Avaa päävalikko

Ari Kalevi Antikainen (s. 22. syyskuuta 1945 Kuopio)[1] on Itä-Suomen yliopiston kasvatussosiologian emeritusprofessori ja tietokirjailija. Hänen erikoisalojaan ovat koulutuksen, sosialisaation, elämänkulun ja elämäkertojen sekä pohjoismaisen mallin tutkimus.

Antikainen suoritti yhteiskuntatieteiden kandidaatin tutkinnon Tampereen yliopistossa vuonna 1969 ja yhteiskuntatieteiden lisensiaatin tutkinnon vuonna 1972. Yhteiskuntatieteiden tohtoriksi hän väitteli Jyväskylän yliopistossa vuonna 1977. Antikainen julkaisi elämäkertatutkijana työelämäkertansa Kasvatussosiologiaa etsimässä vuonna 2011.

Tutkija, opettaja ja keskustelijaMuokkaa

Antikainen aloitti ammattiuransa Tampereen yliopiston tutkimuslaitoksen projektitutkijana 1969 ja toimi sen jälkeen Eläketurvakeskuksen ja Helsingin kaupungin henkilöasiainkeskuksen tutkijana 1970-luvun alussa. 1972 hänet valittiin Joensuun korkeakoulun yhteiskuntatieteen lehtoriksi. Joensuun yliopiston kasvatussosiologian professorina hän toimi 1980-1986 ja 1990-2009, Tampereen yliopiston kasvatustieteen, erityisesti koulutuksen suunnittelun ja hallinnon professorina 1986-1990 ja Lapin yliopiston kasvatussosiologian dosenttina 1980-1990.

Antikainen on toiminut Kansainvälisen sosiologiliiton (International Sociological Association) kasvatuksen ja koulutuksen sosiologian tutkimuskomitean sihteerinä, varapuheenjohtajana ja puheenjohtajana. Hän on ollut seuraavien tieteellisten aikakauskirjojen toimitusneuvoston jäsen: Current Sociology (monografianumerot), European Education, Identity: An International Journal of Theory and Research, International Journal of Contemporary Sociology, International Journal of Leadership in Education, International Sociology Review of Books, Kasvatus ja Sociological Inquiry. Antikainen on työskennellyt vierailevana tutkijana/professorina Rochesterin (New York), Lontoon, Toronton ja Brittiläisen Kolumbian (Vancouver) yliopistoissa.

Antikainen on kirjoittajana ja toimittajana julkaissut useita kasvatussosiologian oppikirjoja kansalliseen ja kansainväliseen käyttöön. Hän on myös osallistunut yhteiskunnalliseen keskusteluun kasvatuksen ja koulutuksen kysymyksistä. Vuoden 2006 hän toimi Kotimaa-lehden kolumnistina.

Antikainen toimi 1970- ja 1980-luvun vaihteessa sihteerinä ja jäsenenä yliopistolaitoksen alueellista laajentamista suunnitelleissa opetusministeriön toimikunnissa ja työryhmissä. Vuosina 2003-2009 hän toimi valtakunnallisen aikuisten koulutustason kohottamisohjelman, Noste-ohjelman ohjausryhmän jäsenenä ja hakevan toiminnan seurantatutkimuksen johtajana.*[1]

Kansainvälinen Mattei Dogan säätiö kutsui Antikaisen vuonna 2009 verkkojulkaisuunsa Dictionary of Eminent Social Scientists: Autobiographies. Suomen kulttuurirahaston eminentia-apurahan Antikainen vastaanotti vuonna 2010. Vuonna 2007 hänelle myönnettiin Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. luokan ritarimerkki. Vuonna 2017 hänet vihittiin Turun yliopiston filosofian kunniatohtoriksi.

Julkaistuja ja toimitettuja kirjojaMuokkaa

  • The Regional University (Joensuun korkeakoulu 1980)
  • Näkökulmia kasvatuksen ongelmiin ja tutkimukseen (Gaudeamus 1982; 5 painosta) (toim. yhdessä Pirjo Nuutisen kanssa)
  • Johdatus kasvatussosiologiaan (WSOY 1986; 2 painosta)
  • Koulutuksen tulevaisuus ja koulutuspolitiikka. (Gaudeamus 1986)
  • Kasvatus, koulutus ja yhteiskunta (WSOY 1993)
  • Living in a Learning Society: Life-histories, Identities and Education (Falmer Press 1996) (yhdessä Jarmo Houtsosen, Hannu Huotelinin ja Juha Kauppilan kanssa)
  • Oppiminen ja elämänhistoria (Kansanvalistusseura 1996 (toim. yhdessä Hannu Huotelinin kanssa)
  • Kasvatus, elämänkulku ja yhteiskunta (WSOY 1998)
  • Kasvatussosiologia (WSOY 2000, 4 painosta) (yhdessä Risto Rinteen ja Leena Kosken kanssa)
  • The International Handbook on the Sociology of Education (Rowman & Littlefield 2003) (toim. yhdessä Carlos Torresin kanssa)
  • Sosiologia susirajalla (Joensuun yliopisto 2003) (toim.)
  • In from the Margins: Adult Education, Work and Civil Society (Sense Publishers 2003) (toim. yhdessä Päivi Harisen ja Carlos Torresin kanssa)
  • Transforming a Learning Society: The Case of Finland (Peter Lang 2005, 2.laaj.p. 2007) (toim.)
  • Symbolic Power in Cultural Contexts (Sense Publishers 2008) (toim. yhdessä Jarmo Houtsosen kanssa)
  • Haridussotsioloogia (Tallinn Ülikool/Tallinn University Press 2009) (yhdessä Risto Rinteen ja Leena Kosken kanssa; käännös Marin Vinkel ja Elviira Küün)*[2]
  • Kasvatussosiologiaa etsimässä. Työelämäkerta. (Tampere University Press 2011). ISBN 978-951-44-8523-7.
  • The Routledge International Handbook on Narrative and Life History. (Routledge 2016) (edited with Ivor Goodson, Pat Sikes and Molly Andrews)

ArtikkeleitaMuokkaa

  • Antikainen, A. 2008. Finnish Academic Publishing in Sociology: A Critical Review. International Sociology vol 23, (5), 649-664.
  • Antikainen, A. & Huusko, A. 2008. The Impact of Information Technology on Participation in Adult Education: the case of Finland from a comparative perspective. International Journal of Contemporary Sociology 45, 2, 119-129.
  • Antikainen, A. 2009. Participation, welfare regime and life history. Lifelong Learning in Europe vol. XIV, (2), 83-91.
  • Antikainen, A. 2010. The Capitalist State and Education: The Case of Restructuring the Nordic Model. Current Sociology 58, 4, 530-550.
  • de Lima, J., Houtsonen,J. & Antikainen, A. 2010. Teachers’ Experiences of Restructuring: Problems and Possibilities of a Generational Approach. In Goodson, I.F. & Lindbald, S. (eds.) Professional Knowledge and Educational Restructuring in Europe. Rotterdam-Boston-Taipei: Sense Publishers, 2010, pp. 81-97.
  • Antikainen, A., Dworkin, A.G., Saha, L.J., Ballantine, J., Essack, S., Teodoro, A. & Konstantinovskiy, D. 2010. Sociology of Education. In Sociopedia. ISA/Sage online-julkaisu.
  • Antikainen, A. 2010. Global Transformation of a Nordic Learning Society: The Case of Finland. In Zajda, J. (toim.) Global Peadagogies: Schooling for the Future. Dordrecht: Springer, 2010, pp. 129-143.
  • Antikainen, A., Dworkin, A.G., Saha, L.J., Ballantine, J., Essack, S., Teodoro, A. & Konstantinovski, D. 2011. Contemporary Themes in the Sociology of Education. International Journal of Contemporary Sociology 48, 1. 117-147.
  • Antikainen, A. 2016. The Nordic model of higher education. In Cote, J.E. & Furlong, A. Routledge Handbook of the Sociology of Higher Education. London & New York: Routledge, pp. 234-240.
  • Antikainen, A. 2016. Introduction: In search of life history. In Goodson, I., Antikainen, A., Sikes, P. & Andrews, M. The Routledge International Handbook on Narrative and Life History. London & New York, pp. 131-143.

Muuta kirjallisuuttaMuokkaa

  • M'hammed Sabour & Leena Koski (toim.) Koulutuksen ja kulttuurin merkitystä etsimässä. Searching for the Meaning of Education and Culture. Juhlakirja. Joensuu University Press 2005. ISBN 952-9800-47-9.

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Kuka kukin on 2011, s. 56. Helsinki: Otava. ISBN 978-951-1-24712-8.