Asmo Maanselkä

suomalainen poliitikko

Asmo Maanselkä (s. 1981 Karstula)[1][2] on Suomen Kristillisdemokraattien puoluesihteeri.[3] Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri ja yhteiskuntatieteiden maisteri. Hän on ollut Toimi Kankaanniemen eduskunta-avustajana vuosina 2003–2009 ja Jyväskylän kaupunginvaltuutettu 2008–2011. Lisäksi hän on ollut VR:n hallintoneuvoston jäsen.[1]

Asmo Maanselkä
Asmo Maanselkä Tampereella 2017 (kuva: Kristiina Kunnas)
Asmo Maanselkä Tampereella 2017 (kuva: Kristiina Kunnas)
Henkilötiedot
Syntynyt 21. lokakuuta 1981 (ikä 39)
Karstula
Poliitikko
Puolue Kristillisdemokraatit
Asema Puoluesihteeri

KannanottojaMuokkaa

Maanselkä on ehdottanut Suomeen Ruotsin mallin mukaista sähköverotusta, jossa harvaan asutuilla seuduilla olisi alempi sähkövero. Hän uskoo, että sähköveron laskeminen nopeuttaisi siirtymistä vähäpäästöisten energialähteiden käyttöön.[4] Maanselkä on ottanut kantaa myös haitallisiin yritystukiin, hänen mielestään hallituksen tulisi parafiinisen dieselin tuen leikkauksen sijaan puuttua yritystukiin "jotka ylläpitävät kaljarallia Virosta".[5]

Maanselkä julkaisi joulukuussa 2019 Twitter-viestin, jossa nimitti Marinin hallitustaSpice Girls -hallitukseksi”. Twiitti keräsi hämmästeleviä kommentteja, ja vihreiden kansanedustaja Iiris Suomela syytti kirjoitusta seksistiseksi. Maanselkä poisti viestinsä ja perusteli kirjoituksensa olleen humoristinen. Maanselän mukaan ”tarkoituksena oli kommentoida vasemmistopuolueiden liian vastuutonta talouspolitiikkaa”.[6]

JulkaisutMuokkaa

Ajatushautomo Kompassi julkaisi vuonna 2018 Maanselän kirjoittaman "Kannustava perusturva" -kirjan. Talouselämän mukaan "tuloksena on erittäin kiinnostava kirja, jossa on aineksia kansanedustajien ja muiden päättäjien pakko lukea -listalle."[7]

LähteetMuokkaa

Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.