Argentiinan kansalaisuus

Argentiinan kansalaisuus on laillinen suhde Argentiinan tasavallan ja yksittäisen henkilön välillä. Maassa noudatetaan lähtökohtaisesti ius soli -periaatetta.

Argentiinan passi, jota maan kansalaiset voivat hakea

Kansalaisuuden saaminen syntyperän perusteella

muokkaa

Kaikki Argentiinan maaperällä syntyneet henkilöt lasketaan automaattisesti maan kansalaisiksi. Poikkeuksena tästä ovat Argentiinassa oleskelevien vieraan valtion palveluksessa olevien henkilöiden, kuten vaikkapa diplomaattien lapset.

Myös sellaiset henkilöt, joiden vanhemmista vähintään toinen on Argentiinan kansalainen, ovat maan kansalaisia syntyessään.[1] Ulkomailla argentiinalaisille syntyneet lapset eivät kuitenkaan automaattisesti saa syntyperäistä Argentiinan kansalaisuutta, vaan sen saamiseksi heidät tulee rekisteröidä, mikä voidaan tehdä lähimmässä konsulaatissa.[2]

Koska Argentiina katsoo Falklandinsaarten kuuluvan itselleen, myös näillä saarilla syntynyt henkilö voi saada maan kansalaisuuden.[3]

Kansalaisuuden saaminen hakemuksella

muokkaa

Hakemuksesta Argentiinan kansalaisuuden voivat saada sellaiset henkilöt, joka täyttävät seuraavat ehdot:[1]

  • On vähintään 18-vuotias
  • On asunut maassa laillisesti yhtäjaksoisesti vähintään kaksi vuotta
  • On esittänyt tapauksensa itse liittovaltion tuomarille

Henkilöt, jotka ovat saaneet kansalaisuuden hakemuksella, on Argentiinan perustuslain mukaan vapautettu asevelvollisuudesta 10 vuodeksi kansalaisuuden saamisesta alkaen. He saavat kuitenkin halutessaan osallistua asepalvelukseen.[4]

Maa pitää kirjaa kaikista, jotka ovat saaneet kansalaisuuden hakemuksen perusteella. Tämä rekisteri ei kuitenkaan ole julkinen. Naturalisoidun kansalaisen läheiset sukulaiset, hän itse tai diplomaattiset edustajistot voivat kuitenkin saada tietoa yksittäisestä henkilöstä kirjallisella hakemuksella.[2]

Kaksoiskansalaisuus ja kansalaisuudesta luopuminen

muokkaa

Argentiina sallii kaksoiskansalaisuuden.[5] Argentiinan kansalaiset ovat myös Mercosurin kansalaisia, eivätkä tarvitse rajanylityksissä passia.[6]

Argentiinan kansalaisuudesta tekee poikkeuksellisen se, että maan laki ei mahdollista kansalaisuudesta luopumista. Näin on myös niissä tapauksissa, joissa toisen maan kansalaisuuden saaminen johtaisi kyseisen maan lain mukaan Argentiinan kansalaisuuden menettämiseen.[7][8]

Lähteet

muokkaa
  1. a b Ciudadania y naturalizacion, ley 346, Normas regulamentarias y complementarias (pdf) Información parlamentaria. 2023. Arkistoitu 22.1.2023. Viitattu 22.1.2023. (espanja)
  2. a b Argentina: Information on the requirements for naturalization and on the publication and accessibility of names of those who are naturalized (follow-up to ARG27121.E of 19 August 1997) United Nations High Commissioner for Refugees. 2023. Viitattu 22.1.2023. (englanniksi)
  3. Argentina Citizenship – 2022 Guide Lawyer Argentina. 20.10.2022. Viitattu 22.1.2023. (englanti)
  4. Constitution of the Argentine Nation biblioteca.jus.gov.ar. 2023. Viitattu 22.1.2023. (englanniksi)
  5. Citizenship by investment in Argentina passports.io. 2023. Viitattu 22.1.2023. (englanniksi)
  6. Freedom of Movement of Persons in South America – an Overview Bundeszentrale für politische Bildung. 2023. Viitattu 22.1.2023. (englanniksi)
  7. The Best Second Residencies in Central and South America Nomad Capitalist. 8.3.2014. Viitattu 22.1.2023. (englanti)
  8. Obtener la ciudadanía argentina Argentina.gob.ar. 14.3.2018. Viitattu 22.1.2023. (espanja)