Andreas ("Anders") Randel (alun perin Pettersson; 6. lokakuuta 1806 Ramdala27. lokakuuta 1864 Tukholma) oli ruotsalainen viulisti, säveltäjä ja kapellimestari.[1]

Andreas Randel

Kun Randel oli lapsi, kansanmuusikko vakuuttui hänen lahjakkuudestaan ja antoi hänelle viulun. 12-vuotiaana Randel lähti Karlskronaan, jossa hänen koulutuksensa turvasivat Fredrik Wilhelm Ståhlberg ja kaupungin musiikkiseura. Kuninkaallisessa matkalla Karlskronaan vuonna 1819 Gerhard De Geer kiinnitti huomionsa Randeliin. Geer vei hänet Finspångiin ja mahdollisti hänelle lisäkoulutuksen. Finspångissa Randel sai myös kruununprinssi Oskarin huomion. Hänet lähetettiin Oskarin kustannuksella vuonna 1822 Pariisiin, ja hänen sukunimensä vaihdettiin Petterssonista Randeliksi. Randel sai vuoteen 1828 saakka Pariisin konservatoriossa viulunsoiton opetusta Pierre Baillot'lta ja sävellysopetusta Luigi Cherubinilta. Randel esiintyi Pariisissa opiskeluaikanaan moneen otteeseen.[1]

Palattuaan Ruotsiin Randel pääsi vuonna 1828 Kungliga Hovkapelletin viulistiksi. Hän esiintyi myös kuninkaallisen oopperan konserteissa solistina sekä omien sävellystensä että muiden säveltäjien teosten esityksissä. Lisäksi hän esitti Joseph Haydnin ja Ludwig van Beethovenin kamarimusiikkiteoksia. Vuosina 1844–1862 Randel sovitti ja sävelsi musiikin yli 20 näytelmään. Hän johti kapellimestarina teatterimusiikkia ja toisinaan myös oopperaesityksiä. Randel toimi vuosina 1844–1864 Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian oppilaitoksen viulunsoiton opettajana ja vuosina 1853–1862 Andra livgrenadjärregementetin musiikkijohtajana. Hän kuului Par Bricole -seuraan ja sävelsi sen käyttöön sekä suuri- että pienimuotoisia kuoroteoksia. 29. syyskuuta 1860 Randel johti yhdeksästä eri kuorosta koostunutta 400-äänistä kuoroa Kustaa Vaasan patsaalla Riddarhusetin ulkopuolella osana Kustaa Vaasan muistotapahtumaa. Hän teki monia konserttikiertueita Ruotsin maakunnissa. Kesällä 1856 Randel suuntasi konserttimatkalle Härnösandiin. Tämän jälkeen Härnösandin musiikkiseura otti aloitteen Randelin jousikvarteton (G-duuri) julkaisemiseksi. Tämä johti Musikaliska konstföreningenin perustamiseen. Musikaliska konstföreningen julkaisi vuodesta 1860 lähtien ruotsalaisia teoksia, ja Randel osallistui asiantuntijana teosvalintoihin. Vuonna 1858 Randel teki matkan Saksan ja Ranskan musiikkioppilaitoksiin ja hankki tietoa niiden opetusmetodeista, joita sen jälkeen saatettiin soveltaa myös Ruotsin kuninkaallisessa musiikkiakatemiassa.[1]

Vuonna 1861 Randel pääsi Kungliga Hovkapelletin pääkonserttimestariksi, jona hän toimi vuoteen 1864 saakka. Hänen sävellystuotantoonsa kuuluu viululle sävellettyjä teoksia (kuten konserttoja), jotka ovat virtuoosisia ja ranskalaisesta perinteestä innoitusta saaneita. Randelin romanssit ja muut laulut ovat kevyempiä ja yksinkertaisempia. Hänen kamarimusiikkinsa (kuten jousikvartetot) on tyylillisesti lähellä Haydnin myöhäisiä teoksia. Randelin näyttämöteoksista menestynein oli musiikki Fredrik August Dahlgrenin komediaan Värmlänningarna vuodelta 1846.[1]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d Andreas Randel Swedish Musical Heritage, viitattu 21.2.2024 (englanniksi)