Arno Ahosniemi

Kauppalehden päätoimittaja

Arno Mikael Ahosniemi (s. 4. joulukuuta 1977 Mäntsälä)[1] on Finanssiala ry:n toimitusjohtaja. Hän on toiminut tehtävässä helmikuusta 2023 alkaen.[2] Vuosina 2012-2023 hän toimi Kauppalehden vastaavana päätoimittajana.[3] Ahosniemi oli vuosina 2014-2019 Päätoimittajien yhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja.[4]

Arno Ahosniemi
Henkilötiedot
Syntynyt4. joulukuuta 1977 (ikä 46)
Mäntsälä
Titteli Toimitusjohtaja
Puoliso Emilia Kullas
Muut tiedot
Järjestö Finanssiala ry
Edeltäjä Piia-Noora Kauppi

Elämäkerta muokkaa

Ahoniemi oli kokoomuksen ehdokas kunnallisvaaleissa 1996.[5] Hän toimi Mäntsälän kunnanvaltuutettuna 1996–2000.[1]

Ahosniemi valmistui ylioppilaaksi vuonna 1996 ja valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 2002. Hän opiskeli vuonna 2000 Ludwig-Maximilians-Universität Münchenissä ja oli vuoden ulkoministeriön harjoittelijana Kapkaupungissa vuonna 2001. Hän työskenteli lukuvuoden 2002–2003 tutkijana Helsingin yliopistossa.[1]

Uransa alkuvaiheessa Ahosniemi työskenteli toimittajana ilmaisjakelulehti Mäntsälän Uutisten (1994–1998) ja Yliopisto-lehdessä (1999–2001) sekä avustajana Ylioppilaslehdessä (1998–2002). Vuonna 1999 hän työskenteli Etelä-Suomen Sanomien toimittajana, vuonna 2001 Helsingin Sanomien taloustoimittajana ja vuonna 2002 Ulkopolitiikka-lehden toimituspäällikkönä.[1]

Kauppalehden toimittajana Ahosniemi aloitti vuonna 2002. Vuodet 2007–2009 hän oli lehden Brysselin kirjeenvaihtaja.[1] Hän toimi lehden uutispäätoimittajana ja vastaavan päätoimittajan varamiehenä syyskuusta 2009. Vuonna 2009 Ahosniemi toimi lyhyen aikaa myös sanomalehti Pohjalaisen päätoimittajana.[6] Ahosniemi nimitettiin Kauppalehden vastaavaksi päätoimittajaksi vuonna 2012.[3] Hän on Alma Talentin yhteistoimituksen esimies.[7] Kesällä 2019 hän nimitti twitterkirjoituksessaan opiskelijoita "syöttöporsaiksi"[8] saaden aikaan somemyrskyn.[9][10][11][12][13][14]

Yksityiselämä muokkaa

Ahosniemen puoliso on EVA:n johtaja ja Talouselämän entinen päätoimittaja Emilia Kullas. Heillä on kaksi lasta.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f Kuka kukin on 2015, s. 30. Helsinki: Otava. ISBN 978-951-1-28228-0.
  2. Närhi, Jaakko: Kauppalehden päätoimittaja Arno Ahosniemi siirtyy Finanssialan toimitusjohtajaksi Helsingin Sanomat. 21.10.2022. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 31.10.2022.
  3. a b Arno Ahosniemi Kauppalehden vastaavaksi päätoimittajaksi Iltasanomat.fi. 5.11.2012. Arkistoitu 21.5.2014. Viitattu 21.5.2014.
  4. Historia Päätoimittajien Yhdistys PTY. Viitattu 23.2.2024.
  5. Kunnallisvaalit 1996, valitut ehdokkaat (PC-Axis-muoto) Tilastokeskus. Viitattu 14.2.2017.
  6. Sanomalehti Pohjalaisen päätoimittaja vaihtuu jälleen Yle Uutiset. 6.8.2009. Viitattu 12.8.2015.
  7. Heiskanen, Mirja: Emilia Kullas on Talouselämän uusi päätoimittaja 16.11.2016. Talouselämä. Viitattu 24.2.2017.
  8. Näkökulma: Ylikuormittuneita opiskelijoita kutsuttiin syöttöporsaiksi, mutta ehkä ensin olisi kannattanut vilkaista tilastoja Helsingin Sanomat. 8.7.2019. Viitattu 9.7.2019.
  9. Analyysi: Opiskelijat ovat sekä onnekkaita että onnettomia – psyykkiset ongelmat lisääntyneet ja erityisesti miehillä ts.fi. 8.7.2019. Viitattu 9.7.2019.
  10. Nyt puhuu syöttöporsas: ”Hiukseni ja ripseni tippuivat uupumuksen vuoksi – toivuin, kun pääsin töihin” Me Naiset. 9.7.2019. Viitattu 10.7.2019.
  11. Kohu ”laiskanpulskeista syöttöporsaista” jatkuu – Kansanedustaja kommentoi: ”Minun sukupolveni on ensimmäinen vanhempiaan köyhempi sukupolvi” demokraatti.fi. 8.7.2019. Viitattu 10.7.2019.
  12. Kaakon Viestintä Oy: Kolumni: SYL:n opiskelijoiden jaksamista käsitelleen kannanoton aiheuttaman some-myrskyn paras puoli on, että nuoret lähtivät aktiivisesti puolustamaan omiaan - Länsi-Savo lansi-savo.fi. 9.7.2019. Viitattu 10.7.2019.
  13. Samuli Niinivuo: Korkeakouluopiskelijat vaativat oikeutta lepoon ja lomaan – osalta sosiaalisen median kommentaattoreita rajuja sanoja: ”laiskanpulskeita syöttöporsaita” Ilta-Sanomat. 8.7.2019. Viitattu 10.7.2019.
  14. Tutkijat tyrmäävät käsityksen opiskelijoista "laiskanpulskeina syöttöporsaina" – mikä on muuttunut, kun yhä useampi uupuu? Yle Uutiset. Viitattu 10.7.2019.
  Edeltäjä:
Markku Mantila
Pohjalaisen päätoimittaja
2009
Seuraaja:
Kalle Heiskanen