Asta Backman

suomalainen näyttelijätär

Asta (alk. Agda) Elisabeth Backman (o.s. Inberg; 4. helmikuuta 1917 Vaasa18. helmikuuta 2010 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä.

Asta Backman vuonna 1965.

Agda Inberg kävi Vaasassa kauppakoulun ja työskenteli Ilkka-lehden konttorissa, mutta toimi samalla iltanäyttelijänä Vaasan kaupunginteatterissa, johon sai vakituisen kiinnityksen 1940. Näytellessään jatkosodan vuosina Porin Teatterissa hän vaihtoi Agda-nimensä Astaksi ja tapasi tulevan aviomiehensä. Vuonna 1945 hänet kiinnitettiin ensi kerran Suomen Kansallisteatteriin, josta siirtyi miehensä kanssa Lahden kaupunginteatteriin vuosiksi 1947–53 ja palasi sitten Kansalliseen kymmeneksi vuodeksi.[1] Backmanin teatterirooleja olivat muun muassa pääosat Maria Stuartissa ja Rumassa Elsassa sekä rouva Keller William Gibsonin Ihmeidentekijässä.[2]

Vasta perustettu Televisioteatteri kiinnitti Asta Backmanin 1963, mutta Yleisradion vasemmistoradikalismin myötä hän siirtyi vuosikymmenen lopulla Mainos-TV:n televisioteatteriin, josta jäi eläkkeelle 1979.[3] 1970-luvun alkuvuosina hän teki vielä Kansallisteatterissa muutamia rooleja.[4]

Teatteriroolien lisäksi Backmanilla oli kymmenisen elokuvaosaa, muun muassa pääosa ”probleemielokuvassa” Ylijäämänainen. Hänen osasuorituksensa sai paljon tunnustusta. Backman näytteli myös muun muassa kaksinaamaista opettajatarta elokuvassa Neiti talonmies ja kansakoulun opettajan rouvaa elokuvassa Pastori Jussilainen. Lisäksi hän näytteli elokuvassa Täällä Pohjantähden alla räätäli Halmeen (Kalevi Kahra) vaimoa. Hänen puolisonsa esitti elokuvassa apteekkari Dahlbergia.[2]

Backman näytteli vielä eläkeiässä 1980-luvulla pääosaa televisiosarjassa Vihreän kullan maa. Hänen aviopuolisonsa oli näyttelijä Fritz-Hugo Backman. Pari avioitui vuonna 1947, ja liitto kesti Backmanin kuolemaan vuoteen 1993 asti. Heidän poikansa on toimittaja Martti Backman (s. 1948).[2]

FilmografiaMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Veistäjä, Verneri: Teatterin maailma 1965, Suomen teatterilaitos ja teatteriväki, s. 139. Helsinki: Tammi, 1965.
  2. a b c Koukkunen, Kalevi: Asta Backman Elonet. 25.9.2014. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 17.10.2021.
  3. Backman, Martti: Asta Backmanin muistokirjoitus Helsingin Sanomissa.
  4. Asta Backman. Ilona-esitystietokanta, Teatterin tiedotuskeskus. Viitattu 19.12.2014.