Anna Perho

suomalainen toimittaja ja tv-tuottaja

Anna Perho (s. 17. kesäkuuta 1970 Ypäjä)[1] on suomalainen toimittaja ja tv-tuottaja.

Anna Perho lokakuussa 2011.

Perho valmistui ylioppilaaksi 1989 ja agrologiksi Högre Svenska Lantbruksläroverketistä 1994. Lisäksi hän on valmistunut ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi Lyhytterapiainstituutista.[2]

Perho toimi City-lehden kolumnistina vuodet 2002–2007 ja on kolumnoinut myös Radio Aallossa, Sunnuntaisuomalaisessa, Ilta-Sanomissa, Me Naisissa, Maalla-lehdessä ja useissa asiakasjulkaisuissa. Televisiossa hän on toiminut taustatoimittajana muun muassa televisio-ohjelmissa Inhimillinen tekijä, Satunnainen sankari, Ruben & Joonas, Epäkorrektia, Tuomas Enbuske! sekä Lamastalgia.

Perho juonsi Nelosella esitettyä G-piste-keskusteluohjelmaa keväällä 2008. Keväällä 2009 ja 2010 Perho toimitti ja juonsi MTV3:lla ohjelmaa Perho tuli taloon, jossa hän vieraili tunnettujen suomalaisten kodeissa. Syksyllä 2010 Perho osallistui Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan.[3] Keväällä 2015 Perho juonsi Anna Perhon kyselytunti-nimistä ohjelmaa yhdessä Olga Temosen, Jenni Kokanderin ja Suvi Westin kanssa TV2:lla. Hän juonsi Radio Aallon Dynastia-aamuohjelmaa yhdessä Kimmo Vehviläisen kanssa viisi vuotta lopettamiseensa asti vuoteen 2017. Nykyisin hän keskittyy yritys- ja uravalmennukseen sekä kirjoittamiseen.[4][5]

Perho palkittiin vuoden radiotoimittajana vuoden 2016 Radio Gaalassa.[5] Perusteissa mainittiin Perhon Läpivalaisu-sarja. Läpivalaisu on muodoltaan pitkä henkilöhaastattelu, joka sisältää Perhon omia kommentteja haastatteluosuuksien välissä.

Perho osallistui vuoden 2021 MasterChef VIP -kilpailuun.[6]

Teokset

muokkaa

Lähteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa