Arrheforia

(Ohjattu sivulta Arrheforoi)

Arrheforia (myös Arreforia, m.kreik. Ἀῤῥηφόρια, Arrhēforia, lat. Arrhephoria/Arrephoria) eli Herseforia (Ἑρσηφόρια, Ἑρρηφόρια) oli antiikin Ateenassa vietetty juhla, joka oli omistettu Athenelle. Se sijoittui Skiroforion-kuuhun eli nykyisen kesä-heinäkuun aikoihin, mutta sen tarkempaa päivää ei tunneta.[1][2][3][4]

Arrheforia
Ἀῤῥηφόρια
Tyyppi uskonnollinen juhla Athenen kunniaksi
Päivämäärä Skiroforion ? (kesä-heinäkuu)
Järjestämistiheys vuosittain
Paikkakunta Ateena, Attika, Kreikka

Arrheforia-nimi perustuu sanaan arrhēta (ἄῤῥητα), 'ääneen lausumaton', mikä viittaa juhlassa kannettuihin salaperäisiin esineisiin. Toinen nimi Herseforia viittaa Ateenan kuninkaan Kekropsin tyttäreen Herseen, jonka kultti liittyi läheisesti Atheneen.[3]

Juhla oli ennen kaikkea naisten tai tyttöjen viettämä.[5] Kaupungin ylhäisösuvuista valittiin vuosittain neljä (tai kaksi) 7–11-vuotiasta tyttöä, joista käytettiin nimitystä arrheforoi (ἀῤῥηφόροι, myös ἐρσηφόροι tai ἐῤῥηφόροι), joiden tehtävänä oli Athenen papittaren avustaminen. Valinnan suoritti kuningasarkontti. Kahden tytön tehtävänä oli uuden peploksen kutominen Athenelle Panathenaia-juhlaa varten, mikä aloitettiin Khalkeia-juhlassa. Kahden muun tytön (tai samojen tyttöjen) tehtävänä oli kantaa Arrheforia-juhlassa joitakin esineitä, joiden luonteesta ei ole tietoa.[3][4]

Kun juhlan aika koitti, Athenen papitar laittoi tyttöjen pään päälle kannettavaksi korit tai muut astiat, joissa esineet olivat. Sen enempää papitar kuin tytötkään eivät tienneet, mitä esineet olivat. Tytöt laskeutuivat Akropoliilta salaista uloskäyntiä pitkin kukkulan rinteessä olleelle Afroditen puutarhapyhäkölle. Salainen uloskäynti oletetaan niin kutsutun Mykeneläisen lähteen portaiksi, ja pyhäkkö oli mahdollisesti Afroditen ja Eroksen pyhäkkö. Tytöt jättivät esineet pyhäkölle, ja kantoivat takaisin jotakin muuta, joka oli myös peitetty. Tytöillä oli yllään valkoiset vaatteet, jotka oli koristeltu kullalla. Muutoin juhlasta ei tiedetä paljoakaan.[3][4]

Arrheforoi-tyttöjen rakennuksena Akropoliilla toimi Arrheforeion.

Lähteet muokkaa

  1. Liddell, Henry George & Scott, Robert: ἀρρηφορία, ἡ A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  2. Liddell, Henry George & Scott, Robert: ἀρρηφόρια, τά A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  3. a b c d Smith, William & Wayte, William & Marindin, G. E.: ”Arrhephoria”, A Dictionary of Greek and Roman Antiquities. Boston: Little, Brown and Company, 1890. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  4. a b c Arrephoria Oxford Reference. Viitattu 5.11.2018.
  5. Roberts, J. W.: City of Sokrates: An Introduction to Classical Athens, s. 126. Routledge, 1998. ISBN 0203194799.