Anita Rée

Anita Clara Rée (9. helmikuuta 1885 Hampuri – 12. joulukuuta 1933 Kampen) oli saksalainen, juutalaistaustainen taidemaalari. Tyylillisesti hänet voidaan luokitella avantgardisteihin.

Elämänvaiheita muokkaa

Anita Rée syntyi kuuluisaan juutalaiseen kauppiasperheeseen ja hänen vanhempansa olivat Israel ja Clara Rée. Vanhemmat päättivät kuitenkin viedä Anitan ja hänen sisarensa Emilien kasteelle ja kasvattaa tyttärensä luterilaisiksi.^[1]

Rée opiskeli aluksi taidetta Hampurissa Arthur Siebelistin johdolla, ja vuonna 1906 hän tapasi Max Liebermannin, joka havaitsi hänen lahjansa ja kannusti jatkamaan opintoja. Yhdessä ystäviensä ja taidemaalari Franz Nölkenin kanssa Rée perusti oman ateljeeyhteisön vuoden 1910 paikkeilla. Rée lähti ateljeesta, kun huomasi että rakkaussuhde Nölkeniin oli jäänyt yksipuoliseksi. Talven 1912–1913 Rée oleskeli Pariisissa ja opiskeli maalaustaidetta Fernand Légerin johdolla.

Vuonna 1913 Rée otti osaa Hampurissa pidettyyn suureen taidenäyttelyyn ja seuraavana vuonna hän oli tunnustettu muotokuvamaalari. Vuonna 1919 hän liittyi "Hampurin Secession" - nimiseen taiteilijaryhmään, jonka esikuvana olivat Berliinin ja Münchenin vastaavat ryhmät. Vuonna 1921 hän matkaili Tirolissa ja vuodet 1922–1925 hän asui Positanossa Italiassa. Italian oleskelunsa aikana hän sai vahvoja vaikutteita renessanssitaiteilija Piero della Francescalta. ^[2]

Hampuriin Rée palasi vuonna 1926. Hän oli mukana naistaiteilijoiden yhdistyksen perustamisessa. Tuolloin häneltä tilattiin seinämaalauksia julkisiin rakennuksiin. Maalaukset hävitettiin kansallissosialistien valtakaudella 1933–1945. Vuonna 1930 Rée koki ensimmäisiä takaiskuja elämässään urallaan, kun häneltä uuteen Langenhornin Angkarkircheen tilatut seinämaalaukset päätettiin jättää toteuttamatta. Kirkonmiehet vetosivat tuolloin uskonnollisiin syihin. Pian kansallissosialistit julistivat hänet juutalaiseksi ja Hampurin taiteilijaseura muukalaiseksi. Rée muutti Hampurista Syltiin. ^[2]

Rée tunsi olevansa monien vihamielisten hyökkäysten kohteena ja todennäköisesti näiden syiden vuoksi surmasi itsensä vuonna 1933. Sisarelleen hän oli jättänyt kirjeen, jossa kuvaili maailman mielettömyyttä. Hän jätti jälkeensä 190 teosta. Vuonna 1936 Réen ystävä, historioitsija Carl Georg Heise kirjoitti häntä puolustaneen artikkelin. Sen mukaan Rée, jonka vanhemmat olivat saksalaistuneita ja joka oli kasvatettu kristityksi, ei ollut itsekään pitänyt itseään juutalaisena. Sen vuoksi häntä ei tulisi pitää juutalaisena taiteilijana. Kirjoitus suututti Réen sekä kristityt että juutalaiset ystävät. ^[2]

Vuonna 1937 hänen työnsä julistettiin rappiotaiteeksi ja ne poistettiin museoista. Hampurin taidehallin huoltomies Wilhelm Werner otti Réen työt kotiinsa, minkä ansiosta ne säilyivät jälkipolville. Nykyään niitä on esillä Hamburger Kunsthallessa. ^[2]