Brasilialainen jujutsu

Brasilialainen ju-jutsu on brasilialaisten Carlos ja Hélio Gracien perinteisten japanilaisten jujutsu- ja judotekniikoiden pohjalta kehittämä kamppailu- ja itsepuolustuslaji. Brasilialainen jujutsu painottuu erilaisiin maassa käytäviin kamppailutekniikoihin. Tyypillisessä ottelutilanteessa vastustaja pyritään viemään mahdollisimman pian maahan, jossa ottelu lopetetaan lukolla tai kuristuksella. Lukkopaini muistuttaa hyvin paljon Brasilialaista jujutsua, mutta siinä ei käytetä jujutsu-pukua, gi'tä.

Brasilialainen jujutsu
Tunnetaan myös nimillä	Gracie jujutsu BJJ GJJ
Perustettu	1925
Alkuperämaa	Brasilia
Perustaja(t)	Hélio Gracie Carlos Gracie
Vaikutteet	jujutsu, judo
Löydä lisää urheiluaUrheilun teemasivulta
Infobox OK

Laji myös tunnetaan lyhenteellä 'BJJ', sekä nimellä Gracie Jiu-jitsu, Gracien suvun mukaan nimettynä.

Historia

Gracien suvun historia Brasiliassa alkoi, kun George Gracie muutti aikanaan Skotlannista Brasiliaan. Hänen poikansa Gastão oli poliitikko Brasiliassa 1900-luvun alussa. Gastãolla oli avustajanaan jujutsu- ja judomestari Mitsuo Maeda, joka opetti Judoa (joka tuolloin tunnettiin vielä nimellä Kano Ju-jutsu) Gastãon pojalle Carlosille, joka taas opetti oppimansa veljilleen. Hélio Gracie, joka oli veljeksistä pienin ja kevyin, joutui kehittämään tekniikoita, koska ei saanut tekniikoita toimimaan isommille vastustajille. Näin alkoi kehittyä brasilialainen jujutsu, jonka pääkehittäjinä toimi Gracien perhe.

Brasilialainen jujutsu tuli maailmankuuluisaksi kun 1990-luvun puolivälissä Hélio Gracien poika, vain 84 kg painava Royce Gracie, voitti ylivoimaisesti kaikki vastustajansa ensimmäisessä, toisessa ja neljännessä Ultimate Fighting Championship-turnauksessa. Vaikka osa vastustajista oli huomattavasti häntä isokokoisempia, Roycen taktiikka oli pakottaa vastustajansa mattokamppailuun, ja saada heidät luovuttamaan joko kuristukseen tai lukkoon. Myös myöhemmin Brasilialaisen jujutsun edustajat ovat pärjänneet hyvin erilaisissa vapaaottelukilpailuissa. Toisaalta tilannetta on tasoittanut se, että muutkin, Gracieiden menestyksen nähtyään, ovat ruvenneet harjoittelemaan aiemmin aliarvioituja mattotekniikoita.

Suomessa ensikosketus lajiin saatiin vuonna 1997, kun Helsingin ju-jutsuklubilla järjestettiin viikonloppuleirejä Hokutoryu ju-jutsun harrastajille. Ohjaajina toimivat brasilialaiset Alexandre Paiva ja Roberto Mirenda sekä myöhemmin Fabio Gurgel.

Säännöt

Brasilialaisen jujutsun harjoittelu on perinteisesti jakautunut kolmeen osaan: itsepuolustus, vapaaottelu ja kilpailu. Kilpailumuodossa on säännöt ja pistelasku, ja ottelu päättyy joko pistevoittoon tai toisen ottelijan luovutukseen (lukko tai kuristus), tajuttomuuteen (kuristus) tai tuomarin keskeytykseen (loukkaantuminen, diskaus).

Pisteitä saa seuraavasti:

• 2 pistettä: Alasvienti, käännöt alta päälle, polvi vatsan päällä.

• 3 pistettä: Guardin ohitus.

• 4 pistettä: Mount-, backmount- ja backgrab-positiot.

Ottelussa on kiellettyä kaikenlainen lyöminen ja potkiminen, pureminen, hiuksista vetäminen, sormien työntäminen silmiin tai nenään, sukuelinten tahallinen vahingoittaminen, piennivelmanipulaatio ja doping-aineiden käyttö. Tekniikoista kiellettyjä ovat kaikki polven kiertoa aiheuttavat jalkalukot (esimerkiksi ns. heel hook) sekä niskaan tai selkärankaan kohdistuvat lukot. Jalkalukoista ainoastaan suora nilkkalukko on sallittu alle ruskeavöisille, ruskea- ja mustavöisille sallitaan lisäksi suora polvilukko sekä ns. toe hold-nilkkalukko.. Lisäksi erilaiset rannelukot ovat laillisesti kiellettyjä valkovöisillä.

Asu ja vyöjärjestelmä

Brasilialaisessa jujutsussa, niin kuin monessa muussakin kamppailulajissa, käytetään gi'tä. Gi saa virallisissa kilpailuissa olla väriltään sininen (royal blue), valkoinen tai musta, muttei sekoitettuna (esimerkiksi mustat housut ja valkoinen takki).

Brasilialaisessa jujutsussa on myös kaksi erilaista vyöjärjestelmää: aikuisille ja junioreille. Brasilialaisessa jujutsussa koulukunnasta riippuen järjestetään vyökokeita tai vyöarvoja myönnetään ilman vyökokeita yleisen teknisen osaamisen ja kamppailutaidon perusteella.

Moniin muihin lajeihin verrattuna brasilialaisessa jujutsussa mustan vyön saaminen kestää huomattavasti kauemmin. Mustan vyön saaminen kestää arviolta 10-15 vuotta, kun monissa muissa lajeissa sen saaminen kestää nopeimmillaan noin 4-6 vuotta. Toisaalta tähän vaikuttaa myös se että jo ensimmäisen asteen musta vyö on brasilialaisessa jujutsussa opettaja-arvo (joista käytetään nimitystä professori) kun monissa muissa lajeissa vasta neljännen asteen musta vyö on opettaja arvo ja ensimmäinen on vasta kaikki lajin perusteet osaava oppilas.

Brasilialaisessa jujutsussa voi myös kestää melko kauan saada sininen vyö, ensimmäinen vyö valkoisen vyön jälkeen. Monissa muissa lajeissa valkoisesta vyöstä pääsee ylöspäin 2-3 kuukaudessa ja tämä usein onkin peruskurssin tavoite. Brasilialaisessa jujutsussa harjoittelijalla voi vielä olla valkoinen vyö yli vuodenkin aktiivisen harjoittelun jälkeen. Harrastajan edistymistä merkkaa kuitenkin vyön lisäksi vyöhön kiinnitettävät natsat. Aluksi vyössä ei ole lainkaa natsoja mutta jokaisella vyöarvolla mustaan asti niitä voi kerätä yhteensä neljä. Kun vyössä on neljä natsaa, harrastajaa voidaan pitää kokelaana seuraavan vyöarvoon.

Junioreiden vyöarvot (16-vuotiaasta alaspäin)

• Valkoinen
• Harmaa
• Keltainen
• Oranssi
• Vihreä

Aikuisten vyöarvot (16-vuotiaasta ylöspäin)

• Valkoinen
• Sininen
• Purppura
• Ruskea
• Musta
• Punamusta
• Punavalkoinen
• Punainen ja sinimusta

Lähteet

• Kyllönen, Ari: Judon historia. Kuopio, 2003. ISBN 951-842-264-8

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Brasilialainen jujutsu Wikimedia Commonsissa

• Bjj-esittely (Arkistoitu – Internet Archive)
• International Brazilian Jiu-Jitsu Federation
• Suomen Brasilialaisen jujutsun liitto