Arvo Ylinen

suomalainen lentokoneinsinööri

Arvo Albin Johannes Ylinen (5. maaliskuuta 1902 Yläne27. heinäkuuta 1975 Helsinki) oli suomalainen lentokoneinsinööri ja lentotekniikan ja rakennusstatiikan professori.[1]

Arvo Ylinen vuonna 1944.

Henkilöhistoria muokkaa

Ylisen isä oli herastuomari Juho Ylijaakkola ja äiti Sofia Emerentia Uusitalo. Hänen toinen puolisonsa vuodesta 1934 oli lääketieteen lisensiaatti Lea Maria Hietarinta (1906–1996); heidän lapsiaan ovat Jaakko Ylinen, Maarit Inbar, Juhana Ylinen ja Jouni Ylinen.[1]

Ylinen tuli ylioppilaaksi vuonna 1923 Turun suomenkielisestä lyseosta. Hän valmistui diplomi-insinööriksi vuonna 1930 TKK:n Rakennusosastolta arvosanalla "oivallisesti", mikä oli tuolloin hyvin harvinaista. Samana vuonna hän suoritti TKK:n sotateknisen osaston loppututkinnon. Hän opiskeli lentokoneinsinööriksi Charlottenburgin teknillisessä korkeakoulussa eli Berliinin teknillisessä korkeakoulussa vuosina 1930-31. Hän väitteli tekniikan tohtoriksi TKK:ssa vuonna 1938. Väitös oli ensimmäinen lentokonetekniikan alan väitöstutkimus Suomessa.

Ylinen siirtyi Valtion lentokonetehtaan palvelukseen Suomenlinnaan, jossa hän toimi ensin suunnitteluinsinöörinä 1932–1933. Pian hän yleni ja toimi piirustuskonttorin päällikkönä 1933–1934. Hän toimi tehtaan pääkonstruktorina 1934–1937 ja teknillisenä johtajana 1937–1940. Hän oli tehtaan neuvotteleva insinööri 1940–1949. Hän teki opintomatkoja Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Kanadaan.

Ylisestä tuli ensimmäinen TKK:n lentotekniikan professori vuonna 1940 ja tässä toimessa hän jatkoi vuoteen 1956 asti. Hän toimi sen jälkeen rakennusstatiikan professorina 1956–1967 ja VTT:n Sillanrakennuksen laboratorion johtajana vuodet 1952–1956.

Ylinen toimi MATINEn (Maanpuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta) puheenjohtajana sen ensimmäiset 4 vuotta (1961–1965). Hän sai lukuisia palkintoja ja laati alaltaan monia julkaisuja. Hänen julkaisemistaan kirjoista ehkä merkittävin on Kimmo- ja lujuusoppi I–II, jotka ilmestyivät vuosina 1948–1950. Teoksesta julkaistiin toinen tarkistettu painos 1965–1970.

Ylinen oli sotilasarvoltaan insinöörieverstiluutnantti.

Teoksia muokkaa

  • Puun käyttö lentokoneteollisuudessa. Metsähallituksen Itä-Suomen piirikuntakonttori, Viipuri 1936
  • Die Knickfestigkeit eines zentrisch gedrückten geraden Stabes im elastischen und unelastischen Bereich. Väitöskirja. Helsinki 1938
  • Kimmo- ja lujuusoppi 1: Matemaattinen kimmo-oppi. Valtion teknillinen tutkimuslaitos, 10. WSOY 1948. (2. tark. painos 1965, 2. p:n 2. muuttamaton lisäpainos 1976.)
  • Kimmo- ja lujuusoppi 2: Käyräakselisen sauvan taivutus. Valtion teknillinen tutkimuslaitos, 16. WSOY 1950. (2. uud. ja tark. painos 1970.)
  • Über die mechanische Schaftformtheorie der Bäume. Silva Fennica 76. Suomen metsätieteellinen seura, Helsinki 1952
  • Keskeisesti kuormitetun teräsbetoniseinän lommahduslujuus. Tiedoitus III 26. Valtion teknillinen tutkimuslaitos, Helsinki 1958.
  • Über den Einfluss der Schubspannungen auf die Durchbiegung, das Biegemoment und die Querkraft eines Balkens auf elastischer Unterlage. Tieteellisiä tutkimuksia. Suomen teknillinen korkeakoulu 16. Helsinki 1958.
  • A comparative study of different types of shear test of wood. Valtion teknillinen tutkimuslaitos. Julkaisu 82. Helsinki 1963.
  • A comparative study of different types of shear test of wood, background paper: Fifth Conference on Wood Technology, U.S. Forest Products Laboratory, Madison, Wisconsin, September 16-27. 1963. State Institute for Technical Research, Helsinki 1963.
  • Effect of shearing force on the deflection of a beam of finite length on an elastic foundation. Kirjoittaneet Martti Mikkola ja Arvo Ylinen. Acta polytechnica Scandinavica. Ci, Civil engineering and building construction series 23. Acta Polytechnica Scandinavica Publishing Office, Stockholm – Finnish Academy of Technical Sciences, Helsinki 1964.

Lähteet muokkaa

  • Hirvonen, Harri: Tiede isänmaan palveluksessa: Maanpuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta 1961–2001. Jyväskylä 2001.
  • Nykänen, Panu: ”Ylinen, Arvo (1902–1975)”, Suomen kansallisbiografia, osa 10, s. 785–786. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-451-2. Teoksen verkkoversio.
  • Rissanen, Reino: "Valtion lentokonetehdas, sen kehitys ja osuus teknillisen tutkimuksen edistämiseen", Teknillinen aikakauslehti 3/1966.
  • Kuka kukin on 1966. Otava, Helsinki, 1966.

Viitteet muokkaa

  1. a b Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 845. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8.

Aiheesta muualla muokkaa

  • Ylinen, Arvo hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)