Andrei Arlouski
Andrei Valerjevitš Arlouski (valkoven. Андрэй Валер'евіч Арлоўскі, Andrei Valerjevitš Arlouski, ven. Андрей Валерьевич Орловский, Andrei Valerjevitš Orlovski, s. 4. helmikuuta 1979 Babruisk, Valko-Venäjän SNT) on valkovenäläinen vapaaottelija. Hän voitti UFC:n raskaansarjan mestaruuden vuonna 2005.
| Andrei Arlouski | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 4. helmikuuta 1979 Babruisk, Valko-Venäjän SNT |
| Kansalaisuus |
 Valko-Venäjä |
| Vapaaottelija | |
| Lempinimi | The Pitbull |
| Aktiivisena | 1999– |
| Pituus | 193 cm |
| Paino | 112 kg |
| Kätisyys | oikea |
| Taistelutyyli | Sambo, nyrkkeily[1], brasilialainen jujutsu, potkunyrkkeily |
| Seura |
American Kickboxing Academy (?–2009) Jackson Wink MMA (2009–2017) American Top Team (2017–) |
| Tilastot | |
| Ottelut | 44 |
| Voitot | 27 |
| – tyrmäyksellä | 17 |
| – luovutuksella | 3 |
| – päätöksellä | 7 |
| Tappiot | 16 |
| – tyrmäyksellä | 10 |
| – luovutuksella | 1 |
| – päätöksellä | 5 |
| Aiheesta muualla | |
| arlovski.com | |
Arlouski on tehnyt myös muutamia elokuvarooleja 8 of Diamondsissa ja Universal Soldier: Regenerationissa. Hän esiintyi myös Jason Millerin juontamassa Bully Beatdown tosi-tv-sarjassa.
Vapaaottelu muokkaa
Arlouski otteli ensi kerran vapaaottelun parissa 9. huhtikuuta 1999 viisi päivää 20-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen. Hän otteli Vjatšeslav Datsikia vastaan M-1 Global -organisaation MM-kilpailussa. Arlouski hävisi ensimmäisen ottelunsa tyrmäyksellä ensimmäisessä erässä.[2] Hän jatkoi M-1 Globalissa ja kilpaili vuotta myöhemmin organisaation EM-kilpailussa. Arlouski otteli turnauksessa kaksi ottelua voitettuaan ensin Michael Tielrooyn ensimmäisessä erässä giljotiinikuristuksella. Voiton myötä hän eteni loppuotteluun, jossa Arlouski voitti Roman Zentsovin teknisellä tyrmäyksellä ajassa 1:18. Mestaruuden jälkeen hän otteli vielä John Dixsonia vastaan toukokuussa 2000 ennen siirtymistään UFC:hen. Arlouski voitti ottelun tyrmäyksellä 13 sekunnissa.
UFC (2000–2008) muokkaa
Arlouski otteli ensi kerran UFC:ssä 17. marraskuuta 2000 Aaron Brinkiä vastaan, joka myös otteli ensi kerran samassa organisaatiossa. Arlouski voitti kamppailun käsilukolla ensimmäisessä erässä.[3] Arlouski otteli seuraavan kerran kesäkuussa 2001, jolloin hän hävisi ensimmäistä UFC-kamppailuaan otelleelle Ricco Rodriguezille. Kamppailu päättyi kolmannessa erässä teknisellä tyrmäysellä. Sittemmin Rodriguez voitti neljä ottelua peräkkäin voittaen UFC:n raskaansarjan mestaruuden.
Arlouski otteli 2002 kahdesti ja kohtasi ensimmäisenä maaliskuussa kolmesti UFC:n raskaansarjan mestaruudesta otelleen Pedro Rizzon, jolle hän hävisi tyrmäyksellä kolmannessa erässä. Marraskuussa Arlouski kohtasi Ian Freemanin, jonka hän voitti teknisellä tyrmäyksellä ensimmäisessä erässä.
Arlouski otteli vuonna 2003 yhden ottelun syyskuussa Vladimir Matjušenkoa vastaan. UFC 44 -tapahtumassa käyty kamppailu päättyi Arlouski tyrmäysvoittoon ajassa 2:10.
Arlouski otteli myös seuraavana vuonna 2004 yhden ottelun. Hän sai vastaansa Wesley Correiran huhtikuussa UFC 47 -tapahtumassa. Arlouski voitti kamppailun teknisellä tyrmäyksellä toisessa erässä.
Raskaansarjan mestaruus (2005–2006) muokkaa
Raskaansarjan hallitsevan mestarin Frank Mirin jouduttua syyskuussa 2004 moottoripyöräonnettomuuteen UFC päätti järjestää kamppailun raskaansarjan tilapäismestaruudesta, jonka voittaja tulisi kohtaamaan varsinaisen mestarin. Arlouski kohtasi Tim Sylvian tilapäisestä mestaruudesta 5. helmikuuta 2005 UFC 51 -tapahtumassa. Hän voitti mestaruuden akilleslukolla 47 sekunnissa.
Mirin oltua edelleen loukkaantuneena Arlouski puolusti tilapäistä mestaruuttaan Justin Eilersia vastaan. Kesäkuussa 2005 käyty kamppailu päättyi Arlouskin voittoon teknisellä tyrmäyksellä ajassa 4:10. Myöhemmin elokuussa UFC:n puheenjohtaja Dana White ilmoitti Arlouskin olevan uusi raskaansarjan mestari Frank Mirin oltua kykenemätön tekemään paluuta moottoripyöräonnettomuudesta johtuneiden vammojen vuoksi.[4]
Arlouski puolusti ensimmäistä kertaa mestaruuttaan Paul Buentelloa vastaan UFC 55 -tapahtumassa. Lokakuussa 2005 käyty kamppailu päättyi Arlouski tyrmäysvoittoon 15 sekunnissa.
Mestaruuden menettäminen (2006) muokkaa
Arlouski puolusti toista kertaa mestaruuttaan 15. huhtikuuta 2006 Tim Sylviaa vastaan. Arlouski oli otellut vuotta aikaisemmin Sylviaa vastaan tilapäisestä mestaruudesta, jolloin hän voitti kamppailun luovutuksella. Tällä kertaa Arlouski hävisi kamppailun teknisellä tyrmäyksellä ensimmäisessä erässä ja menetti samalla raskaansarjan mestaruutensa. Arlouski sai välittömästi uusintaottelun, joka käytiin 8. heinäkuuta 2006 UFC 61 -tapahtumassa. Hän ei kuitenkaan onnistunut voittamaan mestaruuttaan takaisin hävittyään Sylvialle tuomariäänin.
Arlouski otteli UFC:ssä vielä vuoteen 2008 asti. Hän voitti kaikki kolme otteluaan, joista ensimmäisenä Márcio Cruzin Arlouski voitti tyrmäyksellä ensimmäisessä erässä. Huhtikuussa hän voitti Fabrício Werdumin tuomariäänin ja maaliskuussa 2008 Jake O'Brienin teknisellä tyrmäyksellä toisessa erässä. UFC:n oli määrä tehdä huhtikuuhun mennessä uusi sopimus Arlouskille, jonka alkuperäinen sopimus päättyi O'Brienia vastaan.[5] Uutta sopimusta ei koskaan tullut ja Arlouski oli vapaa siirtymään vapaana-agenttina muualle.
Affliction (2008–2009) muokkaa
Jätettyään UFC:n Arlouski siirtyi ottelemaan uuteen vapaaotteluorganisaatioon Affliction Entertainmentiin. Hän kohtasi ensimmäisessä ottelussaan Ben Rothwellin heinäkuussa 2008. Rothwell oli tuolloin voittanut kolmetoista ottelua peräkkäin. Arlouski voitti kamppailun tyrmäyksellä kolmannessa erässä. Hän kohtasi vielä lokakuussa Roy Nelsonin EliteXC -organisaatiossa ja voitti kamppailun myös tyrmäyksellä nyt toisessa erässä.
Haastaminen WAMMAn mestaruudesta (2009) muokkaa
Lokakuussa 2008 Arlouski julkistettiin ottelevan World Alliance of Mixed Martial Arts raskaansarjan mestaruudesta hallitsevaa mestaria Fjodor Jemeljanenkoa vastaan.[6] Ottelu käytiin tammikuussa 2009 Honda Centerissä, jossa Arlouski hävisi kamppailun tyrmäyksellä ensimmäisessä erässä yrittäessään hyökätä hyppypolvipotkulla Jemeljanenkoa kohti, joka sen seurauksena tyrmäsi hänet lyönnillä.[7] Tappio katkaisi hänen viiden ottelun voittoputkensa hävittyään edellisen kerran Tim Sylvialle 2006.
Strikeforce (2009–2011) muokkaa
Tappion jälkeen Arlouski siirtyi ottelemaan Strikeforceen, jossa hän kohtasi ensimmäiseksi Brett Rogersin. Arlouski hävisi ottelun 22 sekunnin jälkeen teknisellä tyrmäyksellä. Hän otteli Strikeforcessa vielä kahdesti, mutta tulokset eivät olleet sen parempia. Toisessa ottelussa Arlouski hävisi Antônio Silvalle tuomariäänin ja kolmannessa ottelussa raskaansarjan turnauksessa hän hävisi ensimmäisellä kierroksella tyrmäyksellä Sergei Haritonoville ensimmäisessä erässä.
Arlouski jatkoi Greg Jackson’s MMA Academyssa harjoiteltuaan seurassa aluksi kymmenen päivää lokakuussa 2009 ennen Silva ottelua. Hän julkaisi 17. helmikuuta 2011 kotisivuillaan videon, jossa kertoi jatkavansa edelleen uraansa neljästä perättäisestä tappiosta huolimatta.
ProElite (2011) muokkaa
Arlouski palasi takaisin ottelemaan elokuussa 2011 ProElite-organisaatioon, jossa hän otteli kahdesti. Hän voitti molemmat ottelunsa tyrmäyksellä kolmannessa erässä, ensin Ray Lopezia vastaan elokuussa 2011 ja sen jälkeen Travis Fultonia vastaan marraskuussa 2011.
World Series of Fighting (2012–2013) muokkaa
Arlouski siirtyi ottelemaan jälleen uuteen vapaaotteluorganisaatioon, tällä kertaa WSOF:n, jossa hän kohtasi ensimmäisenä Devin Colen. Arlouski voitti ottelun teknisellä tyrmäyksellä ensimmäisessä erässä, joka jäi myös Colen uran viimeiseksi otteluksi.
Maaliskuussa 2013 järjestettiin WSOF:n toinen tapahtuma, jossa Arlouskin ottelu Anthony Johnsonia vastaan oli illan pääottelu. Johnson oli myös aiemmin otellut UFC:ssä ja otteli toista otteluaan WSOF:ssä. Arlouski hävisi ottelun tuomariäänin. Arlouski nähtiin seuraavan kerran syyskuussa 2013 Mike Kylea vastaan, joka oli hiljattain otellut Strikeforcessa. Alun perin Anthony Johnsonin oli määrä otella Kylea vastaan, mutta joutui jättämään ottelun väliin loukkaantumisen vuoksi. Arlouski voitti ottelun tuomariäänin (29-28, 29-28, 29-28), mikä oli samalla hänen vapaaottelu-uransa kahdeskymmenes voitto.
Paluu UFC:hen (2014–) muokkaa
Arlouski teki paluun UFC:hen 2014 purettuaan sopimuksen WSOF:n kanssa, ja hänelle suunnitteltiin ensimmäiseksi vastustajaksi Brendan Schaubia.[8] Kaksikko kohtasi kesäkuussa 2014, ja Arlouski voitti hajaäänin (28–29, 29–28, 29–28). Syyskuussa Arlouski kohtasi Antônio Silvan, jota vastaan hän oli otellut aiemmin Strikeforcessa. Tuolloin hän hävisi ottelun tuomariäänin, mutta UFC:ssä Arlouski voitti ottelun ensimmäisen erän tyrmäyksellä. Hänet palkittiin myös voitosta illan suoritus -bonuksella.
Toukokuussa 2015 Arlouski jatkoi voittoputkeaan Travis Brownea vastaan, jonka hän voitti teknisellä tyrmäyksellä ensimmäisen erän lopussa. Lyhyestä kestosta huolimatta molemmat ottelijat palkittiin illan kamppailu -bonuksella. Syyskuussa Arlouski kohtasi entisen UFC:n raskaansarjan mestarin Frank Mirin, jonka hän voitti tuomariäänin (29–28, 29–28, 30–27). Arlouski oli ottelun myötä voittanut kuusi ottelua peräkkäin UFC:ssä.
Vuosi 2016 meni Arlouskin osalta heikosti, kun hän hävisi heti tammikuussa Stipe Miocicille teknisellä tyrmäyksellä alle minuutissa. Sama kohtalo kävi myös Alistair Overeemia vastaan toukokuussa, kun Arlouski hävisi ottelun teknisellä tyrmäyksellä saadessaan hyppypotkusta ja lyönneistä päähän. Vuosi päättyi syyskuussa, kun Arlouski kohtasi toisen entinen raskaansarjan mestarin Josh Barnettin Saksassa. Hän hävisi ottelun takakuristuksella kolmannessa erässä.
Vuoden 2017 Arlouski aloitti jälleen tappiolla, joka oli hänelle neljäs peräkkäinen. Arlouski hävisi Francis Ngannoulle teknisellä tyrmäyksellä minuutin jälkeen.[9] Kesäkuussa Arlouskin tappioputki sai jatkoa, kun hän hävisi Marcin Tyburalle tuomariäänin (29-28, 28-27, 29-27). Marraskuussa Arlouski katkaisi viiden ottelun tappioputkensa voittamalla Júnior Albinin tuomariäänin (29–28, 30–27, 30–27). Voitto oli samalla hänen UFC-uransa 15:s, jolla hän on raskaansarjan toiseksi eniten voittoja saavuttanut ottelija. Hänen edellään on Frank Mir 16 voitolla.
Vuonna 2018 Arlouski jatkoi voitolla Stefan Struvea vastaan maaliskuussa Las Vegasissa, kun hän voitti kamppailun tuomariäänin (29–28, 29–28, 30–27). Kesäkuussa Arlouski kohtasi Tai Tuivasan, jolle hän hävisi kamppailun tuomariäänin (28–29, 28–29, 28–29).[10] Kolme kuukautta myöhemmin Arlouski otteli Venäjällä Šamil Abdurahimovia vastaan. Hän hävisi kamppailun tuomariäänin (28–29, 27–30, 27–30). Vielä joulukuussa Arlouski otteli neljännen kerran vuoden sisällä. Hän kohtasi Walt Harrisin UFC 232 -tapahtumassa. Arlouski hävisi ottelun hajaäänin. Myöhemmin maaliskuussa 2019 ottelun tulos mitätöitiin, kun Harris antoi positiivisen dopingnäytteen käytettyään LGD-4033:a, joka muun muassa parantaa anabolista reaktiota harjoittelun ärsykkeisiin.[11]
Lähteet muokkaa
- ↑ Andrei "The Pitbull" Arlovski mma-core Viitattu 1.8.2014 (englanniksi)
- ↑ M-1 MFC - World Championship 1999 sherdog.com Viitattu 10.12.2016 (englanniksi)
- ↑ UFC 28 High Stakes 38 sherdog.com Viitattu 10.12.2016 (englanniksi)
- ↑ UFC Strips Mir of Heavyweight Belt Arlovski New Champion sherdog.com 13.8.2005 Viitattu 11.12.2016 (englanniksi)
- ↑ Report: Andrei Arlovski to fight at UFC 82 fiveouncesofpain.com 18.1.2008 Viitattu 6.5.2017 (englanniksi)
- ↑ Fedor Emelianenko vs. Andrei Arlovski Official for Affliction II bloodyelbow.com 10.10.2008 Viitattu 6.5.2017 (englanniksi)
- ↑ ARLOVSKI TO TRAIN WITH JACKSON’S ACADEMY sherdog.com Viitattu 6.5.2017 (englanniksi)
- ↑ Andrei Arlovski released from WSOF, signs with UFC for targeted bout with Schaub mmajunkie.com 24.4.2014 Viitattu 7.5.2017 (englanniksi)
- ↑ UFC on FOX 23 results: Francis Ngannou wastes Andrei Arlovski for fast first-round TKO mmajunkie.com 28.1.2017 (englanniksi)
- ↑ UFC 225 results: Tai Tuivasa bloodied, battered, but outslugs Andrei Arlovski over three rounds mmajunkie.usatoday.com 9.6.2018 Viitattu 28.2.2022 (englanniksi)
- ↑ Walt Harris suspended four months by CSAC for positive drug test, UFC 232 win overturned mmafighting.com 28.2.2019 Viitattu 28.2.2022
Aiheesta muualla muokkaa
- Andrei Arlouskin vapaaottelutilastot
- Andrei Arlouski Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
|
1990-luku:  Mark Coleman (1997) Maurice Smith (1997) Randy Couture (1997) Bas Rutten (1999) Kevin Randleman (1999–2000) |
2000-vuosikymmen: Randy Couture (2000–2001) Josh Barnett (2002) Ricco Rodriguez (2002) Tim Sylvia (2003) Frank Mir (2004) Andrei Arlouski (2005–2006) Tim Sylvia (2006–2007) Randy Couture (2007–2008) Brock Lesnar (2008–2010) |
2010-luku: Cain Velasquez (2010–2011) Júnior dos Santos (2011–2012) Cain Velasquez (2012–2015) Fabrício Werdum (2015–2016) Stipe Miocic (2016–2018) Daniel Cormier (2018–2019) Stipe Miocic (2019–2021) |
2020-luku:  Francis Ngannou (2021–) |
|
2000-vuosikymmen: Andrei Arlouski (2005) Antônio Rodrigo Nogueira (2008) Frank Mir (2008–2009) |
2010-luku: Shane Carwin (2010) Fabrício Werdum (2014) |