Ašera
Ašera on seemiläinen äitijumalatar, jota palvottiin laajalti Syyrian ja Palestiinan alueella. Ašera on Dagonin puoliso ja Baalin äiti[1]. Ašera esiintyy lukuisissa muinaisissa kirjoituksissa, kuten akkadinkielisissä teksteissä nimillä Ašratum/Ašratu ja heettiläisissä lähteissä nimillä Ašerdu/Ašertu. Ašeraa pidetään yleensä samana jumalattarena kuin ugaritilaista (kanaanilaista) ʼAṯirat-jumalatarta, ja ugaritilaisissa lähteissä hänen puolisonsa oli Ēl.
Lähi-idän arkeologiaa tutkineen William G. Deverin mukaan Ašeraa pidettiin Jahven puolisona israelilaisten uskonnossa ennen pakkosiirtolaisuuden aikaa.[2] Siinain niemimaalta on löytynyt ostrakoneja, joissa mainitaan ”Temanin Jahve ja hänen Ašeransa” sekä ”Samarian Jahve ja hänen Ašeransa”.[3]
Raamatussa
muokkaaVanha Testamentti mainitsee Ašeran 37 kertaa ("asera-paalu" tai "asera-karsikko" eri käännösten mukaan), esimerkiksi kukistakaa heidän alttarinsa, murskatkaa heidän patsaansa, hakatkaa maahan heidän asera-karsikkonsa ja polttakaa tulessa heidän jumalankuvansa. (5. Mooseksen kirja 7:5).[4] Vanhassa Testamentissa aseralla tarkoitetaan paitsi jumalatarta, myös sitä esittävää veistosta.[5]
Lähteet
muokkaa- ↑ Raamatun salaisuudet, David Noel Freedman ja Thomas L. Robinson sekä muut, sivu 246, Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Helsinki, 1994, ISBN 951-584-063-5, Printed in Germany
- ↑ Did God Have a Wife? Archaeology and Folk Religion in Ancient Israel goodreads.com. Viitattu 2.4.2021. (englanniksi)
- ↑ Vanhan testamentin arkeologian pääpiirteitä sti.fi. Viitattu 2.4.2021.
- ↑ Asera Raamattu.fi. Viitattu 10.8.2022.
- ↑ Asherah Encyclopaedia Britannica. Viitattu 10.8.2022.
Aiheesta muualla
muokkaa- Asera. Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta.
- Jaana Holvikivi: Jahve ja hänen Asheransa[vanhentunut linkki]. 15.3.2003.