Andrei Stackenschneider
Andrei Ivanovitš Stackenschneider (Štakenšneider) (ven. Андре́й Ива́нович Штакеншне́йдер, 6. maaliskuuta (J: 22. helmikuuta) 1802 Hatsinan lähellä – 20. elokuuta (J: 8. elokuuta) 1865 Moskova) oli saksalaissyntyinen venäläinen arkkitehti.
Andrei Stackenschneider opiskeli vuosina 1815–1821 Pietarin taideakatemiassa, jossa hän myöhemmin toimi opettajana ja vuodesta 1844 professorina. Stackenschneider työskenteli vuodesta 1825 lähtien Iisakin kirkon rakennustyömaalla ja vuonna 1833 hänestä tuli keisarillinen hoviarkkitehti. Vuonna 1834 hän sai akateemikon arvonimen.[1]
Stackenschneider on eklektisen arkkitehtuurin edustaja, joka yhdisteli etupäässä renessanssin ja barokin vaikutteita uusrenessanssiksi ja uusbarokiksi. Hänen tärkeimpiä töitään ovat Marian palatsi (1839–1844), Beloselski-Belozerskin palatsi (1846–1848), suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitšin Nikolajevskin palatsi (Työn palatsi, 1853–1861) ja suuriruhtinas Mihail Nikolajevitšin Mihailovskin uusi palatsi (1857–1861) Pietarissa. Arkkitehti tunnetaan myös mestarillisena sisustussuunnittelijana. Hänen kotinsa oli 1850–1860-luvuilla yksi Pietarin kulttuurielämän keskuksista.[2]
Lähteet muokkaa
- ↑ Sankt-Peterburg. Petrograd. Leningrad: Entsiklopeditšeski spravotšnik, s. 667–668. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1992. ISBN 5-85270-037-1.
- ↑ Sankt-Peterburg. Petrograd. Leningrad: Entsiklopeditšeski spravotšnik, s. 668. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1992. ISBN 5-85270-037-1.
