Artjom Valerjevitš Markelov (ven. Артём Вале́рьевич Марке́лов, s. 10. syyskuuta 1994 Moskova, Venäjä) on venäläinen rata-autolija.

Artjom Markelov vuonna 2013.

Markelov aloitti uransa karting-sarjoissa vuonna 2006, jossa hän kilpaili enimmäkseen kotimaassaan Venäjällä. Lopulta hän päätyi KF2-luokkaan asti vuonna 2010.

Vuonna 2011 Markelov ajoi ADAC Formel Masters -sarjassa voittaen yhden kilpailun sijoittuen sarjan neljänneksi. Samana vuonna hän ajoi kolme kilpailua Formula 3 Euroseries -sarjassa vierailevana kuljettajana. Vuonna 2012 Markelov siirtyi Saksan Formula 3 -sarjaan voittaen kaksi kilpailua sijoittuen sarjan seitsemänneksi. Vuonna 2013 hän jatkoi samassa sarjassa sijoittuen lopulta sarjan toiseksi.

Vuonna 2014 Markelov kilpaili GP2-sarjassa venäläisessä Russian Time -tallissa saavuttaen kuusi pistettä. Vuonna 2015 Markelov jatkoi GP2:ssa samassa tallissa. Hän saavutti yhden kolmossijan ja 48 pistettä sijoittuen sarjan 13:nneksi. Vuonna 2016 Markelov jatkoi kolmannen kauden GP2-sarjassa. Hän voitti Monacon perjantain kilpailun ja oli kuljettajien MM-sarjan kymmenes 97 pisteellä. Markelov jatkoi myös kaudella 2017 Russian Timellä voittan kauden avauskilpailun Bahrainissa. Hän voitti kauden aikana kaiken kaikkiaan viisi kilpailua, oli seitsemän kertaa palkintopallilla ja sijoittui sarjan toiseksi 210 pisteellä. Markelov jatkoi myös kaudella 2018 Russian Timellä. Kaudella 2019 Markelov toimi F2-sarjassa keikkakuskina, korvaten ensin Monacossa MP Motorsportilla ajaneen Jordan Kingin, joka lähti ajamaan Indy 500 -kisaa. Loppukaudella hän siirtyi BWT Ardenille ajamaan toista autoa kuolleen Anthoine Hubertin tilalle. Markelov jatkoi nimeään muuttaneessa tallissa, BWT HWA Racelabilla kauden 2020.

Formula 1 -tulokset

muokkaa

Lihavointi tarkoittaa paalupaikkaa, kursivointi kilpailun nopeinta kierrosta. Muut selitteet löytyvät täältä.

Kausi Talli 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 Pisteet Sijoitus
2018 Renault AUS
 
BHR
 
CHN
 
AZE
 
ESP
 
MON
 
CAN
 
FRA
 
AUT
 
GBR
 
GER
 
HUN
 
BEL
 
ITA
 
SIN
 
RUS
TD
JPN
 
USA
 
MEX
 
BRA
 
ABU
 

GP2-tulokset

muokkaa

Lihavointi tarkoittaa paalupaikkaa, kursivointi kilpailun nopeinta kierrosta. Muut selitteet löytyvät täältä.

Kausi Talli 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 Pisteet Sijoitus
2014 RT Russian Time BHR
FEA

15
BHR
SPR

10
ESP
FEA

11
ESP
SPR

Kesk.
MON
FEA

Kesk.
MON
SPR

Kesk.
AUT
FEA

21
AUT
SPR

16
GBR
FEA

18
GBR
SPR

17
GER
FEA

Kesk.
GER
SPR

12
HUN
FEA

16
HUN
SPR

20
BEL
FEA

7
BEL
SPR

Kesk.
ITA
FEA

21
ITA
SPR

Kesk.
RUS
FEA

16
RUS
SPR

12
ABU
FEA

Kesk.
ABU
SPR

19
6 24.
2015 Russian Time BHR
FEA

13
BHR
SPR

12
ESP
FEA

12
ESP
SPR

5
MON
FEA

Kesk.
MON
SPR

14
AUT
FEA

5
AUT
SPR

DSQ
GBR
FEA

21
GBR
SPR

14
HUN
FEA

22
HUN
SPR

18
BEL
FEA

3
BEL
SPR

5
ITA
FEA

5
ITA
SPR

14
RUS
FEA

Kesk.
RUS
SPR

12
BHR
FEA

16
BHR
SPR

8
ABU
FEA

Kesk.
ABU
SPR

C
48 13.
2016 Russian Time ESP
FEA

4
ESP
SPR

4
MON
FEA

1
MON
SPR

8
EUR
FEA

Kesk.
EUR
SPR

5
AUT
FEA

Kesk.
AUT
SPR

11
GBR
FEA

10
GBR
SPR

12
HUN
FEA

9
HUN
SPR

4
GER
FEA

Kesk.
GER
SPR

9
BEL
FEA

5
BEL
SPR

21
ITA
FEA

10
ITA
SPR

10
MAL
FEA

DNS
MAL
SPR

13
ABU
FEA

3
ABU
SPR

7
97 10.

Formula 2 -tulokset

muokkaa

Lihavointi tarkoittaa paalupaikkaa, kursivointi kilpailun nopeinta kierrosta. Muut selitteet löytyvät täältä.

Kausi Talli 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 Pisteet Sijoitus
2017 Russian Time BHR
FEA

1
BHR
SPR

8
ESP
FEA

8
ESP
SPR

9
MON
FEA

2
MON
SPR

5
AZE
FEA

4
AZE
SPR

5
AUT
FEA

8
AUT
SPR

1
GBR
FEA

4
GBR
SPR

3
HUN
FEA

17
HUN
SPR

9
BEL
FEA

1
BEL
SPR

Kesk.
ITA
FEA

9
ITA
SPR

15
JER
FEA

5
JER
SPR

1
ABU
FEA

1
ABU
SPR

6
210 2.
2018 Russian Time BHR
FEA

3
BHR
SPR

1
AZE
FEA

Kesk.
AZE
SPR

Kesk.
ESP
FEA

8
ESP
SPR

9
MON
FEA

1
MON
SPR

4
FRA
FEA

14
FRA
SPR

14
AUT
FEA

8
AUT
SPR

1
GBR
FEA

6
GBR
SPR

4
HUN
FEA

8
HUN
SPR

13
BEL
FEA

6
BEL
SPR

5
ITA
FEA

2
ITA
SPR

2
RUS
FEA

11
RUS
SPR

5
ABU
FEA

2
ABU
SPR

7
186 5.
2019 MP Motorsport BHR
FEA

BHR
SPR

AZE
FEA

AZE
SPR

ESP
FEA

ESP
SPR

MON
FEA

6
MON
SPR

4
FRA
FEA

FRA
SPR

AUT
FEA

AUT
SPR

GBR
FEA

GBR
SPR

HUN
FEA

HUN
SPR

BEL
FEA

BEL
SPR

ITA
FEA

ITA
SPR

16 16.
BWT Arden RUS
FEA

Kesk.
RUS
SPR

10
ABU
FEA

Kesk.
ABU
SPR

Kesk.
2020 BWT HWA Racelab AUT
FEA

Kesk.
AUT
SPR

18
STY
FEA

DNS
STY
SPR

16
HUN
FEA

Kesk.
HUN
SPR

14
GBR
FEA

18
GBR
SPR

11
GBR
FEA

19
GBR
SPR

11
ESP
FEA

12
ESP
SPR

16
BEL
FEA

16
BEL
SPR

8
ITA
FEA

17
ITA
SPR

16
TUS
FEA

8
TUS
SPR

20
RUS
FEA

15
RUS
SPR

12
BHR
FEA

22
BHR
SPR

10
SKR
FEA

13
SKR
SPR

20
5 18.
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.