.2.2013.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Autokoulu Wikimedia Commonsissa
- Tieliikennelaki, Finlex
- Valtakunnanlaajuinen autokouluhakemisto (Arkistoitu – Internet Archive) Autokoululiitto
- Autokouluissa käytettävät opetussuunnitelmat (Arkistoitu – Internet Archive)
- Autokoulun teoriakoeharjoittelu ohjelmisto videotehtävineen (indriving.com)
- Treenaussivusto C-kortin kirjallista kuulustelua varten, ilmainen (Arkistoitu – Internet Archive) (c-kortti.gene.fi)
- Ilmainen ajokorttikouluohjelmisto auto- ja mopokortin hankintaan (Sompsa Oy)