Apportti
Apportti tarkoittaa muunlaista kuin rahallista sijoitusta yhtiöön eli tavaraa tai muuta omaisuutta, josta voi olla yhtiölle taloudellista hyötyä.
Osakkeen merkintähinta voidaan maksaa apporttiomaisuutena yhtiötä perustettaessa ja maksullisessa osakeannissa.
Apporttiomaisuuden on oltava yhtiöllä vähintään sen arvoinen, mikä määrä sillä on tarkoitus suorittaa yhtiölle. Apportin arvo voi olla myös tätä korkeampi.[1]
Apportti ei voi olla työsuoritus eikä sitoumus palvelun suorittamiseen.[1]
Liike apporttina
muokkaaJos liike sijoitetaan apporttina yhtiöön, on tästä otettava perustamissopimukseen maininta. Perustamissopimuksessa on oltava riittävä selvitys liikkeen taloudellisesta asemasta (esimerkiksi tilinpäätösinformaation muodossa) ja kaupparekisteriin on oheistettava liitteeksi hyväksytyn tilintarkastajan antama lausunto apporttiomaisuuden selvityksestä ja siitä oliko omaisuudella vähintään maksua vastaava taloudellinen arvo yhtiölle.
Lähteet
muokkaa- Patentti- ja rekisterihallitus
Viitteet
muokkaa- ↑ a b Leppiniemi, Jarmo & Kaisanlahti, Timo: Oikeat ja riittävät kirjaukset. Alma Talent, 2016. ISBN 978-952-14-2775-6