Angolan sisällissota

Angolan itsenäisyysliikkeiden välinen sota vuosina 1975–2002
Angolan sisällissota
Osa kylmää sotaa
Angola map.png
Päivämäärä:

1974 – elokuu 2002

Paikka:

Angola

Lopputulos:

MPLA:n voitto

Osapuolet

Movimento Popular de Libertação de Angola (bandeira).svg MPLA
Flag of South West Africa People's Organisation.svg SWAPO
Flag of the African National Congress.svg MK
 Kuuba (1975–91)

Tukijat:
 Neuvostoliitto (1975–89)
 Itä-Saksa (1975–89)

Bandeira da FNLA.svg FNLA
Flag of UNITA.svg UNITA
Flag of Cabinda (FLEC propose).svg FLEC
Etelä-Afrikka Etelä-Afrikka (1975–89)
 Zaire (1975)

Tukijat:
 Yhdysvallat
 Kiina

Komentajat

Movimento Popular de Libertação de Angola (bandeira).svg Agostinho Neto
Movimento Popular de Libertação de Angola (bandeira).svg José Eduardo dos Santos
Kuuba Arnaldo Ochoa
Kuuba Leopoldo Cintra
Neuvostoliitto Konstantin Schaganovitš

Flag of UNITA.svg Jonas Savimbi
Bandeira da FNLA.svg Holden Roberto

Vahvuudet

Movimento Popular de Libertação de Angola (bandeira).svg Angola 40 000–70 000 (1987) 130 000 (2001)
 Kuuba 35 000–37 000 (1982) 60 000 (1988)
 Neuvostoliitto 1 200

Flag of UNITA.svg UNITA 65 000
Bandeira da FNLA.svg FNLA 22 000 (1975) 4 000–7 000 (1976)
Etelä-Afrikka Etelä-Afrikka 20 000

Angolan sisällissota oli Angolan itsenäisyysliikkeiden välinen sota, joka alkoi Angolan itsenäisyyssodan päätyttyä. Neilikkavallankumouksen seurauksena Portugalin ote siirtomaastaan heikkeni, ja vuonna 1961 alkanut sissisota Portugalin ja itsenäisyysliikkeiden välillä muuttui vuonna 1974 itsenäisyysliikkeiden väliseksi sisällissodaksi, johon myös ulkovallat puuttuivat. Sisällissota päättyi vuonna 2002. Arvioiden mukaan 500 000 henkeä sai sodan aikana surmansa. Kolmen ryhmittymän, MPLA:n, FNLA:n ja UNITA:n, välinen sota, jonka on arvioitu olleen pahin kylmän sodan ajan konflikti kehitysmaissa, oli samalla pisin konflikti Afrikan historiassa.

Angolan itsenäistyessä marraskuussa 1975 Neuvostoliiton ja Kuuban tukema MPLA piti hallussaan muun muassa maan pääkaupunkia Luandaa. Länteen tukeutunut FNLA oli vallassa maan pohjoisosan eräillä seuduilla ja sitä lähellä ollut Etelä-Afrikan tukema UNITA maan eteläosassa. FNLA:n riveissä taisteli muun muassa brittiläisiä palkkasotureita.[1] Tammikuun alussa 1976 MPLA ilmoitti vallanneensa FNLA:n päämajan[2] ja kuukautta myöhemmin helmikuun alussa FNLA:n viimeisenkin tukikohdan Angolan pohjoisosassa.[3] Kun Ranska oli 17. helmikuuta 1976 tunnustanut MPLA:n muodostaman hallituksen Angolan lailliseksi hallitukseksi, monet muutkin Euroopan maat, muiden muassa kaikki Pohjoismaat, seurasivat esimerkkiä.[4]

Etelä-Afrikka jatkoi UNITA-liikkeen tukemista niin taloudellisesti kuin sotilaallisestikin ja pyrki näin horjuttamaan Angolan hallitusta, joka tuki Etelä-Afrikan miehittämän Namibian vapautusliikettä (SWAPO). Angolan hallitus puolestaan pyysi tuekseen kuubalaisia sotilaita, minkä vuoksi Yhdysvallat puolestaan tuki entistä avoimemmin hallitusta vastustaneita FNLA:ta, joka operoi Zairesta käsin, ja UNITA:a. Angola muodostui 1980-luvulla keskeiseksi kylmän sodan taistelunäyttämöksi. [5] Joulukuussa 1988 Angola, Etelä-Afrikka ja Kuuba allekirjoittivat New Yorkissa sopimuksen eteläafrikkalaisten ja kuubalaisten joukkojen vetämisestä pois Angolasta. Samassa yhteydessä hyväksyttiin Namibian itsenäistymistä koskenut suunnitelma. Kuubalaisia sotilaita oli Angolassa tällöin noin 50 000.[6]

Sisällissota taukosi hetkeksi syksyllä 1992 kansainvälisen poliittisen tilanteen muututtua. Tuolloin Neuvostoliitto hajosi ja Yhdysvallat sekä Neuvostoliiton seuraajavaltio Venäjä lopettivat aseiden viennin Angolaan. MPLA luopui marxismi-leninismistä ja julistautui sosialidemokraattiseksi. Syyskuussa 1992 maassa järjestettiin ensimmäiset parlamentti- ja presidentinvaalit. Vaalit olivat kansainvälisten tarkkailijoiden mukaan rehelliset. Taistelut puhkesivat kuitenkin uudelleen jo ennen kuin virallisia vaalituloksia oli ehditty julistaa, ja vuodenvaihteen 1992−1993 taisteluja kuvattiin pahemmiksi kuin koskaan aiemmin sodan aikana.[7] Syyskuussa 1993 Yhdistyneet Kansakunnat julisti Angolan hallitusta vastustaneen UNITA-ryhmittymän aseidenvientikieltoon ja öljysaartoon.[8]

UNITA-liikkeen johtaja Jonas Savimbi sai surmansa 22. helmikuuta 2002, ja hänen kuolemansa myötä poistui pahin este rauhaan pääsyn tieltä. Savimbin seuraajaksi tuli Antonio Dembo, minkä jälkeen Angolan hallitus ja UNITA sopivat 16. maaliskuuta 2002 väkivaltaisuuksien lopettamisesta. Osapuolten välinen rauhansopimus allekirjoitettiin 4. huhtikuuta 2002. Yli 25 vuotta kestäneen sisällissodan aikana oli varovaisenkin arvion mukaan saanut surmansa yli miljoona ihmistä.[9]

LähteetMuokkaa

  1. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1977, s. 21 ja 106−107. Helsinki: Otava, 1976. ISBN 951-1-04061-8.
  2. Mitä Missä Milloin 1977, s. 30.
  3. Mitä Missä Milloin 1977, s. 35.
  4. Mitä Missä Milloin 1977, s. 38.
  5. Kimmo Kiljunen: Valtiot ja liput, s. 206–207. Helsinki: Otava, 2002. ISBN 951-1-18177-7.
  6. Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1990. s. 41. Helsinki: Otava, 1989. ISBN 951-1-10908-1.
  7. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1994, s. 20−21. Helsinki: Otava, 1993.
  8. Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1995, s. 12. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-13254-7.
  9. Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 2003, s. 80–81. Helsinki: Otava, 2002. ISBN 951-1-18085-1.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä sotaan tai sodankäyntiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
  • Merkinnän syy: Sodan päättyminen kuvaamatta