Aravanlaakso

Aravanlaakso tai Arabanlaakso[1] (hepr. ‏HaArava‎, arab. Wādī al-‘Arabah‎) on Israeliin ja Jordaniaan kuuluva alue Kuolleenmeren eteläpuolella. Alue on osa Isoa hautavajoamaa ja käsittää lähinnä hiekka-aavikkoa.

Paikallista maisemaa Israelin puolella.

MaantiedeMuokkaa

 
Auringonlasku Aravanlaaksossa Jordaniassa.

Aravanlaakso käsittää Israeliin ja Jordaniaan kuuluvan alueen Kuolleenmeren eteläpuolella.[2] Laakso on osa suurempaa Ison hautavajoaman kokonaisuutta.[3] Pituutta laaksolla on noin 180 kilometriä ja sen eteläkärjessä sijaitsee Eilatin satama Punaisellamerellä. Pääosa alueesta on hiekka-aavikkoa ja se voidaan jakaa kahteen osaan vedenjakajan mukaan. Negevin laaksoista alueelle on syntynyt suuria irtomaasta muodostuneita suistoja. Alueella on muutamia keitaita. Keitaat sijaitsevat kuitenkin kaukana toisistaan ja niiden vesi on tavallisesti suolapitoista.[2]

Lämpötilat alueella vaihtelevat 14°C ja 34°C-asteen välillä. Keskimääräinen lämpötila on noin 23°–24°C. Keskimääräinen vuotuinen sadanta alueella on noin 25 mm.[2]

Aravanlaakson ankarissa olosuhteissa selviytyy vain suhteellisen pieni määrä kasvilajeja. Alueella tavattaviin lajeihin lukeutuvat esimerkiksi aavikon olosuhteisiin sopeutuneet tamariskit ja akaasiat.[2]

HistoriaMuokkaa

Aravanlaakson alueella on sijainnut kuparikaivoksia, joiden hyödyntäminen aloitettiin jo kalkoliittisella kaudella 3000-luvulla ennen ajanlaskun alkua. Nabatealaiset harjoittivat maanviljelystä osissa laakson pohjoisosia. Aravanlaakso esiintyy Vanhassa testamentissa liittyen Israelin ja Edomin hallitsijoiden valtakamppailuihin mahdollisesti alueen kuparikaivosten ja Eilatin sataman hallinnan takia.[2] Vanhassa testamentissa alueeseen käsitetään myös Jordanjoen laakso, mutta sittemmin nimi on tarkentunut tarkoittamaan vain Kuolleenmeren eteläpuolista osaa.[3] Myös Kuolleeseenmereen viitattiin aikanaan Aravanmerenä. Kuparikaivosten hyödyntäminen jatkui Rooman ja Bysantin valtakuntien kausilla. Laakson pohjoisosia myös viljeltiin vielä Bysantin valtakunnan kaudella.[2]

LähteetMuokkaa

  1. Kerkko Hakulinen, Sirkka Paikkala: Eksonyymit Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 7.1.2020.
  2. a b c d e f Fred Skolnik ja Michael Berenbaum: Encyclopaedia Judaica Volume 2 Alr-Az, s. 293. Thomson Gale, 2007. ISBN 978-0-02-865928-2. (englanniksi)
  3. a b Wadi Al-ʿArabah Encyclopaedia Britannica. Viitattu 7.1.2020. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa