Annika Maria Takala (o.s. Uotila; 3. lokakuuta 1921 Sortavala29. huhtikuuta 1996 Helsinki) oli suomalainen psykologi ja kasvatustieteilijä. Takala toimi Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen apulaisprofessorina 1960–1971, Joensuun yliopiston käytännöllisen kasvatustieteen professorina 1971–1984 ja Suomen Akatemian tutkijaprofessorina 1978–1981.[1] Hän tutki kasvatuspsykologiaa ja -sosiologiaa, erityisesti sosiaalistumista ja julkaisi muun muassa teokset Lapsen henkinen kasvu ja sen ohjaaminen (1960), Uuden sukupolven vaihtoehdot (1974), Ihmiseksi kasvaminen (1997) ja puolisonsa professori Martti Takalan kanssa teoksen Psykologinen kehitys lapsuusiässä. Tutkimusraportissaan Peruskoulun oppilaiden kognitiivisesta, sosiaalisesta ja eettisestä kehityksestä heidän kirjoittamiensa aineiden valossa (Joensuun korkeakoulu 1981) hän muun muassa osoitti peruskoulun merkityksen lasten tiedollisessa kehityksessä kauan ennen PISA-tutkimuksia.

Annika Takala vuonna 1984.

Takala väitteli filosofian tohtoriksi Helsingin yliopistossa vuonna 1953.[2] Hän oli tieteidenvälisen kasvatuksentutkimuksen uranuurtajia Suomessa. Hän kirjoitti ja toimitti muun muassa kansainvälisyyskasvatuksesta ja koulutuksen taloustieteestä.

Julkaisut muokkaa

  • Oppilaiden ja opettajien suorittamista persoonallisuuspiirteiden arvioinneista (väitöskirja), 1953.
  • Lapsuuden psykologia (yhdessä Martti Takalan kanssa), 1953
  • Uuden sukupolven vaihtoehdot, 1974.
  • Psykologinen kehitys lapsuusiässä (yhdessä Martti Takalan kanssa), 1980.

Lähteet muokkaa

  • Suomi-Fakta (WSOY, 2002)

Viitteet muokkaa

  1. Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 720. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8.
  2. Tiedenaisia: Annika Takala. Helsingin yliopisto.

Kirjallisuutta muokkaa

  • Seppo, Simo (toim.): Ihmisen kasvu ja sosiaalistuminen. (Juhlakirja.) Joensuun korkeakoulun julkaisuja. Joensuu 1981.
Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.