Animatismi

Animatismi (lat. animatismus "sielullistaminen") eli luonnon elollistaminen on alun perin englantilaisen Robert R. Marettin esittämä uskontotieteellinen käsite. Se merkitsee luonnon elollistamista ilman että kuvitteluun liittyy käsitystä ilmiöiden sieluista.[1] Animatismi tarkoittaa tapaa selittää kaikki ympärillä oleva eläväksi. Tutkimushistoriaan kuuluvalla termillä tarkoitetaan toisinaan havaittavaa taipumusta hahmottaa elottomat esineet ja persoonattomat ilmiöt tunteviksi, tahtoviksi ja toimiviksi, ilman että tähän hahmottamiseen välttämättä liittyisi kuvitelmaa selväpiirteisestä persoonasta tai sielusta. Kun ankaran ukonilman aikana tuumimme, "mihinkähän se iskee", niin itse asiassa 'se' sisältää mielteen toimivasta ja tahtovasta ilmiöstä, vaikkemme varsinaisesti omaa mitään käsitystä esimerkiksi ukkosen jumalasta.[2] Esimerkiksi suomalais-ugrilaisten kansojen luonnonuskonnossa taivas, vesi, maa, tähdet ja luontokappaleet ovat eläviä jumalia, joille on uhrattu eläimiä toimeentulon turvaamiseksi.

Uskonnon alkuperäisteorioissa animatistisia mielteitä on haluttu pitää yhtenä alkukantaisen ajattelun ja tuntemistavan perusmuotona, joka uskonnon kehityksessä olisi edeltänyt animismia. Tähän viittaa animatismin toinen nimitys preanimismi. Sen mukaan esimerkiksi elolliseksi ja toimivaksi koettu taivas olisi vanhempi kuvitelma kuin taivaan jumala.[2]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Aikio, Annukka ja Vornanen, Rauni: Uusi sivistyssanakirja. Kustannusosakeyhtiö Otava 1993. ISBN 951-1-11365-8.

ViitteetMuokkaa

  1. Aikio ja Vornanen 1993, s. 44
  2. a b Folkloristiikka:animatismi Tieteen termipankki. Viitattu 27.11.2021.