Ari Palolahti

suomalainen maastohiihtäjä

Ari Palolahti (s. 9. syyskuuta 1968 Rovaniemi) on suomalainen uransa lopettanut maastohiihtäjä. Hän edusti Alatornion Pirkkoja. Palolahti oli parhaimmillaan sprinttihiihdossalähde?. Hän on moninkertainen hiihdon arvokisaedustaja. Rajavartijana työskentelevä Palolahti on osallistunut myös sotilaiden MM-hiihtoihin.

Kansainväliset saavutukset

muokkaa

Ari Palolahti edusti Suomea Salt Lake Cityn talviolympialaisissa 2002. Lahden MM-kilpailuissa 2001 hän sijoittui sprintissä neljänneksi, vaikka kolaroi radalla. Maailmancupissa Palolahti on ottanut yhden osakilpailuvoiton, joulukuussa 1997 Milanossa. Lisäksi hän on sijoittunut maailmancupin sprinttikilpailuissa kolmanneksi Garmisch-Partenkirchenissä joulukuussa 1998 ja Nové Městossa helmikuussa 2001. Palolahti oli sprintissä neljäs sotilaiden vuoden 2001 MM-kilpailuissa Jerichossa, Vermontin osavaltiossa Yhdysvalloissa.

Aikuisten SM-mitalit

muokkaa
  • Pronssia
2002: Sprintti (v)
2000: Sprintti

Aiheesta muualla

muokkaa